Laitanpa tännekin saman viestin.
Hanna olisi voinut valita jonkun muun biisin. Jotenkin tuossa biisissä oli liian vähän lyriikkaa ja turhan monta kertaa sama kertosäe. Hänet tosiaan jätettiin rauhaan, kuten biisissä lauloi. Äänikin tuntui uppoavan joissakin vaiheissa musiikin pauhannan alle jostain syystä. Mites muut ajattelee nyt näin ihan todellisesti ilman mitään siniristilippusilmiä päällä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
alkaen olen ollut samaa mieltä. Täysin käsittämätön valinta kisakappaleeksi.
Hannan esitys ja kappale oli parempi kuin älyttömän populistin aikaisemp voittaja Lordi joka oli vähän samaa sarjaa yleisön kosiskelusta kuin Ukrainan kappale jonka äänimäärää voi vain ihmetellä
Hanna jätettiin rauhaan aivan kuten koko Länsi-Eurooppa. Meidän Hanna oli kuitenkin toiseksi paras Länsi-Euroopasta, parempi kuin Ruotsi, Saksa, Espanja tai Ranska. Hyvin tehty Hanna!