Suomi naiset ovat järkeviä ja vahvoja

Minusta Suomessa ollaan edellä monia muita maita tasa-arvossa.
Täällä ei naisen todellakaan tarvitse miellyttää miestä pukeutumisella ja meikellä. Kukaan ei katso hitaasti jos olet sellainen kun olet.
322078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Voi auta armias, jokainen suomalainen nainen joka on tuolla kannalla, on näitä sohvaperunapulleroita jotka eivät jaksa silkasta laiskuudestaan ja itsekkyydestään nähdä vaivaa oman hyvinvointinsa eteen, toisinsanoen eivät edes pidä HUOLTA itsestään terveellisyyden nimissä, eivätkä siis vain jätä meikkaamatta ja laittautumatta, se on tultu nähtyä jo alta aikayksikön.

Kateus ja huono itsetunto paistaa kirkkaasti teidänlaistenne asenteista, ei muka viitsitä olla muiden ihmisten edessä (sekä miesten ETTÄ NAISTEN) itsestään huolta pitävän näköisiä vaan annetaan itsensä rupsahtaa kun ei siitä kuuluisasta laiskuudestanne johtuen jakseta edes pysyä terveellisissä mitoissa, vaan annetaan itsensä rupsahtaa mitä epäterveellisempään kuntoon ja sitten keksitäänkin ruveta tuolle teille tyypilliselle feministilinjalle ihan vaan sen takia että olisi jotain puolustusta omalle kyvyttömyydelleen pitää itsestään huolta.

Suomalaiselle naiselle kauneus on syntiä, meikki on syntiä, hoikkuus on syntiä, kaunis ja itsestään huolta pitävä nainen on aina huora suomalaisen naisen silmissä. Milloin suomalainen nainen tajuaa että ei tasa-arvo miesten ja naisten välillä ole kiinni naisen ulkonäöstä? Mikä saa ajattelemaan että nätti nainen on aina tyhjäpää, miestenvokottelija luuseri?

Mitä pahaa on siinä kun pitää itsensä terveissä mitoissa oman hyvinvointinsa takia, ja nauttii siitä että näyttää hyvältä?

Itse en todellakaan pidä huolta itsestäni miesten takia, olen vahva itsenäinen nainen jota kyllä arvostetaan miesten kesken eikä todellakaan minkään ulkonäön takia.

Minusta on kiva että hiukset on terveet ja hyvin hoidetut, kasvot on hoidetut ja kevyesti ehostettu nätiksi(muttei meikki ole välttämättömyys!), minusta on hyvä olla terveen ihmisen kokoisessa kropassa, minusta on ihanaa olla sitä miksi meidät on luotu, siksi "kauniimmaksi sukupuoleksi"!

Ei ole syntiä pitää nättinä olemisen tunteesta, eikä se missään nimessä ole naisia miehiin nähden alentava ominaisuus. Todella typerää ajattelua tuollainen.

Käyväthän ne miehetkin salilla ja vetävät geeliä hiuksiinsa sun muuta, miksei naiset voi pitää huolta itsestään? Sekös vasta väärin onkin, että vain naiset ovat muka jotenkin ala-arvoisempia nätteinä kuin hyvältä näyttävät miehet.

Äänestä
  • Hygienia on asia erikseen, käsittääkseni ketjun aloittaja ei puhunut siitä. Itse hoidan hygienia varsin tunnollisesti ja liikun pysyäkseni terveenä, mutta tyylini ja pukeutumiseni on itseäni, ei miehiä tai naisia varten. Pystyn hyvin lähtemään kauppaan - jopa baariin! - ilman meikkiä, kunhan on puhdas tukka ja puhtaat vaatteet.

    "Kateus ja huono itsetunto paistaa kirkkaasti teidänlaistenne asenteista, ei muka viitsitä olla muiden ihmisten edessä (sekä miesten ETTÄ NAISTEN) itsestään huolta pitävän näköisiä vaan annetaan itsensä rupsahtaa kun ei siitä kuuluisasta laiskuudestanne johtuen jakseta edes pysyä terveellisissä mitoissa, vaan annetaan itsensä rupsahtaa mitä epäterveellisempään kuntoon ja sitten keksitäänkin ruveta tuolle teille tyypilliselle feministilinjalle ihan vaan sen takia että olisi jotain puolustusta omalle kyvyttömyydelleen pitää itsestään huolta."

    Se, että pukeudun miten itse haluan kertoo huonosta itsetunnosta? Veikkaan, että asia on juuri päinvastoin. Siinä tietysti olet oikeassa, että feminismillä tai millään muullakaan aattella on turha puolustella omaa laiskuutta, mutta se, että ei koe tarvetta treenata itseään mallitimmiin ei tarkoita, että ei pitäisi itsestään huolta. Niin kauan kuin on terveellisissä mitoissa, kunto kestää ja ruokapuoli on kunnossa, kellään ei ole mitään aihetta kritiikkiin. Itse olen siro ja hoikahko pelkästään geenien vuoksi, mutta - vaikka kuntoni on hyvä - en ole yhtä piukea ja kiinteä kuin mitä naisilta nykyään vaaditaan. Enkä muuten koe tarvetta ollakaan, koska itsetuntoni on terve.

    "Milloin suomalainen nainen tajuaa että ei tasa-arvo miesten ja naisten välillä ole kiinni naisen ulkonäöstä?"

    Ironista on, että pari viestiä alempana joku huomauttaa, että ellei halua pynttäytyä, on turha kuvitella että löytää kivan "menestyneen" miehen ja haluamansa elintason.

    "Mikä saa ajattelemaan että nätti nainen on aina tyhjäpää, miestenvokottelija luuseri?"

    Etkö tosiaan keksi vastausta? Syy tähän on se, että jos henkilön prioriteetit elämässä ovat kauneus ja ulkonäkö, hän todennäköisesti on pinnallinen, eikä ole kovinkaan kiinnostunut akateemisista saavutuksista. Sitä en tietenkään tue, että kaunis nainen on automaattisesti idiootti. Suurin osa ystävistäni on kauniita, ainakin minun arviointikykyjeni mukaan, ja jokainen on varsin älykäs yksilö. Huomattu on kuitenkin sekin, että jos ihminen suhtautuu todella intohimoisesti johonkin niinkin pinnalliseen kuin ulkonäkö, älyllisellä puolella on luultavasti puutteita.

    "Mitä pahaa on siinä kun pitää itsensä terveissä mitoissa oman hyvinvointinsa takia, ja nauttii siitä että näyttää hyvältä?"

    Eihän siinä mitään pahaa ole, eikä kukaan ole niin väittänytkään. Vaikka sanoin voivani käydä ulkona omana itsenäni, myös pynttäytyminen on mielestäni hauskaa. Jutun idea vain on siinä, että sen tekee oman itsensä vuoksi, eikä siksi että a) haluaa tehdä vaikutuksen muihin tai b) kaipaa miesten ihailua.

    "Sekös vasta väärin onkin, että vain naiset ovat muka jotenkin ala-arvoisempia nätteinä kuin hyvältä näyttävät miehet."

    En tiedä missä luolassa olet viettänyt viime vuodet, mutta yleisesti ottaen turhamaisuus on halveksuttua niin naisilla kuin miehilläkin. Naisten suhteen asia vain poikkeaa siinä, että naisilla tuntuu vieläkin olevan tietynlainen mentaliteetti, että on hyvä nainen vain jos panostaa kauneuteen ja jos saa kaapattua miehen - ja miehethän tykkäävät naisista jotka panostavat ulkonäköön. Se, että ei meikkaa on monen mielestä rangaistavaa. "Miten se kuvittelee saavansa miehen!" Tämä kertoo jo monta asiaa naisten omasta suhtautumisesta omaan sukupuoleensa...

    Äänestä

Mutta enpä ole koskaan nähnyt menestyvän miehen käsipuolessa meikkaamatonta ja huonosi pukeutuvaa naista. Että kai se on myös vähän siitä kiinni mitä elämältään haluaa. Jos haluaa löytää hyvän miehen ja saada kohtuullisen elintason, niin sitten kannattaa näyttää kauniilta. Jokaisen oma valinta.

Äänestä
  • Et kai ole ihan oikeasti tosissasi?

    Äänestä

  • menestyvä mies? kirjoitti:

    Et kai ole ihan oikeasti tosissasi?

    bisnesmaailman korkeimmasta kastista, niin näihin positioihin valittaessa puoliso on myös merkittävässä roolissa ja maailmalla usein haastatellaan myös vaimo. Joskus on päteviltäkin henkilöiltä mennyt hyvä työ / nimitys sivusuun, koska yritys ei ole katsonut vaimon olevan tarpeeksi edustava ja pätevä. Pelkkä ulkonäkö ei siis riitä, pitää olla myös fiksu ja muutenkin edustava, sekä tukea kaikin puolin miehen uraa ja mahdollisesti ottaa kokonaan vastuulleen perheen ja kodin hoito.

    Äänestä

  • menestyvä mies? kirjoitti:

    Et kai ole ihan oikeasti tosissasi?

    Täytyyhän ulkonäön ja elintason välillä joku yhteys olla. Kuka tahansa voi mennä kaupan parkkipaikalle katsomaan. Kun sinne tulee auto hintaluokassa 50 000 - 70 000 euroa, niin autosta nousee komea mies tai kaunis nainen. Taikka molemmat. Ja ovat hyvin pukeutuneita ja itsestään huolehtivan näköisiä.
    Sitten kun pongaa kaupasta kaikkein epäsiisteimmän ihmisen, ja seuraa häntä parkkipaikalle, niin eiköpähän tuo nouse johonkin kolmensadan kotteroon ja pistä heti tupakaksi.
    Koskaan ei ole niin päin että kolmensadan kotterosta nousee mies Bossin puku päällä, tai kaupan pahin resupekka hyppäisi uuden avo-Mersun rattiin.

    Äänestä

  • suttura kirjoitti:

    ...arvostaako sitä avo-Mersua tai Bossin pukua. Minusta nuo eivät ole merkkejä menestyksestä, vaan ainostaan tyhmyydestä ja tarpeesta yrittää näyttää olevansa jotain erikoista. Minulla olisi hyvinkin rahaa siihen avo-Mersuun ja Bossin pukuun, mutta minusta on pääasia, että autolla pääsee paikasta toiseen ja vaatteet ovat mukavat ja jotakuinkin siistit.

    Äänestä

  • suttura kirjoitti:

    Täytyyhän ulkonäön ja elintason välillä joku yhteys olla. Kuka tahansa voi mennä kaupan parkkipaikalle katsomaan. Kun sinne tulee auto hintaluokassa 50 000 - 70 000 euroa, niin autosta nousee komea mies tai kaunis nainen. Taikka molemmat. Ja ovat hyvin pukeutuneita ja itsestään huolehtivan näköisiä.
    Sitten kun pongaa kaupasta kaikkein epäsiisteimmän ihmisen, ja seuraa häntä parkkipaikalle, niin eiköpähän tuo nouse johonkin kolmensadan kotteroon ja pistä heti tupakaksi.
    Koskaan ei ole niin päin että kolmensadan kotterosta nousee mies Bossin puku päällä, tai kaupan pahin resupekka hyppäisi uuden avo-Mersun rattiin.

    Jos hyppää 50000-70000 autosta, soisin että puku olisi jokin muu kuin Boss. Kyseinen saksalaismerkki on alempaa keskitasoa hyvien pukujen seassa.

    Äänestä

  • suttura kirjoitti:

    Täytyyhän ulkonäön ja elintason välillä joku yhteys olla. Kuka tahansa voi mennä kaupan parkkipaikalle katsomaan. Kun sinne tulee auto hintaluokassa 50 000 - 70 000 euroa, niin autosta nousee komea mies tai kaunis nainen. Taikka molemmat. Ja ovat hyvin pukeutuneita ja itsestään huolehtivan näköisiä.
    Sitten kun pongaa kaupasta kaikkein epäsiisteimmän ihmisen, ja seuraa häntä parkkipaikalle, niin eiköpähän tuo nouse johonkin kolmensadan kotteroon ja pistä heti tupakaksi.
    Koskaan ei ole niin päin että kolmensadan kotterosta nousee mies Bossin puku päällä, tai kaupan pahin resupekka hyppäisi uuden avo-Mersun rattiin.

    voi todellakin pompata lippispäinen isäntä navettakamppeissa..... tai kulahtaneissa verkkareissa ja rahaa on lompsassa niin ettei p****lle taivu.

    Äänestä

  • Öööööh niin tai sitten vaihtoehtoisesti voi hankkia sen haluamansa elintason ihan omin avuin, eikä sen miehen kautta.

    Äänestä

  • suttura kirjoitti:

    Täytyyhän ulkonäön ja elintason välillä joku yhteys olla. Kuka tahansa voi mennä kaupan parkkipaikalle katsomaan. Kun sinne tulee auto hintaluokassa 50 000 - 70 000 euroa, niin autosta nousee komea mies tai kaunis nainen. Taikka molemmat. Ja ovat hyvin pukeutuneita ja itsestään huolehtivan näköisiä.
    Sitten kun pongaa kaupasta kaikkein epäsiisteimmän ihmisen, ja seuraa häntä parkkipaikalle, niin eiköpähän tuo nouse johonkin kolmensadan kotteroon ja pistä heti tupakaksi.
    Koskaan ei ole niin päin että kolmensadan kotterosta nousee mies Bossin puku päällä, tai kaupan pahin resupekka hyppäisi uuden avo-Mersun rattiin.

    Oletko varma, ettei kyse ole pikemminkin siitä, että menestyvät ihmiset tuntevat velvoitetta panostaa ulkonäköönsä? "Wear the money", kuten sanonta kuuluu.

    Toisekseen tämä "kaunis -> menestynyt" -yhtälö kertoo ehkä pikemminkin siitä, kuinka pitkälle ulkonäöllä pääsee.

    Ehkä ironista on, että empiiriset kokemukseni sotivat juuri tuota maalaamasi kuvaa vastaan. Perheessämme on kaksi auto, toinen hintaluokkaa 60 000, toinen n. puolet halvempi, asumus ja tulot vastaavat autoja, mutta juhlapäiviä lukuunottamatta niistä autoista ei taida kovin usein nousta ketään hienoissa vaatteissa. Designpukuja ei taida löytyä keltään perheessäni. Toisaalta jos minua seuraisi kaupalta autolle, saattaisi olettaa minun kapuavan paljon halvempaan autoon, sillä vaikka pidän huolta hygieniasta, pukeudun melko "tavismaisesti". Samaa koskee muuta perhettäni.

    Tapauskohtaisiahan nämä toki ovat.

    Äänestä

  • Sanji1 kirjoitti:

    Öööööh niin tai sitten vaihtoehtoisesti voi hankkia sen haluamansa elintason ihan omin avuin, eikä sen miehen kautta.

    ...monesti just nämä "siivellä ajelijat" ovat niitä tärkeilijöitä miten pitäisi olla ja elää.

    Äänestä

Pukeudun asiallisesti töissä ja vapaa-aikana. Olen aina puhdas ja hiukseni on laitettu siistille ponihännälle.

Korkokengät eivät voi tuntua kenenkään jaloissa hyviltä? Siksi niiden käyttäminen onkin täysin miesten miellyttämisen takia laitettu jalkaan??
Minulla on komea ja "hyvin menestyvä" mies.

Ajatelkaa, että en edes meikkaa ja vilauta tissivakoa nostattavissa geeliöljyliiveissä vaan pidän tavallisia rintaliivejä a- kuppieni kanssa.

Kotona olen rennosti verkkareissa ja lenkillä verkkareissa myös :)

Äänestä
  • siippasi juoksee kauniiden "virolaishuorien" perässä, ja yrität täällä jotenkin pökittää matalaa itsetuntoasi.

    Äänestä

  • ärsyttää kun.. kirjoitti:

    siippasi juoksee kauniiden "virolaishuorien" perässä, ja yrität täällä jotenkin pökittää matalaa itsetuntoasi.

    Ihan omia ajatuksia, älkää ottako niitä vakavasti.

    Ensin minä.
    Olen meikannut yli 20 vuotta. Harmittaa, sillä kasvoni eivät ole nähneet aurinkoa vuosiin, olen valkoinen naamaltani. Meikki sekä peittää kalpean naamani, että peittää meikin aiheuttamat ihon tukkeumat... Kauhea kierre.

    Toiseksi.
    Maassa maan tavalla.
    Mitä minä tiedän, niin aina on Suomessa meikattu.

    Kolmanneksi.
    Joissan maissa (esim. US ja Venäjä) kauneutta on opetettu joko koulussa tai kotona. Emme voi sanoa heille että vanhempanne ovat väärässä.

    Kunpa äitini olisi osannut neuvoa minua

    Äänestä

  • Kaikki omalla tyylillään kirjoitti:

    Jokainen haluaa viestittää jotain omalla olemuksellaan.
    Ei ole sanottu, että SINÄ sitä ymmärtäisit...

    Eli antaa kaik....

    Äänestä

  • Antaa kaikkien kukkien kukkia kirjoitti:

    Jokainen haluaa viestittää jotain omalla olemuksellaan.
    Ei ole sanottu, että SINÄ sitä ymmärtäisit...

    Eli antaa kaik....

    antaa kukkia! Mieti nyt mitä siitä seuraisi. Ottaisitko vastuun?

    Äänestä

  • pidä kirjoitti:

    antaa kukkia! Mieti nyt mitä siitä seuraisi. Ottaisitko vastuun?

    Jokainen kantaa vastuun vain itsestään.

    ps: Aika omituinen kommentti sinulta... Viinako puhui?

    Äänestä

  • @-->-- @-->-- @-->-- kirjoitti:

    Jokainen kantaa vastuun vain itsestään.

    ps: Aika omituinen kommentti sinulta... Viinako puhui?

    Joo, antaa kannabis"kukkienkin" kukkia vai? Tyypillistä nykyajan ajattelua tuo, että jokainen on vastuussa vain itsestään. Itsekästä paskaa!

    No, tässä ketjussa mentiin jo ohi aiheesta..

    Äänestä

Vahva ja järkevä voi olla vaikka pitääkin huolta ulkonäöstään.En jaksa uskoa,että naiset meikkaa ja pukeutuu nimenomaan miehiä varten,ihan kun koko elämä pyörisi miesten ympärillä.Ihmettelen vaan,että miksi itsestään huolehtivat ihmiset leimataan heti tyhmiksi ja viisaita ovat ne,jotka eivät ole kiinnostuneita ulkonäöstään.Vai onko kyse taas perisuomalaisesta kateudesta?

Äänestä
  • "En jaksa uskoa,että naiset meikkaa ja pukeutuu nimenomaan miehiä varten,ihan kun koko elämä pyörisi miesten ympärillä."

    Ikävä kyllä näin on aika laajalti. Omasta ikäluokastani (olen 19) voin sanoa, että moni ystäväpiirissäni tuntee "painostusta" meikkaamiseen, sillä muuten ei saa miestä, ja jos ei saa miestä, on luuseri. Olen poikkeus ystäväpiirissäni sen suhteen, että voin näyttäytyä ulkona ilman meikkiä, enkä koe tarvetta saada seurustelukumppania. Ja se, että en meikkaa arkena yleensä ei ollut tietoinen feminismiliike, vaan johtuu yksinkertaisesti siitä, että en jaksa vaivautua turhaan, kun oloni on hyvä ilmankin meikkiä. Viikonloppuisin on toki hauska pynttäytyä, mutta sen teen edelleenkin itseni takia. Media ajaa edelleen kuvaa, että vain kauniit menestyvät, ja ikävä kyllä naiset ovat sisäistäneet tämän. Toisekseen varsinkin nuoret naiset ovat omaksuneet mentaliteetin jonka mukaan miehet eivät kaipaa naisiltaan älykkyyttä. Miehethän voivat keskustella fiksuja toisten miesten kanssa, naisen tehtävä on tehdä selväksi muille miehille, että mies voi kelpuuttaa itselleen vain parhaat.

    "miksi itsestään huolehtivat ihmiset leimataan heti tyhmiksi ja viisaita ovat ne,jotka eivät ole kiinnostuneita ulkonäöstään."

    Siksi, että jos ihmisellä on aikaa pynttäytyä ja asettaa ulkonäkönsä melkein neuroosiksi asti prioriteetiksi, hänellä ei todennäköisesti ole kiinnostusta akateemisiin asioihin. Ja kärjistyksesi ei mielestäni pidä paikkaansa, jos viittaat tuolla jälkimmäisellä lauseella ihmisiin, jotka eivät pidä huolta edes hygienistaan. Sellaisia ihmisiä nimittäin harvemmin pidetään älykkäinä. Jos taas tarkoitit sillä normaalin näköisiä ihmisiä, ehkä meikaamattomia jotka kulkevat farkuissa ja huppareissa, heitä pidetään ehkä älykkäämpinä kuin meikkipellejä, koska voidaan olettaa, että he ovat älynneet sen, kuinka pinnallista turhamaisuus on.

    Normaalisti meikkaavia ja siististi pukeutuvia ihmisiä ei yleensä lokeroida tyhmiksi eikä älykkäiksi, vaan *normaaleiksi*.

    Äänestä

  • Sanji1 kirjoitti:

    "En jaksa uskoa,että naiset meikkaa ja pukeutuu nimenomaan miehiä varten,ihan kun koko elämä pyörisi miesten ympärillä."

    Vain Suomessa "normaalit" naiset pukeutuu huppareihin ja farkkuihin.. Ovatko kaikki ulkomaalaiset naiset siis näitä pinnallisia bimboja?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Epänormaaliako se sitten on, että pukeutuu mukavasti välittämättä ympäristön paineista O_o

    Äänestä

  • Sanji1 kirjoitti:

    Epänormaaliako se sitten on, että pukeutuu mukavasti välittämättä ympäristön paineista O_o

    en nyt ymmärtänyt kysymystäsi, johtuu varmaan siitä että tänäänkin meikkasin ja laitoin hiukset, pistin hameen päälle ja valitsin asukokonaisuutta täydentävät kengät ja laukun.

    Ei, se ei ole epänormaalia että pukeutuu mukavasti, minusta on kummallista se, että naisellinen pukeutuminen mielletään epämukavaksi. Aloittajan mielestä suomalainen nainen on fiksu kun ei meikkaa eikä pukeudu naisellisesti, tarkoittaako se siis sitä että ulkomaalaiset naiset ovat typeriä?

    Huono yritys passivisagressiivisessa vastauksessa. Minä eikä ketjun aloittajakaan ei ole vihjannut, että siististi pukeutuva ihminen olisi tyhmä. Itsekin valitsen tietoisesti yhteensopivan asukokonaisuuden, mutta edelleenki teen sen omaa silmää mielyyttääkseni. En muiden, ja sehän tässä koko ketjussa olikin ideana. Ironista on, että vihjasit tyhmyyteesi koska panostat ulkonäköösi, ja tosiaan; tämä peruspointti menikin sinulta ohi.

    "Aloittajan mielestä suomalainen nainen on fiksu kun ei meikkaa eikä pukeudu naisellisesti"

    Ilmeisesti sisälukutaitosi on hakusessa, sillä aloitusviestissä ei sanota mitään siitä, että nainen on fiksu kun ei näytä kauniilta/naiselliselta. Lainaan aloitusviestiä: "Täällä ei naisen todellakaan tarvitse miellyttää miestä pukeutumisella ja meikellä."

    Huomaatko kuinka aloitusviesti ottaa kantaa siihen, että pukeudutaan miehiä varten? Selvästikään et. Itse seison ketjun aloittajan takana; niin kauan kuin ihminen pukeutuu ja näyttää siltä kuin haluaa oman itsensä vuoksi, onnea hänelle. Siinä vaiheessa kun hän tekee sen esim. saadakseen huomiota miehiltä, huolimatta siitä ovatko vaatteet mukavat vai ei, hän on vajonnut tietynlaiseen typeryyteen.

    olen varmaan hiuksia laittaessa jotenkin satuttanut aivoni..

    Mitä ihmeen tasa-arvoa se sitten muka on että naista ei voi ottaa vakavasti jos hän näyttää naiselta? Tai että oletetaan että ulkomailla meikkaavat naiset tekevät sitä vain miellyttääkseen miehiä?

    "Täällä ei naisen todellakaan tarvitse miellyttää miestä pukeutumisella ja meikellä."

    Tarvitseeko siis muualla? Tämä on se asia jota olen tässä parin viestin ajan yrittänyt kysyä.

    "Mitä ihmeen tasa-arvoa se sitten muka on että naista ei voi ottaa vakavasti jos hän näyttää naiselta?"

    Ei kyse ole siitä että naista ei oteta vakavasti koska hän näyttää naiselta, vaan siitä, ettei häntä oteta vakavasti jos pinallisuus on hänen vallitseva luonteenpiirteensä.

    "Tarvitseeko siis muualla?"

    No jo pelkästään lukemalla tämän ketjun viestejä selviää, että ihmisillä on edelleenkin sellainen asenne, että naisen kuuluu näyttää kivalta jos haluaa saada miehen ja menestyä työelämässä. Ja muualla Euroopassa ja varsinkin Yhdysvalloissa tämä mentaliteetti jyllää vahvana.

    Rehellisesti sanottuna ihmettelen, että et *oikeasti* ole huomannut, että tuollainen mentaliteetti voi edelleen hyvin.

    huomannut, siksi ihmettelinkin koko aloitusta. Miksi väittää että suomalaisen naisen ei tarvitse tälläytyä miesten takia, kun asia ei kerran ole näin.

    Sinun asenteessasi minua ihmetyttää se, että kun puhutaan meikkaavista naisista, puhut naisista, joiden elämässä ei ole muuta sisältöä kuin se meikkaaminen ja itsensä laittaminen. Olet sanonut itsekin nauttivasi "tälläytymisestä" enne baari-iltaa, onko sinusta mahdotonta että joillain se kuuluu aivan tavalliseen aamurutiiniin? Nainen voi siis meikata joka päivä ihan itseään varten ja olla aivan yhtä älykäs kuin sinä

    Äänestä

  • olen kirjoitti:

    joka aamu! eli meikkaan, laitan hiukseni ja mietin mitä laitan päälleni -kyse on itsensä arvostamisesta sekä rituaalista jossa valmistaudun kohtaamaan uudenpäivän.
    Mielestäni siinä ei ole mitään turhamaista ja väärää, itsestään huolehtiminen on myös toisesta välittämistä.
    Minä en "koristaudu" vain miestenmieliksi vaan yleisesti elämänlaadun kohottamiseksi -oloni on varmempi ja muodilla on kiva leikkiä.
    Ps. tyyli on valtaa ja tämä on vanha tieto

    Äänestä

  • Sanji1 kirjoitti:

    "En jaksa uskoa,että naiset meikkaa ja pukeutuu nimenomaan miehiä varten,ihan kun koko elämä pyörisi miesten ympärillä."

    Ikävä kyllä näin on aika laajalti. Omasta ikäluokastani (olen 19) voin sanoa, että moni ystäväpiirissäni tuntee "painostusta" meikkaamiseen, sillä muuten ei saa miestä, ja jos ei saa miestä, on luuseri. Olen poikkeus ystäväpiirissäni sen suhteen, että voin näyttäytyä ulkona ilman meikkiä, enkä koe tarvetta saada seurustelukumppania. Ja se, että en meikkaa arkena yleensä ei ollut tietoinen feminismiliike, vaan johtuu yksinkertaisesti siitä, että en jaksa vaivautua turhaan, kun oloni on hyvä ilmankin meikkiä. Viikonloppuisin on toki hauska pynttäytyä, mutta sen teen edelleenkin itseni takia. Media ajaa edelleen kuvaa, että vain kauniit menestyvät, ja ikävä kyllä naiset ovat sisäistäneet tämän. Toisekseen varsinkin nuoret naiset ovat omaksuneet mentaliteetin jonka mukaan miehet eivät kaipaa naisiltaan älykkyyttä. Miehethän voivat keskustella fiksuja toisten miesten kanssa, naisen tehtävä on tehdä selväksi muille miehille, että mies voi kelpuuttaa itselleen vain parhaat.

    "miksi itsestään huolehtivat ihmiset leimataan heti tyhmiksi ja viisaita ovat ne,jotka eivät ole kiinnostuneita ulkonäöstään."

    Siksi, että jos ihmisellä on aikaa pynttäytyä ja asettaa ulkonäkönsä melkein neuroosiksi asti prioriteetiksi, hänellä ei todennäköisesti ole kiinnostusta akateemisiin asioihin. Ja kärjistyksesi ei mielestäni pidä paikkaansa, jos viittaat tuolla jälkimmäisellä lauseella ihmisiin, jotka eivät pidä huolta edes hygienistaan. Sellaisia ihmisiä nimittäin harvemmin pidetään älykkäinä. Jos taas tarkoitit sillä normaalin näköisiä ihmisiä, ehkä meikaamattomia jotka kulkevat farkuissa ja huppareissa, heitä pidetään ehkä älykkäämpinä kuin meikkipellejä, koska voidaan olettaa, että he ovat älynneet sen, kuinka pinnallista turhamaisuus on.

    Normaalisti meikkaavia ja siististi pukeutuvia ihmisiä ei yleensä lokeroida tyhmiksi eikä älykkäiksi, vaan *normaaleiksi*.

    Hei Sanji!

    Ikäluokkasi meno kuulostaa aika kovalta. Tosi tylsää, että luullaan etteivät "meikkipellet" voi olla "kiinnostuneita akateemisista asioista".

    Olen 25 ja voin kertoa että jo minun iässäni asiat ovat vähän toisin. Itse teen väitöskirjaa yliopistolla ja olen fiksu, älyllinen ihminen. Olen aktiivinen ihmisoikeus- ym maailmanparannustyössä. Ja vapaa-ajallani mielipuuhaani on muotilehtien lueskeleminen ja kulutan kaiken liikenevän rahan vaatteisiin (en kylläkään määrään vaan laatuun). Meikkaan aina lähtiessäni ulos kaupungille (salille tai lenkille tai ruokakauppaan en meikkaa). Olen faministi ja äänestän aina naista. Kaikki nämä asiat mahtuvat kyllä samaan ihmiseen, samaan naiseen. Jos ei käyttäydy kuin idiootti, eivät ihmiset leimaa ketään idiootiksi, vaikka pitäisikin "pinnallisista" jutuista.

    Kohta aloitat ehkä opiskelijaelämän ja tulet huomaamaan että ajattelutapa on niissä piireissä vähän avarakatseisempi kuin lukiossa!

    Äänestä

Aivan, siks minä otin vaimokseni ulkolaisen naisen.

Äänestä

minä olen ulkomaalta muuttanut nainen ja voin sanoa ettei muuallakaan maissa nainen meikkaa tai hoida itseään miehen takia minä käytän kosmetiikka itseni takia ja tykkään jos joku mies katsoo minua ja tykkään ettei miesystäväni kyllästy minuun ruman näön vuoksi ja on valetta että suomi mies pitäisi tavallisesta tuulipuku akasta olen monta kertaa kuullut kuinka he pilkkaa suomen rumia naisia jotka ei välitä ulkonäköään ja mitä järkevyyteen tulee minä menestyn hyvin koulussani ja opiskelan hierojaksi ja minusta on järkeä että (joku nainen onneksi myös suomessa) ymmärtää että mies tykkää katsella itseään hoitavaa naista ja sitten en ymmärrä suomen feminismiä miksi nainen valittaa että ei uskota että hän jaksaa tehdä miehen työn yhtä hyvin minä en ainakaan haluaisi pilata kynsiä ja käsiä autoa korjatessa yms. minä annan vapaehtoisesti miehen tehdä hänen työn

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Meikitön hippiäinen kirjoitti:

Minusta Suomessa ollaan edellä monia muita maita tasa-arvossa.
Täällä ei naisen todellakaan tarvitse miellyttää miestä pukeutumisella ja meikellä. Kukaan ei katso hitaasti jos olet sellainen kun olet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu