Onko moraali kaikille sama? Onko tilanteita, joissa voi poiketa "yleisesti hyväksytystä" moraalista, esim valehdella, pitää itselläänn liikaa saadut vaihtorahat ym.?
Moraali
Mietiskelijä.
281315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Tämä on kiinnostava ja hyvinkin vaikea aihe. Mielestäni Immanuel Kant ratkaisi kokolailla ne moraalia koskevat kysymykset, jotka voidaan ratkaista.
Sanoisinkin, että Kantin kirjoituksista kannattaa hakea vastauksia. Ja nimenomaan Kantin itse kirjoittamista, koska Kantia käsittelevät oppikirjat eivät välttämättä ole päässeet sisälle Kantin ajatuksiin.
Sanoisin niin, että moraaliset säännöt ovat kaikille samat ja ne pysyvät samoina tilanteesta riippumatta.
Jos näin ei olisi moraali olisi mielivaltaista ja väkivallalla määritettävissä olevaa Nietzscheläistä moraalia.
Subjektiivista moraalia. Tällainen subjektiivinen moraali(taas psykologisoin) menee lopulta siihen psykologiseen toteamaan, että sen määrittäjä kärsii minäkonfliktista ja voimakkaasta defensiivisyydestä, jonka vaatima valheellinen todellisuus vaatii alakseen mahdollisimman paljon ihmisiä ollakseen olemassa.
Eli jos minä sanon että jokin toiminta on moraalitonta, niin se sitä on kaikkien mielestä?
No minähän juuri sanoin, että moraali ei ole mielestäni subjektiivista, vaan että kaikilla on samat moraalin säännöt.
Se, että sinä sanot jonkun toiminnan olevan moraalitonta, on subjektiivista moraalia.
"Tällainen subjektiivinen moraali(taas psykologisoin) menee lopulta siihen psykologiseen toteamaan, että sen määrittäjä kärsii minäkonfliktista ja voimakkaasta defensiivisyydestä, jonka vaatima valheellinen todellisuus vaatii alakseen mahdollisimman paljon ihmisiä ollakseen olemassa."
Pidätkö vielä tästä kiinni?
Olen nyt ekäkertaa tällä moraali-palstalla ja heti tartuin koukkuun ( en siis ole seurannut aikaisempia keskustelujanne). Joo kyllä olen lukenut joskut Immanuel Kanttia ja Nietzeä(?) ja joitain muitakin. Kuten jokainen murrosikäinen kasvuvaiheessa.
Kant oli Jeesustelija ja Nietzen kanssa olis ollut mukava ryypätä ja ottaa pilveä (naisiin sillä oli muistaakseni vino suhde), näin minä näen heidät tyyppeinä. Moraali on varmasti sidoksissa ihmiskäsitykseen ja ihmisen tietoisuuteen omasta itsestään.
Mutta että nykyisin olis joku moraalfilosofia (ja vielä joku profeetta )voimissaan. Missä se näkyy? Ai niin, moraali on köyhiä, yksinkertaisia ihmisiä varten, hallitsemisen välinen. Ainoastaan pieni, ahtaasti ja ylikunnolliseksi kasvatettu ihminen tarvitsee moraalia (kuten minä).
koskenutkaan alkoholiin saati huumeisiin. Ja mikäli Nietze on vain kirjoitusvirhe ja tarkoitat sillä oikeasti Nietzscheä, niin Nietzsche tuskin hänkään olisi suostunut sinunlaisesi kanssa juomaan alkoholia eikä ainoastaan siksi, että ei juonut alkoholia...
Sorry, Nietze oli tosiaan kirjoitusvirhe (po Nietzsche). Anteeksi typeryyteni. Ajattelin vain että tämä Nitze oli sen verran sairas kaveri, että sen kanssa olisi ollut mukava bailata, paljon mukavampi kuin Kantin kanssa. Kant oli tavattoman rajoittunut ja sovinnainen maailmankuvaltaan.
Ota muuten joskus kunnon kännit niin tunnet miltä Freudin mainostama alter egosi näyttää.
En tuppaannu enää seuraanne. Jos älyllinen taso on se mitä miltä se näin minuutin tarkastelulla näyttää, ei meistä kumpikaan menetä mitään.
on Freudin alter egon ilmentämisestä johtuvaa myöhemmän 'fiiliksen' johdantoa :k
No enpä minä kyllä tunne ketään, joka olisi teininä lukenut Kantia, tai Nietzscheä. En ole itsekään lukenut pahemmin.
Nietzsche oli askeettinen, eikä ilmeisesti koskaan harrastanut seksiä naisen kanssa.
Se, mitä Nietzsche kirjoitti naisista, johtui siitä, että hänet oli eräs nainen jättänyt ja tuon jättämisen jälkeen äijä sitten kirjoitteli tunteitaan ja ajatuksiaan kokemuksestaan muistaakseni Zarathustraan.
Minä näen moraalin niin, että se on ihmisestä riippumaton ja kaikille sama.
Täten olen sitä mieltä, että moraali liittyy todellisuuteen.
Moraalisuus on viisautta ja kertoo ymmärryksen kyvystä.
Moraalihan olisi tyhmyyttä, jos se johtuisi subjektista.
Täten väitänkin, että on eräänlaista tyhmyyttä kuvitella, että subjektista riippuva "moraali" olisi moraalista.
Tuossa toisessa viestissä kirjoittaja "ja tästä" kysyi:
"Pidätkö vielä tästä kiinni?"
Mikä on tämän kysymyksen tarkoitus?
Kantia pidän siksi ainoana järkevänä luettavana, että hän vaikuttaisi olevan ainoa, joka on luonut objektiivisen moraalifilosofian, joka ennen kaikkea ottaa huomioon, että jokaisessa vuorovaikutussuhteessa on vähintään kaksi henkilöä.
Akateeminen filosofia ei ole vielä tähän mennessä tajunnut, että kahden henkilön kanssakäymisessä on kaksi, eikä yksi henkilöä.
Ehkä Kantin pohdinta ilmentää psykologisesti ottaen hänen vaikeaa
äiti-suhdettaan. Mutta mitä siten ilmentää Freudin oma eros-thanatos -jaottelu?
Freudin omaa "tiedostamatomasti" projisoitua
kokemusta koko psykoterapian teorianmuodostukseen? Freud oli sen saman
saksalaisen kieliyhteisön kasvatti kuin Kant, Hegel, Fichte, Schelling, Schoppenhauer, Niezsche etc, eikä jokin ulkoavaruudesta laskeutunut universaalin totuuden ilmentäjä.
saat kyllä itse pähkäillä.
Onko olemassa tilanteita, jossa valehteleminen tai vaikkapa varastaminen on OIKEIN. Nuohan ovat yleisesti katsottuna moraalittomia tekoja, mutta onko aina näin?
Ps. yleisesti katsottuna emme myöskään tarvitsisi puolustusasianajajia.
Jokaisella ihmisellä on aivan oma käsitys moraalista, ja tuo yleisesti hyväksytty ( mikäli käsitän oikein sen mitä tarkoitat ) on vain joidenkin päättäjien ihanteista syntynyt. Tuo ko. moraali on varmasti täynnä ristiriitoja, sillä sitä on ollut moni tekemässä. Parhaimman moraalin saa jokainen itse henkilökohtaisesti miettimällä. Se että nostamme yleisesti hyväksytyn moraalin muiden moraalien yläpuolelle, tekee siitä ristiriitaisen lain, jota voi tulkita jokainen mielensä mukaisesti.
Tässä oli muutamia vuosia sitten lehdissä esillä juttu, jossa (oliko peräti korkeimman oikeiuden tuomari) sanoi että, jos rikas varastaa 1000€ se on pienempi varkaus kuin jos köyhä varastaa saman summan.
Asian voi perustella sillä, että 1000€ on rikaalle vähemmän arvokasta kuin köyhälle, ja näin olle pienempi paha. Onko silloin moraali kaikille sama, ja onko em. selitys moraalisesti hyväksyttävä ja oikein? Mielestäni ei.
Silloinhan voisi myös ajatella, että sarjamurhaajan tekemät murhat ovat pienempiä "pahoja", koska hän tekee niitä paljon, eikä sellaiselle ihmiselle yksi murha ole mitään. Jos taas ihminen, joka ei ole koskaan ennen tehnyt murhaa tai tappoa, tekee yhden murhan, hän on suurempi rikollinen kuin sarjamurhaaja. Tämä vain esimerkkinä.
"Tässä oli muutamia vuosia sitten lehdissä esillä juttu, jossa (oliko peräti korkeimman oikeiuden tuomari) sanoi että, jos rikas varastaa 1000€ se on pienempi varkaus kuin jos köyhä varastaa saman summan."
..Oli myös maininta (olikohan peräti korkeimman oikeuden tuomarin) alkoholinkäytöstä työaikana.
"Moraali on sitä että elämme kaikki toistemme sieluissa." (Seppo Oikkonen: "Narkissos-esseet".)
Moraali on itsestään tietoisen sosiaalisen eläimen tuntemus oikeasta ja väärästä. Yksilö tosiaan kokee omien korviensa välissä se mitä tekee muille. Ellei tällaista samaistusta olisi, mitään moraalioppia ei tietenkään syntyisi. Opeissa taas mennään harhaan, jos kuvitellaan, että ne voisi irrottaa yksilön tunnoista ja vain käsitteellisesti määritellä mikä on hyvää mikä pahaa.
Meikä valehtelee aina kun se on minulle hyödyksi. Valehtelu on makaronien suola, ja makaronit maistuvat paskalle ilman pientä ripausta. Yleinen moraali on se vesi, jossa pasta pestot keitetään.
Saavuin kommuunimme ja huomasin liedellä olevan kuuman veden (joka ei "enään" kiehunut). Ajattelin että ajoituksenihan oli loistava pienen kupposen teetä siemaistakseni.
Lorautin vettä liptonin sekaan ja aloitin nautintohetkeni.
Hieman (oudohkoa) sivumakua ihmetellessäni erittäin hyvä ystäväni huutaa kuin tervehdykseksi; kun tuut sieltä keittiöstä, niin tuo sinappi mukanas.
En ymmärrä. Voisiko joku ystävällisesti selittää, miten liittyy aiheeseen? Voisin keksiä syyn, että ottaessaan "toisen" vettä, "paha" saa palkkansa, ja ilmeisesti joku on keittänyt nakkeja vedessä. Jos tämä selitys on päin honkia, kertokaa te, jotka ymmärrätte. Kiitos!
Ehkä ko. kirjoittaja tahtoo sanoa, että moraali on kuin nakki, siinä on kaksi päätä?
Kannattaisi perehtyä Edward Westermarkin kirjoituksiin moraalin alkuperästä. Googelella ja kirjastoista löytyy!
Kohtuullisuus ja keskivälin kulkeminenhan se on hyvä periaate. Ei nyt tule mieleen tilanteita, joissa pitäisi lakia venyttää, vaan kyllä niitä on! Turhan byrokratian viidakoissa on täytynyt kulkea oikopokuja. Hätä ei lue lakia.
Minulle langetettiin tuomio vastapuolen valheitten perusteella. Sen jälkeen olen suhtautunut valehtelemiseen myönteisenä keinona teitten oikomiseen :) Valtiovallankin on joskus pakko valehdella.
Ruokakauppa pitää joissakin hinnoissaan sen verran paksulti ilmaa pussissa, että on oikeudenmukaista pitää ne liiat vaihtorahat... :)
Kyllä moraalin samuutta ja eriyttä on yritetty
perustella eri tavoin historian aikana.
Kant on varmaan yksi kuuluisimmista.
Tahdo toimia siten että toiminnasta
voitaisiin tehdä yleinen, universaali
tai kaikkia koskeva toimintaohje, periaate.
Kuitenkin Kantkin kaiketi tunnisti, että tämä ei toteudu meidän partikulaarisesta näkökulmasta ja se koetaankin psykologisesti ottaen usein juuri vaatimuksena eli imperatiivina: esimerkiksi henkilö joka varastaa nälkäänsä tietää
toimivansa väärin. Varastamisesta kun on vaikea
tehdä kaikkia ihmisiä koskevaa yleistä periaatetta.
Jostain utilitaristisesta näkökulmasta varastaminen on kaiketi jossain mielessä perusteltua, sillä tominnasta saatava hyödylliset seuraukset toimivat moraalisesti
oikean ja väärän mittapuuna. Tässäkin on omat
hankaluutensa.
Nietschen moraalipsykologiassa pyritään puolestaan moraalin uudelleenarviointiin
ja välttämään moralismia. Moraali perustunee
Nietschen arviossa enemmän yhteisön sopimuksiin, joskus psykologisesti ottaen sairaalloisiinkiin ja vääristyneisiin, sopimuksiin, konventioihin.
Tällöin Nietschen mukaan moraali lähestyy enemmänkin moralismia, jossa yritetään pakottaa muut omien, subjektiivisten periaatteiden alle puhumalla "moraalilaista" etc.
Nietche tuksin halusi kumota näillä jonkinalisen oikean ja hyvän olemassaoloa, sillä yhteisölliseen elämäään kuuluu aina jonkinlainen "vallan" rakenne. Valta ei tietenkään ole aina pahasta. Eri asia on tietenkin tiedostammeko tämän vallan olemassaoloa.
Sitten on vielä aristoteelliset näkemykset,
jossa moraali liitetään hyvään. Ajatus ei ole mielestäni ihan pöllö. Onhan mahdollista kuvitella, että ihminen ei voi olla haluamatta
hyvää ja se liittyy ihmisen luonnolliseen olemukseen.
Koko kysymys onko yleistä moraalia tai eikö ole on tietenkin aika valistuskeskeinen kysymys. Toisaalta siltä tuskin voitaneen välttyä, sikäli kun eletään euroopalaisessa kultturipiirissä.
Tervehdys jälleen tjaa-a. Kirjoitit mielenkiintoisen tekstin.
Puutun joihinkin kohtiin kirjoituksessasi. Sillä kiellän subjektiivisen näkemyksen, joka on yleensä vallalla psykoosin tavoin akateemisessa filosofiassa. :)
"Kuitenkin Kantkin kaiketi tunnisti, että tämä ei toteudu meidän partikulaarisesta näkökulmasta ja se koetaankin psykologisesti ottaen usein juuri vaatimuksena eli imperatiivina: esimerkiksi henkilö joka varastaa nälkäänsä tietää
toimivansa väärin. Varastamisesta kun on vaikea
tehdä kaikkia ihmisiä koskevaa yleistä periaatetta."
Kyllä Kant käsittääkseni tämän käsitti, mutta koska käsitysnäkökulma ei mielekäs, se täytyy unohtaa.
Moraali on keskeisesti vuorovaikutuksessa ilmenevä tekijä. Sillä eihän moraalilla olisi suurempaa merkitystä, jos eläisimme maailmassa yksin. Mielestäni yleensäkkin subjektiiviset moraalifilosofiset ajatukset ovat unohtaneet vuorovaikutuksen ja moraalin suhteen.
Kyllähän henkilö tekee väärin, jos hän varastaa, vaikka varastaisi nälkäänsä. Mielestäni teon syy ei poista teon moraalittomuutta.
Kaikissa moraalisissa toiminnoissa on kyse vuorovaikutuksesta ja henkilöiden toimista toisiaan kohtaan.
Kantin ideassa keskeistä on, että se, joka on syyllinen henkilön kokemaan nälkään, on toiminut myös moraalisesti väärin.
Tämä moraalisesti väärä teko johtaa aina jonkun henkilön huonoon asemaan ja kärsimykseen.
Koska henkilö joutuu kokemaan nälkää toisten ihmisten moraalittomuuden takia, hän joko kuolee uhrina, tai siirtää vahinkoa eteen päin ja liittoutuu moraalittomuuden kanssa varastamalla.
Nälkäinen henkilö siis toimii moraalisesti oikein, jos hän kuolee nälkään. Hänen nälkäkuolemastaan ovat vastuussa ne, jotka ovat hänet nälkiintymiseen johtaneet.
Kapitalistisessa järjestelmässä, joka perustuu kilpailuun, ei voi tehdä moraalisesti oikeaa tekoa.
"Tällöin Nietschen mukaan moraali lähestyy enemmänkin moralismia, jossa yritetään pakottaa muut omien, subjektiivisten periaatteiden alle puhumalla "moraalilaista" etc.
Nietche tuksin halusi kumota näillä jonkinalisen oikean ja hyvän olemassaoloa, sillä yhteisölliseen elämäään kuuluu aina jonkinlainen "vallan" rakenne. Valta ei tietenkään ole aina pahasta. Eri asia on tietenkin tiedostammeko tämän vallan olemassaoloa."
Niin, mielestäni Nietzsche näki moraalin olevan joukkopsykoosia, jota käyttämällä vallanpitäjä saa ihmiset toimimaan haluamallaan tavalla.
Tosin toisaalta Nietzsche puhuu yli-ihmisestä, joka on immuuni toisten ihmisten vallankäyttöyrityksille ja joka määrittää oman moraalinsa, toisaalta hän kuitenkin halveksii moraalin määrittäjää.
Voisin kuvitella, että Nietzsche koitti sanoa, että kaikkien täytyy ymmärtää moraali itse, eikä kukaan ulkopuolinen voi sitä määrittää.
Toisaalta tässä moraalin itse määrittämisessä oli omituisia piirteitä, jotka saavat minut ajattelemaan, että hänen mielestään esim. syyllisyyden tunteet, omantunnon tuskat ja muut moraaliset tuskat ja väärässä olon tunteet olisivat vääriä tunteita.
Tämä saa minut olemaan lähes varma siitä, että Nietzsche kärsin jonkinasteisesta persoonallisuushäiriöstä.
Muutenkin tämä hänen moraalinen näkemyksensä ei mennyt nähdäkseni kunnioittamiseen ja anteeksiantamiseen, vaan paremminkin subjektin oman olon stabiloimiseen tiettyjen tunteiden sulkemiseksi pois tietoisuudesta, mistä kertoo myös legendaarinen lausahdus "mikä ei tapa, vahvistaa".
Saan väkisinkin sellaisen kuvan, että narsistinen identifikaatio olisi jotenkin tavoiteltava asia Nietzschen mielestä.
Nouseminen auktoriteetin yläpuolelle, merkitsee psykologiassa asettumista sadistisen, kärsimystä aiheuttavan auktoriteetin asemaan, toisaalta tällainen yli-ihmiseksi nouseminen ei ole mahdollista ilman jo olemassa olevaa auktoriteettia, eli Nietzschen filosofia on sisäisesti ristiriitainen, vaikka se kuvaa todellisuutta.
Olen Nietzschen kanssa samaa mieltä sen suhteen, mitä hän kritisoi moraalia, mutta eri mieltä sen suhteen, millaista moraali tulisi olla.
Tuolla toisaalla kritisoit hienosti Freudia. On totta, että kaikilla teorioilla ja aatteilla on persoonalliset piirteet. Ei kuitenkaan tarkoita, että teoria olisi siksi väärässä.
Kaikki katsovat maailmaa omasta näkökulmastaan ja jättävät tuon tietyn näkökulman sormenjäljet teoriaansa, mutta kuten Wittgenstein sanoi, "se, että *hänen(*yleisilmaus, joka ei viittaa tiettyyn henkilöön) lauseensa vaikuttavat mielettömiltä, ei tarkoita, että hän olisi väärässä, vaan ainoastaan sitä, ettemme ymmärrä, mitä hän tarkoittaa".
Kaikki luokittelut ovat nähdäkseni seurausta persoonallisesta ajattelusta ja luokittelut ovat aina subjektiivisia ja luokittelu on juuri, jos mikä pragmatiikkaa, mutta luokittelun hyöty ei ulotu sen tekijän ulkopuolelle, ellei joku toinen tule, joudu tilanteeseen, jossa tarvitsee tuota työkalua.
Nietzschen filosofia kuvaa todellisuutta, mutta vaikuttaa mielettömältä muiden näkökulmasta. Sen sisäinen ristiriitaisuus johtuu persoonallisten tekijöiden osittaisesta tiedostamattomuudesta.
Henkilö ei voi kuitenkaan ajatella mielettömiä ajatuksia.
Aiemmin sinä tjaa-a sanoit, ettei Wittgenstein ratkaissut, miksi ihminen voi puhua hölynpölyä. Kyllä hän ratkaisi; toisen näkökulmasta itselle mielekäs ajatus saatta tuntua mielettömältä, sillä mielekkyys johtuu persoonan kontekstista.
No joo. Mielestäni ei ole niinkään mielenkiintoista onko Kant, Wittgenstein, Schoppenhauer, Nieztsche "oikeassa" ja "väärässä". Jokainen voi nähdä näiden oikeellisuuden ja ei-oikeellisuuden niin pitkälle kuin haluaa. Tai jokaisella näistä on oma merkityshorisonttinsa, jota peilaamalla
jokainen on tietyssä mielessä täysin johdonmukainen, looginen ja siten "oikeassa". Leibnizin mukaillen jokainen "monadi" heijastelee äärettömyyttä...
Kant oli kaiketi haluton identifioimaan
"subjektia" pelkästään johonkin yksittäiseen ihmiseen. Tällainen myöhempi psykologisointi oli kaiketi vierasta Kantille. Luultavasti
subjekti merkitsee Kantille mitä tahansa yksilöä, yhteisöä etc. joka pyrkii käytännön- järkensä avulla reguloimaan, säännöttämään
kokemuksensa mielekkääksi, joksikin objektiiviseksi. Tässä mielessä esim. yhteisö nimen omaan subjektina säännöttää itselleen tiedon kohteet. Huom sub-iacere - alleheitettynä, ob-iacere ylle-heitetty.
Myöhemmin tällaista heitteisyyden tematiikka ovat edustaneet niin monet, ei vähiten Heidegger.
Edustan itse ainakin tällähetkellä sitä näkemystä että Nietzsche edusti moraalipsykologista painotusta, jossa haluttiin irtisanoutua "yleispätevän järjen" -kielenkäytöstä ja haluttiin korostaa psykologisten lainalaisuuksien merkitystä moraalisten periaatteiden taustalla.
Ehkä Nietzschen mielestä valistuksen sovinnainen ja isällisen pompöösi moraalikuvaus oli vähintäänkin epärehellinen, joka tarvitsi
uudelleenarviointia. Populaareissa kuvauksissa Nieztscen ajatellaan vain rienanneen jotenkin moraalia. Tämä ei mielestäni pidä täysin paikkansa, sillä juuri kritiikki osoittaa hänen olleen itse asiassa erittäin kiinnostunut moraalifilosofiasta ja tietyssä mielessä "oikean" ja "väärän" kysymyksistä, mutta ei niillä ehdoilla ja merkityksillä jotka olivat populaareja tässä keskustelussa.
"Ehkä Nietzschen mielestä valistuksen sovinnainen ja isällisen pompöösi moraalikuvaus oli vähintäänkin epärehellinen, joka tarvitsi
uudelleenarviointia. Populaareissa kuvauksissa Nieztscen ajatellaan vain rienanneen jotenkin moraalia. Tämä ei mielestäni pidä täysin paikkansa, sillä juuri kritiikki osoittaa hänen olleen itse asiassa erittäin kiinnostunut moraalifilosofiasta ja tietyssä mielessä "oikean" ja "väärän" kysymyksistä"
Jonka uskoisin itse maestronkin suorittavan.
"Mielestäni ei ole niinkään mielenkiintoista onko Kant, Wittgenstein, Schoppenhauer, Nieztsche "oikeassa" ja "väärässä". Jokainen voi nähdä näiden oikeellisuuden ja ei-oikeellisuuden niin pitkälle kuin haluaa."
Ei niin. Mielestäni tärkeintä on juuri ymmärtää, mitä kukin henkilö on tarkoittanut, eikä ymmärtämätön arvioiminen oikeasta ja väärästä omasta näkökulmasta.
Ongelma näissä teorioissa on useimmiten se, että ne on kuitenkin esitetty yleisesti, ja lukijan täytyy itse ne ymmärtää.
Subjektiivisesti katsova ihminen ei osaa liittää filosofin ajatuksia omaan kontekstiinsa ja täten häneltä jää ymmärtämättä, mitä oikeastaan haettiin takaa.
Opettamisessa on mielestäni se huono puoli, että opetusmateriaali ja opettaja esittävät asiat oman kontekstinsa kautta. Tällöin opettava osapuoli määrittää sen, mitä saa ajatella, ja kuinka tulee ajatella. Eli kaikessa oppimisessa tulee tällöin mukaan opin antajan persoonallinen elementti ja tavoite, mistä tulee kaiken oppimisen ja maailman ymmärtämisen pohja. Eli tällöin maailmaa täytyy katsella väritettyjen lasien läpi.
Mielestäni voisi sanoa, että moraalittomuus on ymmärtämättömyyttä.
"Leibnizin mukaillen jokainen "monadi" heijastelee äärettömyyttä..."
Leibniz taisi puhua monadeista jakamattomina hiukkasina. Mielestäni jakamaton ei kuvaa äärettömyyttä muulla tavalla, kuin sisäisellä ristiriitaisuudella.
Juuri se, että jokainen monadi on jaettavissa, heijastelee äärettömyyttä.
”Kant oli kaiketi haluton identifioimaan
"subjektia" pelkästään johonkin yksittäiseen ihmiseen. Tällainen myöhempi psykologisointi oli kaiketi vierasta Kantille. Luultavasti
subjekti merkitsee Kantille mitä tahansa yksilöä, yhteisöä etc. joka pyrkii käytännön- järkensä avulla reguloimaan, säännöttämään
kokemuksensa mielekkääksi, joksikin objektiiviseksi.”
Nähdäkseni Kant tutki sellaista asiaa, minkä osalta subjektin piirteillä ei ollut merkitystä. Ehkä voisin Wittgensteiniläisittäin sanoa, että Kant tutki sellaista muuttujaa, jonka arvoja subjektit ovat. Ei subjekteja itseään.
Eli täytyy ymmärtää, mikä oli Kantin tutkimuksen kohteena, ennen kuin aletaan miettimään hänen ajattelutyyliään, tai näkemyksiään yleisemmin.
Nietzschestä voin olla melko samaa mieltä kanssasi, sillä en juuri mitään osaa hänestä sanoa, kuin sen, minkä jo sanoin.
Hän ymmärsi subjektiivipohjaisen moraalin taustalla olevat psykologiset periaatteet ja toi ne esiin juuri sellaisessa valossa, kuin ne tuleekin tuoda esille.
Olen huomannut, että monet Nietzscheä ihannoivat ihmiset eivät tajua sanaakaan, mitä hän puhui. Usein Nietzsche toimii jonkinlaisten älyllisten ateistien jonkinlaisena Jeesuksena.
Se, mitä Nietzsche tiedosti moraalin psykologisista kytköksistä kertoo mielestäni jonkinlaisesta naiivista illuusiosta heräämisestä ja maailmaan pettymisestä tietyssä mielessä. Mutta se, että hän lähti hyökkäämään tällä tavoin, kuvastaa mielestäni jonkinlaista traumaattista vihaa, jonka kohde materialisoitui kristinuskossa.
Itselläni on eräänlainen Nietzscheläinen suhde nykyiseen poliittiseen yhteiskuntajärjestykseen ja olenkin sanonut mielipiteeni, että nykyinen yhteiskunta heijastelee psykopaattista ajattelua ja varhaista omnipotenssia.
Mutta kuten jo on käynyt ilmi, yhteiskuntajärjestyksen ulkoinen muoto ei voi olla uudelleen arvioinnin kohde, vaan se sisäinen perusta, jolle kaikki järjestelmät perustuvat.
Mutta mielestäni tämä ei ole moraalia. Psykologiassa puhutaan defensseistä. Kun ajattelemme asiaa psykologisesti henkilötasolla, tulemme siihen tulokseen, että se, mitä Nietzsche luuli moraaliksi, on kokolailla moraalin vastakohta.
Näen asian siten, että moraali on juuri sellainen objektiivinen ja subjektiivista riippumaton asia, mitä Kant sen uskoi olevan.
Se, mitä Nietzsche luuli moraaliksi, on paremminkin vallankäyttöä korrektisti ilmaistuna. Moraali liittyy ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja vallankäytössä vuorovaikutus on vain väline.
Niin, eli mielestäni Nietzschen filosofia on hyvää ja hän teki hyviä oivalluksia. Kuitenkin se, että hän ymmärsin jotkin asiat minun näkökulmastani väärin, aiheuttaa sen, että hän näyttää minusta tulkinneen ja käyttäneen sanoja väärin ja siten voisin sanoa Nietzschen filosofian olevan luokkaa vastaamista kysymykseen "onko hyvä enemmän, vai vähemmän identtinen, kuin kaunis?".