pyöräily ja kaatuminen

loivassa kaarteessa, tavaratelineellä matkusti kymmenvuotias tyttö sylissään koiranpentu. Itse olin tuolloin 11-vuotias - toimintamme oli siis laitonta. Tavallisen polkijan pyöräilykypärän käyttö taisi noihin aikoihin kuulua lähinnä tieteistarinoihin.
Onneksi ei käynyt kuinkaan ihmisille eikä eläimelle - ajoin kävelyvauhtia. Mutta nykyään kypärättä polkee pedaalipölvästi, eikä tavaratelinettä ole tarkoitettu lasten kuljetukseen lasten ajaessa. Tästä muuten poliisit meille joskus toisella kertaa huomauttivatkin, oikein ämyrein: "Toinen pois kyydistä!" Kyllä me pelästyimme - silloin olin mennä nurin...

Itse en ole kaatunu pyörällä mutta minun kummisetä on. Kypärä oli päässä, mutta ilman kypärää setääni ei enää olisi olemassa. Rengas oli osunut johonkin kiveen ja setäni oli lentänyt tangon yli pää edellä.

Isäni taas kaatui pyörällä kun oli kääntymässä ja vauhtia oli n 5km/h, eli todella vähän. Se kaatui kivisoraan kun rengas heitti alta. Pahasti ei käynyt ja kypärä oli päässä.

.. pitäisköhän itse siirtyä kypärän käyttöön kun kerta markkinoilla on ihan hienojakin kypäriä ja anteeksi tämä sekava selitys :)

Se vaan on niin että kun ajaa paljon, joskus kaatuu. Se kuuluu kaksipyöräisten olemukseen. Kolmipyöräisetkin kaatuu, myös autot kaatuu joskus mutta se on eri juttu.

Kun ajaa muutaman tuhatta kilometriä vuodessa, sellaista vuotta voi pitää hyvänä ettei kaadu yhtään kertaa. Itse olen kaatunut viimeksi viime kesänä kokeillessani itselleni vieraan tyyppistä pyörää. Silloin kaatuminen tapahtui ihan paikaltaan ja tietysti kypärä oli päässä. Ei se tosin mitään vaikuttanut.

Muita kaatumisia on tullut muutaman vuoden välein, hyvin on siis mennyt. Vain kerran viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ajanut ihan omin päin nurin. Muissa kerroissa on syynä ollut joku eteen loikannut kulkija, jonka yli en ole halunnut ajaa. Hätäväistössä yleensä aina kaatuu.

Mitä enemmän jaksaa tarkkailla muuta liikennettä, ennakoida ja JARRUTTAA ennen kuin on liian myöhäistä, sitä harvemmin sattuu. Hirvittää katsella varsinkin keski-ikäisten miesten koheltamista pääkaupunkiseudun pyöräteillä. Täysillä vaan ja luultavasti vielä silmät kiinni... Kyllä ne muut väistävät, jos ehtivät.

Ensimmäinen kerta oli joskus 70-luvulla, kun vetäisin nurin teininä raskaasti pakatulla retkipyörällä. Aloin pyslaamaan jotain ylimääräistä ja unohtui katsella eteenpäin, joten osuin edessäajavaan. Paikka oli tasaista asfalttia, eikä onneksi tullut autoja takaa, joten ei vahinkoja. Kypärää ei tuolloin tunnettu.

Toinen kerta oli reilut pari vuotta sitten, kun olinjuuri vaihtanut lukkopolkimiin. Tulin matelemalla ulos porttikongista ja jäin kuumana kesäpäivänä katselemaan jotain todella hyvän näköistä tipua vastavaloon puoliksi läpinäkyvässä kesämekossa. Tajusin liian myöhään, että jalat on kiinni polkimissa. Kypärä oli, mutta ei auttanut henkisiin vahinkoihin ;-)

Kolmas kerta neljää kymppiä alas mäkeä ja pyörätiessä routavaurio, joten pyörä lähti vasemmalle ja minä oikealle - jalat yhä kiinni polkimissa. Oikea kylki pahoilla naarmuilla, enkä ajanut varmaan viikkoon - niin muusina koko mies. Sain vedettyä itseni kasaan, kuten laskuvarjohypyssä, joten nähdäkseni en saanut iskua kypärään. Fillarin kanssa vain ei kierähdetä. Jos olisin kaatunut muutama metri myöhemmin, olisi pääni osunut valotolppaan, jolloin kypärä olisi pelastanut (toivottavasti). Espoon kaupunki muuten korjasi viikossa nuo routavauriot, kun ilmoitin niistä - kiitos siitä.

muutamia kertoja ja aineksia olisi ollut pahoihinkin vammautumisiin. 60-luvulla ei kypärää käytetty. Kerran alamäessä kuoppaisella hiekkatiellä dynamo luisui alaspäin ja pinnojen väliin. Lensin siitä tangon yli eteen ja ihme, ettei käynyt pahempia. Muutama pinna poikki ja vanne kieroksi. Talvikelillä kaaduin samalla kymmenluvulla, ei ollut nastarenkaita. Pääkin osui sen verran tiehen, että silmälasit särkyivät.
Kerran jäin pyöräretkellä tyhmyyttäni odottelemaan kavereita liian keskelle tietä alamäen alla ja kaveri ei ehtinyt kokonaan väistää. Kyynärpää aukesi hiekalle kaatuesssani, vaikka onneksi kaveri vain hipaisi.
Viime kesänä kaaduin miltei paikallani lähtiessäni pihasta hiukan pehmeässä sorassa, jalka hiukan verinaarmuille siinä meni. Nyttemmin olen fanaattinen kypärän käyttäjä.

kaatunut useasti, kypärää ei ole vaan hyvä lääkitys :)

Pahimmat kaatumiset viime vuosina, kun ostin uuden pyörän, enkä ollut tottunut etujarruun, mikä todella nappaa tosissaan kiinni. Etupää lukossa ja takapää lähtee tulemaan yli. Sitten vaan sotkeentuu jonnekin sinne polkusimien, ohjaustankojen ja pinnojenväliin ja tarakalla ollut painava reppu rysähtää vielä päälle.

Toisesta kaatumisesta löysäsin jarrun. Sen piti vielä olla mallikelpoisen taidokas pysähtyminen kovasta vauhdista tyttöystävän eteen ja siitä tosiaan tuli näyttävä rysähdys, vaikkei ihan aiotun kaltainen.

Naarmut, haavat ja mustelmat piti pitää huomaamattomissa ja olla kuin ei olisi yhtään sattunut. Kypärä saattoi olla päässä, mutta ei tainnut kolahtaa siihen.

Ajoin ojan yli laitettua lankkua pitkin pyörällä.Etuvetoisena pyörä ruopasi liukkaalla lankulla.Tipuin ojaan.Ensimn ei tuntunut mitään sattuvan.Kohta pian jalka turpoi säären lihaksesta.Puujalkahan siitä tuli.Polvesta alas jalka mustaksi.Särki ja jomotti monta viikkoa.Tässä sitä ollaan kuitenkin jotakuinkin kunnossa.

Lukkopolkimilla liikennevaloihin.

Juu

Taannoin alle kilometrin matka baarista kesti kaksi tuntia kaatumisineen.

Eilennä viimeksi tuli kaaduttua, olin reilun 30km. maastolenkillä fätillä tunturimaisemissa (Ylläksellä), lämpotila kun lapissakin 10´C niin maastopolut alkoivat iltapäivällä olemaan hyvin pehmeänä, ja yhdessä alaspäin viettävässä mutkessa sitten eturengas joutui "loskaliirtoon", keula alta ja nurin. Eipä siinä muuten pahemmin käynyt, kun pehmeää lunta ympärillä, mutta olkapää osui kaatuessa pienen puun kylkeen ja näyttäisi mustelman siihen kohtaan tehneen.

Mutta tuonne maasto-ajoon nuo kaatumiset ikään kuin kuuluvat "lajin luonteeseen" ja siellä minimissään aina kypärä päässä ja maastosta riipuen sitten eri asteinen valikoima suojavarusteita sitten päällä