Luin että älykkäillä ihmisillä on taipumusta psykopatiaan ja itsekeskeisyyteen.
Tunnepuoli jää vähemmälle muun älyn kustannuksella.
Tunnepuoli jää vähemmälle muun älyn kustannuksella.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vankilassa olleilta psykopaateilta mitattu äo on keskiarvoa. Yleensäkin vankilassa olevilla henkilöillä äö:n on todettu olleen keskiarvoa hieman heikompi.
Amerikkalaisten trillereiden luoma kuva on siis väärä.
Ja muutoinkin uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että psykopatian syy ei ole emotionaalinen epäonnistuminen elämässä, vaan aivojen poikkeavuus tässä reaktiivisilla alueilla.
Näin tohtoriylilääkärin luennolta poimittua...
jotka eivät vietä aikaansa vankiloissa, vaan tukehduttavat läheisiään omalla kieroudellaan ja vinksahtaneella mielellään, koskaan kuitenkaan sortumatta rikollisuuteen. Tottakai on rikollisia jotka leimataan psykopaateiksi kamalien tekojensa vuoksi (ja osin amerikkalaisten filmien vuoksi), mutta ne todelliset ns. älykkö "psykopaatit" ovat niitä, jotka viettävät koko elämänsä valheessa ja osaavat sanoa/tehdä/miettiä sellaisia asioita jotka ei onnistu ihan tavalliselta tallaajalta.
On varmasti olemassa älykkäitäkin psykopaatteja, mutta myönnä se tosiasia, ettei se heidän keskuudessaan ole sen yleisempää kuin normaaleiden ihmistenkään.
"Tavallinen tallaajakin" osaa olla julma ja kiero yllättävän hyvin, kun keskittyy.
heillä on sosiaalinen älykkyys korkea.
ovat olevinaa kilttejä ja huumorintajuisia, saavat ihmiset lankaan helposti ,kiltti naapurin setä voikin olla psykopaatti.. mutta jäävät lopulta tyhmyyttään kiinni.