Ostinpa K-marketista mustekalapuikkoja ja paistoin ne. Olin juonut litran olutta 4-6 tuntia ennenkuin söin mustekalapuikot. Noin tunnin-parin päästä alkoi oksettaa ja maha oli turvoksissa.
Nyt olen käynyt monta kertaa oksella.
Tuli mieleen, että joskus 50 vuotta sitten kuulin, ettei alkoholi ja mustekala sovi yhteen. Onko muut kuulleet sellaisesta tai huomanneet samaa vai onko kalapakasteessa joku vika? Kertokaa viisaammat, netistä en löytänyt vastausta.
Taas oksettaa... Ja pian pytyllekin tulee asiaa...
Nyt olen käynyt monta kertaa oksella.
Tuli mieleen, että joskus 50 vuotta sitten kuulin, ettei alkoholi ja mustekala sovi yhteen. Onko muut kuulleet sellaisesta tai huomanneet samaa vai onko kalapakasteessa joku vika? Kertokaa viisaammat, netistä en löytänyt vastausta.
Taas oksettaa... Ja pian pytyllekin tulee asiaa...
Vastaukset 9
Vanhimmat
yhdistelmässä. Olut ja mustekala sopivat aivan mainioisti yhteen. Varsinkin grillattu mustekala, hyvä salaatti sekä kylmä olut ovat aivan huippu yhdistelmä.
Vika on ollut jommassa kummassa ja veikkaan pakastepuikkoja - ovat päässeet vanhenemaan tai sulaneet ja jäätyneet uudelleen jossain välissä, kaupassa tai kuljetuksen aikana. Ei mitenkään erityisen havinaista, pakastekalatuotteet ovat aika arkoja tuotteita.
Eli kyseessä on ollut ruokamyrkytys, ei välttämättä vaarallinen mutta kiusallinen. Jos saat vastaavia oireita joskus uudelleen, ota hiilitabletteja voivat helpottaa toipumisessa.
huomenna jäljelläolevat puikot terveystarkastajalle.
Tämä oli jo toinen kerta, kun saman kaupan mustekalapuikoista sain ruokamyrkytyksen.
Kiitos kommentistasi!
kyllä se on totta, että mustekala ei tykkää ryypyistä. Vichy-vesi on paras kyytipoika mustekalalle. Alkosta on saatavilla kirja "viiniä aterialle" eikä siinäkäään suositella alkoholipitoisia litkuja mustekalalle. Mustekaloista puheenollen, kokeilepa joskus italialaisia "antipasto" pakastettuja mustekaloja (pakastealtaasta) pienessä määrässä öljyä paistettuna hyvin kuumassa pannussa. On oiva alkupala.
Retsinan kanssa mustekala on oikein hyvää, niin kuin monet muutkin merenelävät. Alkoholin ja mustekalan yhteensopimattomuus on hölynpölyä.
Olen viettänyt monia kivoja kekkereitä, nauttien mm. eritavoin valmistettua calamaresta ja muita meren eläviä ystävien ja työkavereiden kanssa. Kyytipoikana oli Turkissa usein Raki ja Kreikassa Ouzo. Ei vatsavaivoja. Veikkaan, kuten tuolla jo aiemmin mainittiin, kylmäketjun katkeamista jossain vaiheessa.
tai sitten on rautainen maksa.
Kreetalla ollessani popsittiin grillattua mustekalaa ja kyytipoikana oli ouzoa ja olutta. Vointi oli mitä parhain.
Se on mustesieni eikä mustekala mitä ei voi syödä alkoholin kanssa, kun se aiheuttaa antabusreaktion.
elintarviketutkimus ruokamyrkytyksen aiheuttaneista mustekalapuikoista. Tulokset:
- Aistinvarainen haju 4 asteikolla 0-5,
- Aistinvarainen rakenne 4 asteikolla 0-5,
- Aistinvarainen ulkonäkö 4 asteikolla 0-5,
- Stphylococcus aureus
kaloihin tai äyriäisiin liittyvää?