Kun kerran marinoi lihan tai kanan itse, niin sen jälkeen ei enää hyväksy valmiiksi "marinoituja" tuotteita.
Kaipaan lisää vinkkejä porsaanlihan bbq marinointiin. Itse olen marinoinut kasleria tai sisäfilettä (n. 1kg) 1-2 vrk:tta marinaadissa, jossa on parin sitruunan kuori raastettuna mehu, oliiviöljy,paljon siirappia, paprikajauhoa, rosepippuria, punaviinietikkaa sekä suolaa. Samaa kastiketta olen käyttänyt grillauskastikkeena. Omasta ja varsinkin muiden mielestä lopputulos tällä marinaadilla on ollut hyvä.
Niin kuin sanotaan, että vaihtelu piristää ja vanhaan hyväänkin aikanaan kyllästyy.
Kysynkin nyt grillaajilta vinkkejä, että millaisia bbq marinointikastiketta olette valmistaneet lihalle (ja mille lihalle)?
Kanaa olen marinoinut jogurtti pohjaisella (valkosipulia, persikkaa, valkopippuria sekä tuoretta basilikaa) marinointikastikkeella, mutta hyvää bbq pohjaista kastiketta en ole osannut valmistaa. Kertokaa myös marinointireseptejä kanalle.
Porsaan ulkofile on mielestäni osoittautunut hankalaksi marinoinnin osalta. Ulkofileessä olen käyttänyt voimakkaasti punaviiniä ja etikkaa öljypohjaisessa kastikkeessa. Ulkofileen kohdalla läpimurto on vielä saavuttamatta vaikka nykyinenkin lopputulos on sen sata kertaa parempi kuin kaupan ehdotus.
Toivottavasti tämä herättäisi paljon keskustelua ja paljon hyviä vinkkejä, kun grillauskausi on jo hyvässä alussa.
Hyviä grillauskelejä!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse kun olen tykästynyt välimerellisiin makuihin, teen usein marinadin, johon tulee sekoitus normaalia öljyä ja oliiviöljyä, tuoretta valkosipulia, tuoreita yrttejä kuten basilikaa, timjamia ja rosmariinia. Suolan korvikkeena olen käyttänyt soijaa. Lisäksi luonnollisesti mustapippuria ja paprikajauhetta. Toimii ainakin lampaan ja naudan kanssa. Possuun ei ehkä niin hyvin sovi. Tällä marinoin usein myös vartaita, joihin laitan naudan ja lampaan filettä, kesäkurpitsaa, paprikaa, munakoisoa ja kirsikkatomaatin puolikaita.
Nyt kiinnostaisi kokeilla jotain intialaistyyppistä marinadia. Mausteiksi pitäisi ainakin saada Garam Masalaa, korianteria, sinapinsiemeniä. Mahdollisesti jotain currytahnaa myös. Onko kellään tällaisesta kokemuksia tai hyvää reseptiä?
ehdottoman hyva grillikastike tulee,kun laitat siihen porsaanliha bbq-kastikkeeseen joukkoon desin pari coca-colaa.Itse teen aina joskus vieraille coca-cola kinkkua,ja aina se on yhta hyvaa!Mutta,unohda diet cola,se on oltava kunnon sokericolaa!
se vaan turhaan imee lihasnesteitä marinoinnin aikana.
Siellä on BBQ:lle sopiva liemi ainesosineen, sopii erityisesti sianlihalle.