Öljyn käyttö

Hei vaan!

Jos oletetaan että ilmastonmuutos on ihmisen fossiilisten polttoaineiden käytöstä johtuva niin esittäisin seuraavan kysymyksen:

ONKO MITÄÄN EROA KÄYTTÄÄKÖ IHMISKUNTA FOSSIILISET POLTTOAINEET LOPPUUN 50 VUODESSA, 100 VUODESSA VAI TUHANNESSA VUODESSA?

Tarkoitan sitä, että kun kerran fossiiliset polttoaineet ovat muodostuneet miljoonien vuosien aikana ja ne vapautetaan suhteellisen lyhyessä ajassa, niin mitä tapahtuu? Otetaan esimerkiksi että voitaisiin puolittaa vaikka bensiinin kulutus autoissa vaikka heti huomenna. Kuulostaa hienolta, mutta onko sillä mitään merkitystä? Nykymenolla fossiiliset polttoaineet käytetään loppuun joka tapauksessa (tai ainakin niin paljon kuin taloudellisesti on mahdollista hyödyntää niitä).

Siis, pitääkö fossilisten polttoaineiden käyttö lopettaa heti kokonaan jotta sillä olisi mitään vaikutusta?

Lähtekää tuosta alkuolettamuksesta, ajatelkaa sitä hypoteesina vaikka olisittekin eri mieltä.
7515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

CO2:n elinikä ilmakehässä on noin 100 vuotta. Siksi käyttönopeudella on merkitystä.

Toinen erittäin merkittävä seikka on hiilidioksidin keräysmenetelmät, jotka tulevaisuudessa mahdollisesti nollaavat fossiilisten polttoaineiden CO2-päästöjen vaikutuksen ilmakehän CO2-pitoisuuteen.

http://en.wikipedia.org/wiki/Carbon_capture_and_storage

Äänestä

Hiilidioksidikonsentraatio ilmakehässä menee ajan suhteen eritavalla, riippuen siitä, miten nopeasti se poltetaan. Teoreettisesti nopeasti, vaikkapa yhdessä vuodessa, poltettu öljy nostaa hiilidioksidipitoituutta eniten.

Kvantitatiivisessa tarkastelussa pitäisi sitten huomioida mm. seuraavia seikkoja:
CO2:n kasvihuonevaikutuksen jo tapahtunut "kyllästyminen", niin että pitoisuuden lisäys vaikuttaa ilmiöön lähinnä logaritmisesti eikä lineaarisesti. Siis jos nykyinen koko hiilidioksidimäärä ilmakehässä on vaikuttanut kasvihuoneilmiöön 2 celsiusastetta, niin sen kaksinkertaistaminen vaikuttaa vähemmän. Ja seuraava tuplaaminen edelleen aiheuttaa pienemmän kasvihuonevaikutuksen. Tämä logaritminen vaikutustapa "vähättelee" hetkellisen polttamisen merkitystä.

Toinen merkittävä asia on hiilidioksidin poistuminen, eli puoliintumisaika ilmakehässä. Alarmistitahoilla näytetään uskottavan pitkään, jopa sadan vuoden puoliintumisaikaan:
http://www.climate.org/topics/climate/index.shtml
Kyseessä lienee väärinkäsitys. Ainakaan yhtään mittausta en ole nähnyt, josta tuollainen tulos olisi saatu. Ehkä on sotkettu joku 99% poistuma ("elinaika") ja puoliintumisaika?

Radioaktiivisten ilmakehän ydinräjäytyksistä peräisin olevan C14-mittausten perusteella CO2:n puoliintumisaika ilmakehässä on alle 10 vuotta:
http://cdiac.esd.ornl.gov/epubs/ndp/ndp057/ndp057.htm
Tässä tosin hiilidioksidi on tuotettu yläilmakehään, jolloin sen poistuminenkin (maan/merenpinnan tasolla) on hitaapaa kuin auton pakoputkesta tulevalla hiilidiokdilla.

Saman asian voi päätellä myös hiilen kiertoa kuvaavista kaavioista:
http://eobglossary.gsfc.nasa.gov/Library/CarbonCycle/Images/carbon_cycle_diagram.jpg
N. 750 gigatonnista ilmakehän hiiltä poistuu vuosittain n. 200 Gtn, eli 25% (tämä korvautuu tuotannolla, lähinnä soluhengityksellä ja meren tasauksella.). Samassa suhteessa ja nopeudella poistuu tietenkin ihmisen sinne tuottama hiilidioksidikin.

Kvantitatiivisessa mallissa siis on huomioitava useita tekijöitä, mutta kvalitatiivisesti voidaan sanoa, että nopea fossiilisen öljyn poltto kohottaisi ilmakehän hiilidioksia korkeampaan huippuarvoon ja normalisoituminen tapahtuisi nopeammin. Vastaavasti vuosisatoja poltellessa vaikutus jatkuisi pitempään, mutta pitoisuuden huippuarvo olisi alhaisempi. Erilaiset seurannaisvaikutukset voisivat sekoittaa ehkä jopa tämän kvalitatiivisen arvion, mutta vaikuttaisivat varsinkin kvantitatiiviseen arvioon.

Äänestä

Esimerkiksi Kioton ilmastosopimus muuna kuin ensiaskeleena jotain todellista kohti on yhtä tyhjän kanssa. Ainoastaan dramaattiset leikkaukset päästöissä hidastaisivat muutosta. Käytännössä fossiilisia tullaan polttamaan niin kauan kuin se on taloudellisesti kannattavaa eikä lähitulevaisuudessa ole havaittavissa kokonaispäästöjen kasvun taittumista.

Todellisuus on tämä: ilmasto tulee lämpenemään eikä sille näemmä aiota tehdä yhtään mitään. Keskustelun painopiste tulisikin siirtää lämpenemisen olemassaolosta ja siitä, mitäs sille voidaan tehdä siihen, että miten minimoimme lämpenemisestä aiheutuvat haitat eli miten ihmiskunta voi sopeutua muuttuviin elinolosuhteisiin mahdollisimman kivuttomasti?

Äänestä
  • Kyllä tässä on jo sopeuduttu aikamoisiin muutoksiin, kesällä 32C ja talvella -34C.Eiköhän tämä sopeutuminen jo riitä.

    Äänestä

Hiilidioksidi asioissa usein unohdetaan että kasvit lisäävät kasvunopeutta kun hiilidioksidipitoisuudet nousevat.Tämän voi todeta käymällä kasvitarhassa missä on "kaasupulloja" pitkät rivit.

Äänestä
  • Maailmalla vedetään matalaksi järkyttäviä määriä sademetsää vuosittain, yksi merkittävimpiä ilmastonmuutoskaasupitoisuuksien kasvun syitä onkin maankäytön muutokset. Hehtaari sademetsää sisältää aika monta kiloa hiiltä. Hehtaari laidunmaata taas ei.

    Esim. Suomessa joka vuosi kasvaa enemmän puuta kuin täältä hakataan, sen sijaan isossa osassa maailmaa niin ei ole.

    Äänestä

Ei kukaan, ei edes ne ilmastovouhottajat luopuis autoistaan ja lämmityksestään.


Millä talot lämmitettäs jos ei kaukolämmöllä ja jos muka alettas rakentaan jotain vaihtoehtoista kuka maksais?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kyselijä3874 kirjoitti:

Hei vaan!

Jos oletetaan että ilmastonmuutos on ihmisen fossiilisten polttoaineiden käytöstä johtuva niin esittäisin seuraavan kysymyksen:

ONKO MITÄÄN EROA KÄYTTÄÄKÖ IHMISKUNTA FOSSIILISET POLTTOAINEET LOPPUUN 50 VUODESSA, 100 VUODESSA VAI TUHANNESSA VUODESSA?

Tarkoitan sitä, että kun kerran fossiiliset polttoaineet ovat muodostuneet miljoonien vuosien aikana ja ne vapautetaan suhteellisen lyhyessä ajassa, niin mitä tapahtuu? Otetaan esimerkiksi että voitaisiin puolittaa vaikka bensiinin kulutus autoissa vaikka heti huomenna. Kuulostaa hienolta, mutta onko sillä mitään merkitystä? Nykymenolla fossiiliset polttoaineet käytetään loppuun joka tapauksessa (tai ainakin niin paljon kuin taloudellisesti on mahdollista hyödyntää niitä).

Siis, pitääkö fossilisten polttoaineiden käyttö lopettaa heti kokonaan jotta sillä olisi mitään vaikutusta?

Lähtekää tuosta alkuolettamuksesta, ajatelkaa sitä hypoteesina vaikka olisittekin eri mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu