Parisuhde

Olen seurustellut elämäni aikana ehkä noin 20 - 30 naisen/tytön kanssa. Suhde on alkanut hyvin ja myös seksi on ollut suhteen alussa villiä ja ihanaa. Sen verran kieroutunut olen, että ole myös harrastanut osan naisteni kanssa erikoisuuksia (sidontaa, anaalia yms.).

Mutta kun suhde vanhenee, niin naisesta/tytöstä on aina tullut aivan liian tuttu, niin että tämä on tappanut kaiken seksuaalisen halun tähän ihmiseen. Kaikki muut naaraat ovat sitä vastoin alkaneet tuntua hyvinkin kiihottavilta. Vaikka seksuaalisuus onkin kuollut, niin kyllä siellä aina jonkun lainen välittäminen ja rakkaus on säilynyt.

Olenkin tullut siihen tulokseen, että ihminen ei ole yksiavioinen laji. Olen myös keskustellut lukuisten miesten kanssa, jotka ovat kokeneet saman seksuaalisuuden kuoleman parisuhteissaan. Osa pitää seksin hiipuvaa liekkiä yllä niin, että käy vieraissa. Sitten omatuntoa parannellaan harrastamalla seksiä myös oman kullan kanssa.

Miten on? Varsinkin naiset...kuvottaako seksin harrastaminen saman ihmisen kanssa vuodesta toiseen tai jopa...vuosikymmenestä toiseen???

Olisiko aika heittää avoliitot ja avioliitot ihmiskunnan historian kirjoihin ja alkaa elämään laumoissa paritellen kenen kanssa lystää. Naaraat eli naiset voisivat hoitaa lapset yhdessä, joten lapset eivät olisi kenenkään "omia"!

Olisiko tässä tie, jota Ihmisen on alettava kulkea saavuttaakseen tien takaisin paratiisiin??
3352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

seksisuhteen ja parisuhteen keskenään. Parisuhde on paljon enemmän kuin seksisuhde. Opit sen kyllä aikanaan - toivottavasti. :)

Äänestä

miksi VAIN naiset huolehtisivat lapsista? Vaikutat kehittymättömältä pojalta, jolle on miehisyyden mitta kaataa mahdollisimman monta naista, jotka (tiedostamattasi?) esineellistät.

Äänestä

Onhan parisuhde ja elämä yleensä muutakin kuin seksiä. En nyt tarkoita herkkiä keskustelutuokioita, vaan esim taloudellista hyvinvointia. En usko, että pystyy saamaan paljon esim. aineellista omaisuutta, jos on liiaksi viettien vietävissä. Uskon, että nykyaikana ihmiset haluavatkin hallita viettejään ja ajattelevat enemmän järjellä. Tähän voisi olla suoraan verrannollista esim. syntyvyyden lasku. Ehkä se on se evoluutio. Onhan tietysti jotkut lähempänä apinaa kuin toiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Herra Huu kirjoitti:

Olen seurustellut elämäni aikana ehkä noin 20 - 30 naisen/tytön kanssa. Suhde on alkanut hyvin ja myös seksi on ollut suhteen alussa villiä ja ihanaa. Sen verran kieroutunut olen, että ole myös harrastanut osan naisteni kanssa erikoisuuksia (sidontaa, anaalia yms.).

Mutta kun suhde vanhenee, niin naisesta/tytöstä on aina tullut aivan liian tuttu, niin että tämä on tappanut kaiken seksuaalisen halun tähän ihmiseen. Kaikki muut naaraat ovat sitä vastoin alkaneet tuntua hyvinkin kiihottavilta. Vaikka seksuaalisuus onkin kuollut, niin kyllä siellä aina jonkun lainen välittäminen ja rakkaus on säilynyt.

Olenkin tullut siihen tulokseen, että ihminen ei ole yksiavioinen laji. Olen myös keskustellut lukuisten miesten kanssa, jotka ovat kokeneet saman seksuaalisuuden kuoleman parisuhteissaan. Osa pitää seksin hiipuvaa liekkiä yllä niin, että käy vieraissa. Sitten omatuntoa parannellaan harrastamalla seksiä myös oman kullan kanssa.

Miten on? Varsinkin naiset...kuvottaako seksin harrastaminen saman ihmisen kanssa vuodesta toiseen tai jopa...vuosikymmenestä toiseen???

Olisiko aika heittää avoliitot ja avioliitot ihmiskunnan historian kirjoihin ja alkaa elämään laumoissa paritellen kenen kanssa lystää. Naaraat eli naiset voisivat hoitaa lapset yhdessä, joten lapset eivät olisi kenenkään "omia"!

Olisiko tässä tie, jota Ihmisen on alettava kulkea saavuttaakseen tien takaisin paratiisiin??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu