Maailman suurin

"Ulurua pidetään usein virheellisesti monoliittina ja jopa maailman suurimpana kivenä."

"Uluru, despite some beliefs, is a monolith. Also known as Ayers rock, Uluru is one of the most famous monoliths in Australia "

Molemmat ovat wikipediatietoa tai epätietoa. Toinen väittää että on, toinen ei.

Mikä on maailman suurin irtokivi?
Mikä on monoliitti?
31101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Älkää sanoko että maailman suurin monoliitti on Mt.Augustus, se on monokliini (monocline).

Äänestä

Ei ole valitettavasti kivi, vaan hiekkakiveä siis kalliota. Ei lienee mitattu tai koskaan järjestetty kilpailua maailman suurimmasta kivestä.
Suuren kiven pitää irrota kalliosta, joten niitä lähtee vain mäkien kyljistä. Tasamaalla kivi ei voi oikein vain blopsahtaa kentästä.

Äänestä
  • En muista missä tie kulkee sillai (Etelä-Suomessa, mahd. Pirkanmaalla) että näkee suuresta mäestä, kuinka suuri kallio kappale noin 300m3 ellei suurempi liikkunut jonkun metrin. Siitä olisi tullut iso siirtolohkare, ja voidaan kai jo puhua kivestä.
    Helvetinkolu Pohjois-Suomessa voi olla samanlainen suuri lohkare, joka on juuri ollut jättämässä emäkallion, kun ilmasto lämpeni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kivi? vai monoliitti? kirjoitti:

"Ulurua pidetään usein virheellisesti monoliittina ja jopa maailman suurimpana kivenä."

"Uluru, despite some beliefs, is a monolith. Also known as Ayers rock, Uluru is one of the most famous monoliths in Australia "

Molemmat ovat wikipediatietoa tai epätietoa. Toinen väittää että on, toinen ei.

Mikä on maailman suurin irtokivi?
Mikä on monoliitti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu