Olen erittäin murheellinen, kun isä ei huomaa minua. Asun toisessa kaupungissa nykyään ja kerran menin käymään kotona. Pikku-sisar oli myös käymässä ja isä halasi sitä siinä yms.. Äiti sanoi, isälle, että sinulla on toinenkin tytär, isä vain sanoi, on vai.. No, sitten puoli väkisin hän tuli halamaan, suutuin hirveästi sanoin, että ei tartte tulla halamaan.. anna olla,.. Mut sattuu sydämmestä, kun haluisin myös rakastaa isääni ja haluisin rakkautta häneltä..
En ole mitään pahaa tehnyt hänelle.. joskus 16-vuotiaana varastin tupakkaa isältä, mut ei kai se ole syy siihen, että isä ei minua halua huomata nykyään, kun olen 27-vuotias. Mitä teen?
En ole mitään pahaa tehnyt hänelle.. joskus 16-vuotiaana varastin tupakkaa isältä, mut ei kai se ole syy siihen, että isä ei minua halua huomata nykyään, kun olen 27-vuotias. Mitä teen?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei Ellu ymmärrän hyvin että olet
murheelinen ja kaipaat isältäsi rakkautta
ja vertaat sitä mitä sisaresi saa häneltä.
Asut toisessa kaupungissa ja olet varmasti täysin riippumaton vanhemistasi ja isästäsi. Sisaresi taas asuu heidän kanssaan ja tarvitsee heitä ? Tiedäthän sinä Ellu
kuinka vaikea meillä miehillä on tunteita näyttää
jopa omia lapsiamme kohtaan.
Uskon että isäsi rakastaa ja on ylpeä sinusta.
Älä torju niitä vähäisiäkään isäsi rakkauden osoituksia ja kerro isällesi että rakastat häntä ,tehkää vaikka jotain yhdessä ja opetelkaa uudelleen tuntemaan toisianne.Iloista pääsiäistä Ellu.
Jos vanhemmat tai toinen vanhempi on onnistunut juurruttamaan lapsen mieleen pelon, niin siitä pelosta voi olla vaikea päästä irti aikuisena. Kaikilla lapsilla (aikuisillakaan) ei ole vanhempia, joiden kanssa voi keskustella asiallisesti ja sivistyneesti mieltä vaivaavista ongelmista.
Hankippa itsellesi mies ja unohda jo isäsi!
miltä sinusta tuntuu.
Kaikki me olemme sisimmässämme lapsia niinkauan kuin vanhempamme elävät. Lapsena oleminen tulee herkimmin esille kun olemme yhdessä sisarustemme ja vanhempiemme kanssa.
Vielä aikaihmisenäkin pulpahtavat esille ne roolit mitkä kotona vallitsivat silloin kun olimme lapsia ja taistelimme (jos piti taistella) vanhempiemme huomiosta ja rakkaudesta.
Tuntuu aina yhtä pahalta jos tuntee olevansa jotenkin vähempiarvoinen toisiin verrattuna.
Ehkä rakkaus on tasapuolista vasta sitten kun jokainen kuvittelee saaneensa suurimman palan rakkauden kakusta.
Mietippä sitä, että sulla on vanhemmat! jollain ei ole niitäkään. Sä sentään kaipaat jotain omalta faijaltas.
Ikinä ei ole itsellä tuntunut siltä, että faija musta jotenki välittäis. Lapsethan mittaavat rakkautta tietyllä tavalla käytetyn ajan suhteen (=mitä enemmän yhdessä vietettyä aikaa sitä enemmän rakkautta). Oma isäni ei ole koskaan vaivautunut pahemmin soittelemaan tai olemaan tukena, läsnä, mukana yms. yms. enkä edes tunne olevani kenenkään tytär. Tuottaa suunnattomia vaikeuksia kylläkin, mutta kun itselleen sen myöntää, ettei kaikki ole kohdallaan omassa ajattelussa ja tietää mistä ne johtuu osaa suhtautua asioihin paremmin ja mahdollisesti selvittää omat välit muiden ihmsiten kanssa.
Mä olen kyllä vasta 18, mutta silti.....olenhan minäkin jonkun tytär.