Erosin juuri edellisestä miehestäni ja jo edellisen suhteen vedellessä viimeisiään törmäsin kadulla mieheen, joka pysäytti elämäni. Hän varasti sydämeni sillä sekunnilla kun hänet näin ensimmäisen kerran. Tunne oli molemminpuolinen ja vaikka olimme tahoillamme varattuja ja molemmilla lapsia entisistä suhteistaan, niin päädyimme yhteen. Aluksi kielsimme tunteemme ja ajattelimme ettei meistä voi tulla mitään...Yhdessä olo tuntui saavuttamattomalta haaveelta, mutta sydän oli jo tehnyt valintansa. Mies muutti toiselta puolelta Suomea samaan kaupunkiin minun vuokseni (tosin sopii hänelle myös työn puolesta). Hän on asunut samassa kaupungissa pian kaksi kuukautta ja olemme olleet tiiviisti yhdessä.
En ole koskaan elämässäni tuntenut sellaista rakkautta ja yhteenkuuluvuutta kuin tämän miehen kanssa. Hän on kuin unesta, maailman ihanin mies minulle... Niin hellä ja huolehtivainen, kun on oma itsensä. Maailman ihanin, taivas päällä maan minulle.
Kaikki vain on muuttunut kovin vaikeaksi, koska molempien ero ja käsittelemättömät tunteet ja ahdistus nousevat pintaan kummallakin. Riitelemme tai emme oikeastaan edes riitele vaan mökötämme toisillemme koko ajan. Mies käyttäytyy minua kohtaan kylmästi silloin kun häntä ahdistaa. Hän puhuu minulle mielestäni todella alentavasti ja saa minut varpailleen, jopa niin etten uskalla puhua tai tehdä mitään. Minulla on todella vaikeaa itseni kanssa muutenkin ja minua satuttaa todella miehen käytös vaikka häntä rakastankin yli kaiken. En tiedä mitä tekisin, en ymmärrä miksi tämä on näin vaikeaa, vai kuuluuko tämä kaikkien suhteiden alkuun?
Kuinka voisin ymmärtää mistä tässä on kyse? Auttakaa miehet, te ehkä ymmärtäisitte paremmin miestä... Edellisessä suhteessa tunsin olevani kuin nurkkaan ahdistettu ja mies oli hyvin äkkipikainen. En kaipaa sitä tunnetta tai ilmapiiriä enkä enää koskaan jää suhteeseen jossa tunnen itseni niin huonoksi kuin mitä monta vuotta jatkui.
Pelkään kuollakseni että suhteeni tähän mieheen kariutuu näiden pahanolon tunteiden vuoksi. Menen täysin lukkoon "riitojemme" takia. Pelkään menettäväni hänet juuri kun löysin elämäni rakkauden. Ajattelin ettei minua varten enää sellaista ole tai tule ja ihmeellisten sattumien kautta hän kuitenkin tuli. Miten tämä tilanne ratkeaa? Onko kohtalotovereita?
Olemme kaksi todella samanlaista ihmistä, melkein kuin peilikuvia toistemme sieluista ja toiveet ja tarpeet ovat samanlaiset, nautimme samoista asioista.
Kaipaan hänen läheisyyttään ja janoan hänen kehoaan, rakastan sieluaan ja sydäntään. Silti hän työntää minua pois luotaan kiukuttelemalla asioista jotka eivät liity minuun mitenkään. Hän vain purkaa turhautumisensa ja ahdistuksensa minuun, loukkaa minua suotta ja pyytää myöhemmin anteeksi. Riidat ovat jo hieman vaikuttaneet läheisyyteen ja pelkään menetystä. Meillä on n. 6 vuotta ikäeroa ja minä haluan seksiä useammin kuin hän, en tiedä johtuuko se minusta, riidoista vai vain ahdistuneisuudesta ja muista negatiivisista tunteista jotka ovat nousseetpintaan elämäntilanteen radikaalin muutoksen voimasta.
Aikaisemmin mies kiinnitti minuun enemmän huomiota (tosin silloin näimme harvemmin ja yhteiset yöt olivat kamppailua unta vastaan kun toista oli ollut niin kova ikävä). Hän kehui kauneuttani ja ihaili minua, sai minut tuntemaan itseni halutuksi ja oikeasti kauniiksi. Nyt tuntuu ettei hän enää huomaa minua samalla tavalla kun olemme olleet yhdessä niin tiiviisti, ehkä liiankin...? Tosin mies haluaisi minut aina luokseen ja lähelleen siitäkin huolimatta että hänellä on paha olo eikä hän silloin pysty olemaan läheisyydessäni. Tunteeni itseäni kohtaan ovat täysin ristiriidassa ja minuun sattuu. Tuntuu kuin itse aiheuttaisin kaiken tämän ja käyttäydyn idioottimaisesti. Olen niin lukossa.
Mitä teen... Mitä teen väärin...? Mitä minun pitäisi tehdä, kun kaikki erossa vietetty aika tuntuu raastavana kipuna rinnassa ja tekee oloni vain ahdistuneemmaksi. Nyt on hyvät neuvot tarpeen.
Eroa entisestä kumppanistani en kadu pätkääkään. sSuhde ei olisi voinut kestää. En ole kaivannut menneeseen missään vaiheessa, vaikka joitakin asioita olen katunut syvästi. Tein virheen kertoessani ex:lle uudesta suhteestani ja siitä on aiheutunut paljon ongelmia. Silti en kadu pätkääkään.
Vastaavassa tilanteissa olleilta kaipaan kokemuksia ja neuvoja. Tietysti kaikkien muidenkin mielipiteet ovat tervetulleita. Joskus asiat on helpompi nähdä kaukaa kuin läheltä. En ymmärrä mikä ongelmamme on...

Vastaukset 3
Vanhimmat
Näytä tämä teksti hänelle ja koittakaa sitten puhua. Muuten ei asiat selviä.
Annetaan toisillenne oma-aika ja pitäkää taukoa.Jos kuulutte yhteen niin kuulutte.
Onnittelut siitä että olet ainakin kokenut tuollaisen tunteen, kuulostaa juuri siltä mistä itsekin haaveilen... Kaikki kun muuttuu arjeksi niin sitä miettii voisiko olla joku jonka kanssa kokisi sellaista kun viestissäsi kuvailit. Pitäisi tietty arvostaa sitä mitä on mutta olisi kiva tietää oletteko vielä yhdessä? Luulisin että kun teillä molemmilla on tuore ero takana, niin olisi hyvä olla yksin jonkin aikaa ja selvittää oma pää. Voihan sitä nähdä toista ja ikäväkin on mutta käsittelemättömät tunteet voi varmaan sabotoida orastavan ehkä hyvänkin suhteen. Ehkä mies (tai sinäkään?) ei ole heti valmis uuteen arkeen toisen puolison kanssa, vaikka muuttikin lähemmäksi sinua. Kannattaa varmaan antaa aikaa molemmille käydä asioita läpi itekseen, ettei jatkuvasti ole yhdessä. Vieläkö olette yhdessä? Tuntuuko se samalta, vai onko se intohimo hiipunut?