Dawkinsia pidetään ateismin ykkös-intellektuellina. Häneltä on julkaistu kirja (Jumalharha, Terra Cognita 2007), jota en ole lukenut, mutta ainakin englannikielisessä maailmassa kirja on herättänyt polemiikkia. Se on saanut murska-arvioita:
http://www.alternet.org/mediaculture/47052/?page=1
Kuka on lukenut, kannattaako hankkia (40,- eur!)?
Ateismin äänitorvi ampui itseään jalkaan?
26
2074
Vastaukset
- Kas näin
kuten kaikki kirjat, sillä käännöksissä on aina pikkuvirheitä ja isompiakin. Sitäpaitsi mielestäni on mielenkiintoisempaa kuunnella kirjoittajan omaa ääntä. Englanninkielinen versio on sitäpaitsi puolet halvempi.
http://www.amazon.com/God-Who-Wasnt-There/dp/B000CAPZBC - Kas näin
Alistair Mcgrath on kuuluisa suomennetusta kirjastaan jonka keskeinen, virheellinen, idea oli että ateismi olisi muka aikansa elänyt ideologia, joka romahti Neuvostoliiton mukana.
Tältä apostolilta on turha odottaa Dawkinsin kirjan tasapuolista arviota. Hän on leirinsä valinnut ja sen rajat paaluttanut aikoja sitten.
Otetaan esimerkiksi Mcgrathin tämänkertainen, jälleen asenteellinen ja naurettava "punainen lanka":
"An Oxford theologian contends that the aggressive rhetoric of Richard Dawkins' books masks a deep insecurity about the public credibility of atheism."
Lainataanpa erästä toista nettisivua:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem
"Argumentum ad hominem tai lyhyesti ad hominem (argumentointi ihmistä kohtaan) on argumentaation muoto ja samalla usein, mutta ei aina, argumentaatiovirhe, joka tarkoittaa henkilökohtaisuuksiin menemistä itse keskustelun kohteena olleen asian kustannuksella."- ad hominem
"An Oxford theologian contends that the aggressive rhetoric of Richard Dawkins' books masks a deep insecurity about the public credibility of atheism."
Tässä ei arvostella mitenkään Dawkinsia, vaan ainoastaan hänen kirjojaan. Näistä kirjoista sanotaan, että ne sisältävät aggressiivista retoriikka. McGrath tulkitsee aggressiivisen retoriikan ateistien asia perustelujen epävarmuudeksi. - Kas näin
ad hominem kirjoitti:
"An Oxford theologian contends that the aggressive rhetoric of Richard Dawkins' books masks a deep insecurity about the public credibility of atheism."
Tässä ei arvostella mitenkään Dawkinsia, vaan ainoastaan hänen kirjojaan. Näistä kirjoista sanotaan, että ne sisältävät aggressiivista retoriikka. McGrath tulkitsee aggressiivisen retoriikan ateistien asia perustelujen epävarmuudeksi.Kirja kertoo kristinuskosta mutta Mcgrath ryhtyykin kommentoimaan ateismia. Ad hominemia tuo mielestäni on. Voikohan ateismia kutsua henkilöksi :)
- .-.--.
Kas näin kirjoitti:
Kirja kertoo kristinuskosta mutta Mcgrath ryhtyykin kommentoimaan ateismia. Ad hominemia tuo mielestäni on. Voikohan ateismia kutsua henkilöksi :)
"Voikohan ateismia kutsua henkilöksi :)"
Miksikäs sitten? Olisiko ruumilö parempi? :D - pimpelipompeli
.-.--. kirjoitti:
"Voikohan ateismia kutsua henkilöksi :)"
Miksikäs sitten? Olisiko ruumilö parempi? :DVaikka et pysynytkään kärryillä yrittäisit edes taapertaa perässä :D
Vink! "ATEISMIA" - Kas näin
.-.--. kirjoitti:
"Voikohan ateismia kutsua henkilöksi :)"
Miksikäs sitten? Olisiko ruumilö parempi? :Doikeushenkilö? :)
- Pekka_
Oiva teos, kannattaa lukea. Mieluummin tietysti alkuperäinen mutta eiköhän tuosta käännetystäkin ideat selviä ;-)
----------------
Richard Dawkins, in The God Delusion, tells of his exasperation with colleagues who try to play both sides of the street: looking to science for justification of their religious convictions while evading the most difficult implications—the existence of a prime mover sophisticated enough to create and run the universe, "to say nothing of mind reading millions of humans simultaneously." Such an entity, he argues, would have to be extremely complex, raising the question of how it came into existence, how it communicates —through spiritons!—and where it resides. Dawkins is frequently dismissed as a bully, but he is only putting theological doctrines to the same kind of scrutiny that any scientific theory must withstand. No one who has witnessed the merciless dissection of a new paper in physics would describe the atmosphere as overly polite.
------------------------------ - koettelija
...senhän kuulee niiiin selvästi äänestä että kyseessä on b-rapun miehiä.
Eli sen takia on niin pakkomielteinen Jumalan vastustaja kun ei halua myöntää omaa saastaisuuttaan...- jaskajuuso
ja siitä kiinnostutaan mitä itse kannatetaan, jolloin ollaan puolueellisia. aina sellaista lukee mikä jo tukee omaa olemassa olevaa käsitystä asiasta, aika harvoin mitään sitä vastaan olevaa ilman mitään ennakkoasennetta. tätä ei kukaan itsestään huomaa mutta niin se on.
- vesitomu
mitä saastaista homoissa on?
on heteroseksikin sotkuista =) - Taakinssi
Eiköös Taakinssi oo se kenokaula jokon rullatualiis? Soon ilimiselevä MONGO, sano!
- delfiini-70
Dawkings saastainen, eikö niillä ole saunoja Dawkingsin kotimaassa? Voi reppanoita.
- Atte Ateisti
Taakinssi kirjoitti:
Eiköös Taakinssi oo se kenokaula jokon rullatualiis? Soon ilimiselevä MONGO, sano!
Tarkoittanet Stephen Hawkingia, "Ajan lyhyt historia" -teoksen kirjoittajaa.
Mutta yhtä lailla ei-hellari hänkin, siinä olet oikeassa.
Olen lukenut, kannattaa hankkia.
Tuo "kritiikki" on täysin metsissä. Se ei kumoa ensimmäistäkään Dawkinsin lukuisista hyvin perustelluista uskontojenvaistaisista argumenteista, vaan lähinnä vetoaa siihen, että pahuutta aiheuttavat myös muut ilmiöt kuin uskonto. Mutta eipä Dawkins tuota kiistäkään, vaan sanoo saman kirjassaankin. Se ei silti poista uskontojen vastuuta omalta osaltaan aiheuttamasta pahasta, ja tuo paha ei jää uskontojen lietsomaan väkivaltaan.
Kirja ei ole muuten uskovaisille tarkoitettu kuten McGtah näyttää kuvittelevan, vaan henkilöille, jotka vasta pohtivat kantaansa asiaan.
Hyvin näyttää kirja kuitenkin osuneen McGrathin hermoon :)- Atte Ateisti
"On saanut murska-arvioita".
Saanut keneltä? Kirjoittaja on Alistair McGrath, pappi, uskovainen ja ateismin suuri vastustaja. Samalla Dawkinsin henkilökohtainen vihamies.
Miten puolueeton tuollainen arvio voisi olla?
En ole lukenut Dawkinsia enkä lue kyllä hullun papinkaan väittämiä hänestä tai ateismista.
Alistair McGrathin muita teoksia (seuraavat käännetty suomeksi):
"Kristillisen uskon perusteet: johdatus teologiaan"
"Tuntematon Jumala – kohti hengellistä täyttymystä"
"Modernin teologian ensyklopedia"- siltä, että ...
että Alistair tietää mistä puhuu :)
- Kas näin
siltä, että ... kirjoitti:
että Alistair tietää mistä puhuu :)
Alistair tietäisi, jos sallisi itselleen rehellisyyttä, mutta nyt hän on yhtä rehellinen kuin Bill Gates, kun häneltä kysytään onko Windows paras käyttöjärjestelmä :)
- Atte Ateisti
siltä, että ... kirjoitti:
että Alistair tietää mistä puhuu :)
Seuraavana kirjallisuusarvostelujen sarjassa ilmestyy Raamattu.
Puolueettomana arvostelijana Atte Ateisti. Tietää mistä puhuu.
- ei poikkea hihhuleista mite...
"Jos joku teisti kirjoittaisi vastaavan tieteen vastaisen kirjan ja “argumentoisi” samalla tyylillä kuin Dawkins kirjassaan, olisi vastaanotto murskaava. Syystäkin.
Dawkins on noussut suomalaisten naturalistien silmissä kritiikin yläpuolelle. Toimintakulttuuri naturalistien leirissä näyttää tältä osin olevan samanlainen kuin dogmaattisessa uskonyhteisössä."- Elwen
niitä Dawkinsin esittämiä argumentteja, jotka ovat virheellisisä, kiitos.
- Kas näin
Väitteesi on täsmälleen tämä :
Jos joku esittää voimakkaan väitteen uskontoa vastaan, hän on yhtäkkiä muuttunut itse uskovaiseksi.
Tämä ei todellisuudessa kerro mitään väitteestä, mutta siinä kylläkin uskovainen itse myöntää että on itse fanaatikko-hihhuli.
- Admira
kannattaa lukea. Itse sen jo luin pariinkin otteeseen ja suosittelen ehdottomasti niille joille pelkät uskomukset eivät riitä. Ehdottomasti suosittelen myös Esko Valtaojan mainioita kirjoja Avoin tie ja Kotona maailmankaikkeudessa. Dawkinsin saamat murska-arvostelut voi jättää omaan arvoonsa. Ei se kirjasta huonoa tee jos uskovaiset sitä haukkuvat, pikemminkin päinvastoin.
- agnostikko__
Eikö se saanut sen palkinnonkin? Vuoden kirjailija-palkinto varmaan pyyhkii hänen mieltestään kateellisten kritiikit :)
Äikkiä kesä niin pääsen lukemaan sen!- kiva.
lueskella kirjoja ja hihitellä, mutta sit taas toisaalta kavereiden kanssa hauskan pitäminen on myöskin antoisaa.
Kavereiden kanssa ollessa on kiva keskittyä oleelliseen, eikä mihinkään filosofiseen höpönlöpöön.
Hyvää kesää (kirjan) ja kavereidesi parissa :) - agnostikko___
kiva. kirjoitti:
lueskella kirjoja ja hihitellä, mutta sit taas toisaalta kavereiden kanssa hauskan pitäminen on myöskin antoisaa.
Kavereiden kanssa ollessa on kiva keskittyä oleelliseen, eikä mihinkään filosofiseen höpönlöpöön.
Hyvää kesää (kirjan) ja kavereidesi parissa :)Niinhän se onkin, kavereiden kanssa oleilu, mutta toisista on MYÖS kiva lukea "filosofista höpölöpöä". Muutenkin YO-kokeita alkaa pukkaamaan niin täytyy lukea aika paljon. Kiitos kettuilusta :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000564926624h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?132365Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1841485Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja191209- 71940
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41877Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72794Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57792En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.41732Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä75642