Maalta kaupunkiin 13 vuotta sitten opiskelemaan tullut tyttönen ja pari vuotta sitten yh:ksi jäänyt tyttönen on saanut tarpeeksi hgin yöstä ja tärkeilijöistä. Kertokaa vinkkejä, mistä löytyisi tavallinen, maanläheinen mies? Entisen kotiseutuni maalaisukot ovat herkkiä ja hyviä keskustelijoita. Heidän viisautensa pärjää hyvin akateemiselle kirjaviisaudelleni. Toivoisin kuitenkin ikäistäni seuraa. Mistä sellaista saisi?
Fiksua 30-40 v. maalaismiestä haetaan?
Adele32
5356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikset ole pyrkinyt ko. sarjaan.
No ehkä realistisempi ajatus olisi ihan vaan muuttaa tänne maalle ja alkaa sotkeutua jokapäiväiseen elämänmenoon mukaan. Sitä kautta luulis törmäävän talollisiin poikamiehiin, jotka maalaiselämää viettävät.
Mikähän siinäkin on kun naiset lähtee nuorena kaupunkiin ja miehet jää maalle. Niiden naisten täytyy 10-15 vuotta siellä kaupungissa viisastua, ennen kuin tajuavat, että maalaiselämä on paljon mukavampaa ja onnellisempaa. Miehet tiesivät tämän jo alusta alkaen. ???
idis! Teltassako siellä maalla sitten asuttais? Mulla ainakaan ole rahaa ostaa tai rakennuttaa omaa taloa!
mummonmökkejä ja muita vastaavia suomen maaseudulta löytyy nykypäivänä pilvin pimein.
Perikunnat (jonka jäsenet itsekin ovat muuttaneet sinne kaupunkiin) vuokraavat noita kyllä ilolla ja edullisesti. Varmasti pääset vuokrakuluissa halvemmalla kuin kerrostalo-osaketta vuokratessasi Vantaan Tikkurilassa.
Serkkupoika muutti takaisin tänne maalle ja osti tuosta läheltä vanhan kyläkoulun. Kaksi lämmintä kerrosta (yht. n. 300 m2) sekä kellari ja vintti. Erillinen autotalli ja kylmävarasto (yht. n. 80 m2) pihassa. Hinta 29 000 euroa. Ei nämä kiinteistöt täällä mitään maksa, kun kysyntä on mitä on. Kunnat antaa kohta ilmaiseksi noita kyläkouluja, kun pääsevät ite irti ylläpitokuluista.
Kaikki vähänkään fiksummat ovat jo lähteneet köyhyttä pakoon ja jäljellä olemme vain me köyhät tai muuten tyhmät.
Joopa :(
Ne ovat takana ne ajat kun oikealla työllä tuli oikeasti toimeen ja maaseudulla oli muutakin tekemistä kuin eurobyrokratiakaavakkeiden täyttö.
No onnee kuitenkin yritykselle...
itse opettelen sopeutumaan yksin elämiseen.
Mission impossible: En suostu yksinäisyyteen 32 v:nä. Vanhempieni naapurissa on hyvä maalaismies 47v, fiksu mutta vähän liian vanhan oloinen. Vaimo lähti kaupunkiin ja jätti lapset kaverille. Hyvä mies muutoin, muttei minulle. Miksi pidät itseäsi tyhmänä ja köyhänä? Monet kaupungin kollit esittävät varakkaan poikamiehen roolia, koska uskovat saavan näin parempia tupsukoita. Onko murteella puhuminen ja rauhallinen elämä luonnon kanssa sopusoinnussa tyhmää? Mielestäni monikaan vauhdikasta esittävä poikamies pissaisi pöksyyn navetassa tai karhun tullessa kohdalleen. Maalaismiesten ei tarvitse pullistella kuntosaleilla, niille riittää navetta ym. työt.
Uskon, että maalla on hyviä miehiä. Olen alalla, jossa töitä on kunnassa kuin kunnassa. Taidan alkaa etsimään sitä kyläkoulua ja remonttitaitoista kaveria. Eikös maalaismiehet tykkää käytännön töistä? Vai miten sellaista lähtisi metsästämään? Löytyisikö maalle paluusta haaveilevaa miestä? Kotiseudullani on extremeä ilman "elämyspuistoja" mm.karhuja, hirviä, käärmeitä, savusaunaa sekä avantouintia. Välillä on sähköt poikki myrskyn takia ja keväisin tiet liejussa. Vain tosimies pärjää maalla!