Voisko joku antaa vinkkiä mikä mussa on vialla, kun kaiken maailman ihmistakiaiset luulee olevansa mun parhaita ystäviä kun on muutaman kerran tavattu. En ole nuori, kaunis enkä rikas, eikä mulla ole vaikutusvaltaisia ystäviä, joten mitä ne musta "haluaa". Lainausmerkeissä sen takia että ei ne mitään varsinaisesti halua, muuta kun mun seuraa, ja mä taas en jaksa kuunnella niitä tyhjänpäiväisiä juttuja joilla nää takiaiset yrittää taltuttaa hiljaisuuden. Puheenaiheet on siis tyyliä: tykkäätkö Boratista, kun mä keskustelisin mieluummin jostain vähän syvällisemmästä, kuten elämän tarkoituksesta tms.
Siis MITÄ mä oikein eritän kun vedän puoleeni ihmisiä joiden suurin ongelma on näppy nenän päässä just ennen tärkeitä treffejä joista ne kuvittelee voivansa jaaritella mulle seuraavat kaksi viikkoa? Miksi ne roikkuu mussa, kun en voi sietää pinnallisia enkä tyhmiä ihmisiä. Ei voi olla syy pelkästään siinä että olen ollut niille ystävällinen kerran tai kaksi, eihän.. ei tää maailma voi olla niin hullu paikka... en haluaisi olla epäystävällinen enkä töykeä, mut mä en enää jaksa noita seurankipeitä liimautujia. Miten niistä pääsee eroon loukkaamatta, tyylikkäästi? Pitääkö mun ruveta itsekin niin tyhmäksi tai vielä pahemmaksi, jotta ne jatkais matkaa vai mitä? Niistä on todellakin pakko päästä eroon kun ensimmäiset roikkumisen merkit alkaa ilmaantua. Ne ei nimittäin ymmärrä että oikeaan ystävyyteen tarvitaan vähän enemmän kuin kaksi "ah ihana paras ystäväni" -ketjumailia päivässä. Ja mä en niitä lähetä, ikinä.
HELP!
Siis MITÄ mä oikein eritän kun vedän puoleeni ihmisiä joiden suurin ongelma on näppy nenän päässä just ennen tärkeitä treffejä joista ne kuvittelee voivansa jaaritella mulle seuraavat kaksi viikkoa? Miksi ne roikkuu mussa, kun en voi sietää pinnallisia enkä tyhmiä ihmisiä. Ei voi olla syy pelkästään siinä että olen ollut niille ystävällinen kerran tai kaksi, eihän.. ei tää maailma voi olla niin hullu paikka... en haluaisi olla epäystävällinen enkä töykeä, mut mä en enää jaksa noita seurankipeitä liimautujia. Miten niistä pääsee eroon loukkaamatta, tyylikkäästi? Pitääkö mun ruveta itsekin niin tyhmäksi tai vielä pahemmaksi, jotta ne jatkais matkaa vai mitä? Niistä on todellakin pakko päästä eroon kun ensimmäiset roikkumisen merkit alkaa ilmaantua. Ne ei nimittäin ymmärrä että oikeaan ystävyyteen tarvitaan vähän enemmän kuin kaksi "ah ihana paras ystäväni" -ketjumailia päivässä. Ja mä en niitä lähetä, ikinä.
HELP!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ajattelin hieman samoin vaikka likimain aina yksin olenkin. Ajattelin etten tarvitse ylimääräisiä ihmisiä elämääni. Lopulta huomasin että työnnän ihmisiä vain pois elämästäni. Vaikea tilanne, koska moni oli kyllä ilkeä minulle, enkä muutoinkaan kyennyt keskittymään omiin asioihini kun aina vain pälättivät omiaan. Joukossa oli paljon minulle tuntemattomia, mutta suhtautuivat minuun kuin vanhaan tuttuun.
Siinä kysymykseni. Havahduin siihen, keskusteltuani alakouluikäisen poikani kanssa ystävistä ja ystävyydestä.
Jouduin toteamaan itselleni, ettei minulla ole yhtään sellaista ystävää, johon lapseni kriteerit ystävälle täsmäävät. Olen kelpuuttanut "ystäväkseni" ne harvat ihmiset, jotka pitävät minuun yhteyttä millään tavalla, tai hakeutuvat seuraani. Oikeasti en edes pidä heistä, meillä ei ole juurikaan yhteistä, en saa heiltä mitään, syövät energiaani, moni käyttää jollain tapaa hyödykseen...
Olen uhrautunut näiden ystäväksi välttyäkseni täydelliseltä yksinäisyydeltä! Varsinainen luuseri. Miksi sitten en ole löytänyt ketään sellaista, joka voisi oikeasti olla ystäväni, jonka ystävyyttä ja seuraa arvostaisin? Fiksut, älykkäät ihmiset ovat harvassa, elän melko eristynyttä elämää, eikä minulla ole tilaisuuksia tutustua kuin ehkä näihin tolloihin, joista ei minulle ole lopulta kuin mielipahaa ja riesaa.
En halua heitä moittia ihmisinä, mutta eivät he minun ystäviäni ole: ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista ja molempien osapuolten kokea saavansa siitä jotain positiivista itselleen.
Nykyään en vastaa viesteihinsä, puheluihinsa jne.
En jaksa enää kantaa tätä taakkaa, en ole heidän tukihenkilönsä. Eihän minullakaan ole ketään tukemassa, kuuntelemassa!
Yksinäisen voimat usein vähissä varsinkin kun ihmis-suhteet perustuvat muiden tukemiseen. Kylmä ajatus ympäristöltä on, että saathan sinä jotakin kanssakäymisestä irti. Mietin juuri miten pyytää anteeksi niiltä joillekka olen pahasti sanonut, mutta kun realistisesti alan miettimään tilannetta, niin normaalissa elämässä sitä on aina itse heittopussina. Pitäisikö minun antaa anteeksi? Tilanteeni ei poikkea kait sitten muista ihmisistä muutoin kuin että olen luuseri ja yksin taikka puolinero kun en ole täysin samanlainen kuin muut.
Olipa tutun kuulloista tekstiä, kaikissa noista vaikka vastaankin vaan viimeiseen.
Mulla on sama tilanne, eli aika usein olen yksin mutta onneksi nautin siitä. En kuitenkaan pidä itseäni luuserina, koska asiani on kaikin puolin hyvin, ainakin sikäli että minun ei tarvitse roikkua kenessäkään, ja mulla on muutama Oikeakin Ystävä, joiden kanssa voi puhua vaikka juuri siitä elämän tarkoituksesta. Sellaisen ihmisen tapaamisesta tulee aina hyvälle tuulelle, ja niin että molemmat odottaa jo innolla seuraavaa kertaa. Kurja juttu on vaan se, että välimatkaa on reilu 200 kilometriä, siltikään kumpikaan ei tunne tarvetta pitää yhteyttä päivittäin edes niiden ylimakeiden ketjukirjeiden muodossa.
Noista pintaliitäjistä tuli kyllä sellainenkin mieleen, että ehkäpä ne kuvittelee tekevänsä jonkunlaisen palveluksen minulle, joka "näytän yksinäiseltä"? Tai sitten ne vaan on todella niin tyhmiä että ne ei tajua että muuta maailmaa ei kiinnostaa niiden viikonloppu panot.
Sitäkin on moneen kertaan yritetty että alan puhua asioista jotka mua kiinnostaa, ja siitäpä juuri tuli tämä "tykkäätkö muuten Boratista" kommentti. Olin juuri pohjustanut yhden aiheen josta mielestäni piti puhua, ja sitten tämä heittää sekaan kysymyksen joka ei millään lailla liity siihen mistä juuri puhuin. Aivan kuin olis puhunut seinälle! Toinen esimerkki: katsottiin minun mielestäni hyvä, ajatuksia herättävä leffa, minkä jälkeen yritin aloittaa henkevän keskustelun siitä voiko myötätunto olla ylimielisyyttä (leffa oli Dogville, ja suosittelen sitä kaikille ajatteleville ihmisille). Reaktio: tyhjä tuijotus, ja kysymys: katsotaanko onko netissä jotain uutta?
Eli kyllä vain, mieluummin olen yksin. Toki olisi hienoa tutustua juuri niihin älykkäisiin ihmisiin, mutta tosiaan: mistä niitä löytää. Mitä useampaan ääliöön törmään, sen todennäköisempää on että tulen jatkossakin pysyttelemään vain omissa oloissani. En mä riitä noille energiasyöpöille, ja mitä enemmän olen "tavattavissa" sen enemmän ne roikkuu. (Mulla oli termit hukassa, kiitos vastanneille muistin virkistämisestä!)
Paitsi että minä en edes mieti anteeksipyytämistä, sillä en ole edes sanonut kenellekään ns."ystävistä" pahasti. Olen vain vetäytynyt yhteydenpidosta. Ehkä he odottavat jotain selitystä, mutta mitä sanoisin? "En halua olla ystäväsi. Oikeasti emme ole koskaan ystäviä olleetkaan. Seurasi ahdistaa minua, enkä halua olla kanssasi." Näinkö vai? Miksi minun ylipäätään pitäisi selitellä yhtään mitään?
Heh, minäkin seilaan noiden kahden identiteetin välillä: olenko täysi luuseri vai (väärinymmärretty) nero? Olen out of the box, en halua teeskennellä, että olen samanlainen kuin muut. Käyttäydyn ystävällisesti ja empaattisesti kaikkia kohtaan, siksi nuo bimbot ottavat minut ystäväkseen. Ehkä toiset älykkäät kaipaisivatkin vähän särmää, en tiedä, kun ei tullut tilaisuutta selvittää.
Itse arvostan itseäni, sillä tiedän olevani älykäs monella tapaa. Käytännön elämässä olen kuitenkin luuseri: ystävätön surkimus, jonka elämä tuntuu valuvan hukkaan. En osaa ruveta edes työnarkomaaniksi, mikään ei kiinnosta niin paljon.
Minulla se ei ole ollut pelkkää muiden juttujen kuuntelua. On sitten sormia murtunut, yritetty kuristamalla tappaa ja autolla ajaa päälle. Muutama mutkan kautta tuttu alkoholisoitunut poliisi käynyt ajakuluksi päälle. Kaveripiiri on paljon parempaa, koska heillä on perhe jonka elättämiseksi pitää kitistä ja reuhoa ja käydä nassuttamassa minulle. Kaikki siksi, ettäkö minulla olisi kaikki niin paljon paremmin vaikka minulla ei ole käytännössä juuri mitään ja sekös vasta hauskaa onkin.
Onhan näillä ääliöilläkin jotakin omia ongelmia, ei ne muutoin olisi sen kaltaisia kun ovat.
Olet ehkä liian hyvä kuuntelija, sellainen Leelia-tyyppi. Tuttua tarinaa.
Puhu sinä "ystävillesi" niistä asioista, jotka sinua aidosti kiinnostavat, siis niistä syvällisemmistä asioista. Jos he ovat niin pinnallisia kuin kerrot, niin kyllä he siitä piakkoin häipyvät. Tai ken tietää, ehkä sieltä joukosta löytyykin joku helmi :)
Liika kuuntelu on aina ollut mun perisynti. Ei taida auttaa muu kuin yrittää opetella itsekkääksi. Tai ehkä pitäisi tehdä tarkistuslista piirteistä, joiden ilmaantumista voi pitää vaaran merkkinä.
Se voisi alkaa vaikka jotenkin näin:
- jos uusi tuttavuus alkaa luettelemaan julkkiksia tms "tärkeitä" ihmisiä joita on tavannut tai tuntee, pysy kaukana
- jos uusi tuttavuus alkaa kertoa miten kaikki hänen lähellä olevat ihmiset ovat ilkeitä ja juonivat hänen selkänsä takana, pysy kaukana
- jos saat uudelta tuttavuudeltasi vain ketjukirjeitä sähköpostiisi, pysy kaukana, varsinkin jos niissä on näkyvissä 50 edellistä vastaanottajaa (osoitus suuresta tuttavapiiristä)
- jos uusi tuttavuutesi alkaa soittelemaan päivittäin puhuakseen vain omista asioistaan, vaihda numeroa ja pysy kaukana
Jos kuulut minun tuttavapiiriini, niin pysy nyt ihmeessä poissa!
ainakin nimimerkistäsi päätellen ;)
VVO-yhtymä Oyjwww.vvo.fipuhelin vuokra-asunnot 020 508 4450, ASO-asunnot 020 508 4424, omistusasunnot 020 508 4455faksi 020 508 4453Aukioloajat ma-ti ja o9.00-15.30. ke 10.00-17.00, e00-14.30Sato-asuntopalveluSato-Yhtymä Oyj /Sato-Asuntopalveluwww.sato.fiAukioloajat ma 9.00-18.00, ti-to 11.00-17.00, pe 9.00-16.00,kesäaikana (1.6.-31.8.) ma 9.00-17.00,ti-to 10.00-116.00, pe 9.00-16.00
Onhan niistä kiva keskustella, mutta omakohtaiseen kokemukseen vedoten, niistä juttelu ei kannata. Elämästä pääsevät helpommalla juuri ne joiden ongelma on finni nenän päässä. Ikävätosiasia, mutta niin se vaan on. Maailma ei parane keskustelemalla, se paranee tekemällä.