Massatuotanto

Miten ihmisen luovuuden -ja älykkyyden kehittymisen käy, jos ihmiset kykenevät vain ajattelemaan valtaväestön mallin mukaisesti? tai että ihmiset keskustelevat asioista toisten ihmisten sanomisilla, (puhua toisten ihmisten suulla).

Sir Ken Robinson: Do schools kill creativity?

http://www.ted.com/index.php/talks/view/id/66
21418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos meinasit viestissäsi nykyisen tilanteen kehittymistä passiivisesti, olet väärässä, kerronkin tässä sinulle miksi. Jo aikojen alussa kun Jeesus ja Juudas taistelivat leivistään, oli ihmisten välinen luottamus-side kovin alhainen. Kukaan ei luottanut Jeesukseen ja päinvastoin. Aikojen kuluessa kuitenkin asiat ovat hieman muuttuneet, parempaan suuntaa kylläkin, muttei jokaisesta näkökulmasta. Muunmuassa ihmisten solidaarinen sosiaalinen toiminta on nykynuorilla hieman, miten sen nyt sanoinsi HUKASSA, KADOKSISSA ja sitä rataa. 2000 lukuvuoden yhteiskunnassa asiat liikkuvat ehkä hieman limittäin toisiinsa nähden jolloin vedenkään viskositeetti ei riittäisi tätä negatiivista kehitystä pysäyttämään, tästä lähtee ikuinen alamäki jollei asialle tehdä jotain, kohta se on liian myöhäistä jolloin kenelläkään ei ole hyvä olla.

"Keep ur head up" - Juhani "Tami" Tamminen

Äänestä
  • Tämä on hyödyllinen nyrkkisääntö mietittäessä sosiaalista toimintaa. Kaikki toimintatavat ovat sosiaalisia tosiasioita, opittuja ja totunnaisia tapoja. Se kertoo meille kaksi asiaa. Ensiksi ihmisten toiminta ei ole täysin kaoottista ja ennalta-arvaamatonta. Toiseksi on olemassa valtarakenne, joka johtaa vallitsevien arvojen ja normien levittämistä. Nyt yhteisöllisyyden puute ei enää näytäkään niin hankalalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valmispaketti kirjoitti:

Miten ihmisen luovuuden -ja älykkyyden kehittymisen käy, jos ihmiset kykenevät vain ajattelemaan valtaväestön mallin mukaisesti? tai että ihmiset keskustelevat asioista toisten ihmisten sanomisilla, (puhua toisten ihmisten suulla).

Sir Ken Robinson: Do schools kill creativity?

http://www.ted.com/index.php/talks/view/id/66

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu