Olen ollut miesystäväni kanssa puoli vuotta tiiviisti. Suhteemme ei ole ollut aina helppo, mutta hienojakin hetkiä on ollut. Hän puhuu ja visioi tulevaisuudestamme minulle. Hän puhuu naimisiinmenosta ja lapsien hankkimisesta ja kaikesta sellaisesta mitä minä ainakin pidän aika vakavana.
Pari viikkoa sitten satuin olemaan hänen luonaan, kun hänen ystävänsä soitti. Huomasin kuinka kiusallinen tilanne oli hänelle; olin samassa huoneessa kuulemassa hänen puheluaan. Huomasin kuinka vaikeaa ja kiusallista hänen oli kertoa, että hänellä on tyttöystävä. Hän kertoi kuinka hän oli menossa matkalle (vaikka suunnittelimme yhteistä matkaa), kuinka hän oli ollut pelaamassa sulkapalloa (vaikka olimme yhdessä pelaamassa). Yht´ äkkiä en ollutkaan olemassa.
Hänen ystävänsä uteliaana kysyi minusta. Miesystäväni tuntui häpeävän minua. Hän selvästi häpesi kertoa ammattiani (sihteeri) ja sitä kuinka minulla on ”vain” määräaikainen työsuhde.
Hänen ystävänsä halusi tavata hänet seuraavana päivänä ja pyysi, että hän ottaisi minut mukaan. Mutta hän vain keksi tekosyitä kuinka ”meillä” on muuta tekemistä. Loukkaannuin, mutta en näyttänyt sitä hänelle. Ajattelin, että mietin asiaa ensiksi itsekseni.
Nyt minun on vaikea luottaa häneen. Koen, ettei hän kunnioita minua. Näyttää siltä, että hän vain julmasti leikkii tunteillani. Tuntuu järjettömän pahalta. Kertokaa, jos olette kokeneet vastaavaa. Oletteko jatkaneet suhdetta? Jos olette, onko se johtanut mihinkään?

Vastaukset 4
Vanhimmat
.... välttämättä, sillä kaverien väliset puheet voivat olla joillakin sen luonteisia, ettei niistä sivullinen saa välttämättä oikeaa kuvaa. Tällöin joutuu harkitsemaan sanojaan tarkasti, jotta kaverille ja sivulliselle kuulijalle välittyisi suunnilleen samanlainen kuva.
Usein ei myös halua kertoa kaverilleen tyttöystävästään läheskään niin myönteistä kuvaa, mitä todellisuudessa sanoisi, jos tyttöystävä ei olisi kuulemassa, varsinkaan jos ei ole varma onko tyttöystävällä omalta osaltaan yhtä myönteinen käsitys.
Eli ei kannata heti tuomita, vaan keskustella asiasta avoimesti.
mitään noin pahaa merkinnyt.
et jos jatkatte suhdetta se ei välttämättä toimi ja jos sulla ei ole luottamustakaan tarpeeksi ja sitä ei helpolla takaisin saa.hän voi leikkiä tunteillasi ja vähän se siltä kuulostaakin mut se on sua kohtaan väärin.päätös on sun et haluatko kokeilla toimiiko suhde,saatko luottamuksen takaisin ja pystyt jatkamaan vai haluatko lopettaa suhteen ja yrittää jatkaa elämää eteenpäin ilman häntä.
...