Tutkijat ilmoittivat jopa 28 uuden eksoplaneetan löytymisestä. Tämä nostaa tunnettujen eksoplaneettojen määrän 236 kappaleeseen. Tuloksista kerrottiin tällä viikolla pidetyssä Amerikan astronomisen yhdistyksen kokouksessa.
Löydön tehnyt ryhmä havaitsi yhteensä 37 ennestään tuntematonta tähteä kiertävää kappaletta. Näistä seitsemän on ruskeita kääpiöitä, eli ne sijoittuvat kokonsa puolesta planeetan ja tähden välimaastoon. Kaksi kohteista on rajatapauksia, ja ne voivat olla joko erittäin suuria planeettoja tai pieniä ruskeita kääpiöitä.
Löydön tehnyt ryhmä havaitsi yhteensä 37 ennestään tuntematonta tähteä kiertävää kappaletta. Näistä seitsemän on ruskeita kääpiöitä, eli ne sijoittuvat kokonsa puolesta planeetan ja tähden välimaastoon. Kaksi kohteista on rajatapauksia, ja ne voivat olla joko erittäin suuria planeettoja tai pieniä ruskeita kääpiöitä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pitkään on väitetty, että joidenkin tähtien ympärillä kiertää planeettoja. Esimerkiksi Peter van de Kamp väitti jo 1960-luvun lopulla, että Barnardin tähteä kiertää planeetta, joka aiheuttaa jaksollisia muutoksia Barnardin tähden paikkaan. Muut tutkijat eivät ole kyenneet väitettä todentamaan.
1980-luvulla varmistui, että joidenkin tähtien ympärillä on pölykiekkoja, mikä viittaa epäsuorasti planeettojen olemassaoloon. 1989 väitettiin Gamma Cepheillä olevan planeetta, mutta tähän liittyvistä spektrihavainnoista kiistellään yhä. 1990-luvulla avaruusteleskooppi kuvasi Orionin sumusta esiplanetaarisia kiekkoja, mikä myös vihjasi aurinkokunnan ulkopuolisten planeettojen olemassoloon.
Ensimmäisen eksoplaneetan löysi Alexander Wolsczcan vuonna 1992 radioastronomian avulla. Planeetta kiertää neutronitähti PSR B1257 12:ä. Planeetta aiheutti muutoksia millisekuntipulsarin paikkaan ja sitä kautta sieltä tulevien radiopulssien saapumisaikoihin. Massaltaan se oli todella pieni, vain 0,15 Jupiterin massaa. Saman pulsarin ympäriltä löydettiin myöhemmin myös kaksi muuta eksoplaneettaa: isompi ja pienempi Maan massainen.
Ensimmäisen Auringon kaltaista tähteä kierävän eksoplaneetan löysivät sveitsiläiset Michel Mayor ja Didier Queloz vuonna 1995. 51 Pegasin järjestelmästä spektrometrillä mittaamalla eksoplaneetan vetovoimavaikutuksen keskustähteensä. Löytö näytti sen, että oman aurinkokuntamme malli ei olekaan ainoa mahdollinen. Planeetta 51 Pegasi b on kaasuplaneetta, massaltaan puolet Jupiterin massasta ja sen kiertoaika päätähtensä ympäri on vain 4,2 vuorokautta. Lisäksi planeetta kiertää lähellä päätähteään vain 0,05 AU:n (n. 7,5 milj. km) etäisyydellä.
Vuoden 1993 jälkeen on löydetty jo yli 210 eksoplaneettaa, niin ylikulku-, kuin paikanmittausmenetelmälläkin. Arvioiden mukaan 5 – 7 prosentilla tähdistä on eksoplaneetta. Helmikuussa 2006 on löydetty 180 eksoplaneettaa, 155 planeettakunnassa; näistä 18 systeemissä on kaksi tai useampia eksoplaneettoja. Viisi eksoplaneetoista on ns. resonanssissa eli niiden kiertoaikojen suhde on vaikkapa 2:1.
Eksoplaneettoja on myös kaksoistähdillä joilla ei yhteen aikaan uskottu olevan planeettoja. Eksoplaneettajahdissa ovat kunnostautuneet etenkin kalifornialaiset Geoffrey Marcy ja Paul Butler. Tähdestä 2M1207 VLT-teleskoopilla (Very Large Telescope) otetussa infrapunakuvassa näkyy todennäköisesti eksoplaneetta, jonka massa on viisi Jupiterin massaa. Tietoa pidetään jo lähes varmana. Vuonna 2005 havaittiin ehkä planeetta ja ehkä ruskea kääpiö myös GQ Lupin ja AB Pictoriksen vierestä.
Useampia eksoplaneettoja sisältäviä planeettakuntia on löytynyt jo pian kaksikymmentä. Tällaisista järjestelmistä ollaan erityisen kiinnostuneita, koska ne muistuttavat oman aurinkokuntamme rakennetta. Yksi tällainen planeettakunta löytyi 17. toukokuuta 2006 vain 41 valovuoden päässä olevalta tähdeltä HD 69830. Sitä kiertävässä järjestelmässä on kolme noin Uranuksen tai Neptunuksen kokoista planeettaa, ja pidetään todennäköisenä, että järjestelmään kuuluisi myös vielä havaitsemattomia maankaltaisia planeettoja.
Kunhan eksoplaneettojen etsintämenetelmät kehittyvät on odotettavissa yhä vain enemmän ja pienempiä planeettoja ja yhä kauempaa omasta aurinkokunnastamme.
25. tammikuuta 2006 ilmoitettiin löydetyn aiempaa pienempi, 5,5 kertaa maan massainen eksoplaneetta OGLE-2005-BLG-390Lb.
24. huhtikuuta 2007 ilmoitettiin ensimmäisestä elinkelpoisella vyöhykkeellä sijaitsevan eksoplaneetan, Gliese 581 c:n löytämisestä.
Mielenkiintoista eksoplaneetoissa ei ole se, että niitä on löydetty, vaan se että jo 236 kappaletta on osoittanut kuinka heikko ihmisen käsitys maailmankaikkeudesta todella on.
Ensimmäinen kuuma jättiläinen (Jupiterin kokoinen planeetta, joka kiertää tähteään todella lähellä) aiheutti jo ongelmia. Eli silloisen (1996) mallin mukaisesti ei pitänyt olla mahdollista synnyttää niin suurta planeettaa niin lähelle tähteä. Keksittiin korjaava, ns. korkkiruuvi hypoteesi, joka yritti selittää kuumat jättiläiset lähettämällä ne kiertämään kohti tähteään kauempaa.
Mikä olisikin ollut ihan pitävä hypoteesi, jollei kuumia jättiläisiä olisi putkahdellut esiin joka puolelta, kun uudet teleskoopit ja planeetanmetsästäjät ryhtyivät töihin. Yksinkertaisesti ei ole todennäköistä, että niin moni planeetta olisi pysähtynyt radalle niin lähelle tähteään ilman törmäystä, joten on jo toedennäköisyyslakien mukaista, että korkkiruuvi- ja sen mukana aurinkokunnan syntyhypoteesi ovat molemmat väärässä.
Tietenkin puhtaan tieteen valossa tämä oli odotettavissakin. Kaikki tähänastiset teoriat Aurinkokunnan synnystä ovat tehty yhden ainoan planeettajärjestelmän (omamme) pohjalta. Yhden ainoan esimerkin (tässä tapauksessa Aurinkokunnan) perusteella tehdyt johtopäätökset omaavat sellaiset virhemarginaalit, että olisi suoranainen ihme jos niissä EI olisi virheitä.
Mielenkiintoista onkin, mitä eksoplaneetat tulevat kertomaan meille siitä, kuinka oma aurinkokuntamme on todella syntynyt, kuinka tavanomainen tai erikoinen se on ja mitä tulevaisuus tuo sille tullessaan.
Olen kohtuullisen varma, että maailmankaikkeudessa on vielä monta yllätystä kun tutkimme eri aurinkokuntia eri kehitysvaiheissa. Epäilen, että tulevat astronomit tulevat pitämään meitä vähän samanlaisessa asemassa, kuin me pidämme Tycho Brahen heliosentristä maailmankuvan mallia: "No juu, kyllähän sen saattoi todistaa sen ajan matikalla, mutta kai nyt lapsikin tajuaa, ettei se ihan oikein ollut..."