tuttelit muuttuneet?

onko kukaan pistänyt merkille että jostain syystä tutteli on hieman uudistunut? tässä uudemmassa on vissiin lisätty rautaa? minulla on kotona tätä vanhaa ja uutta, kun jouduin tätä uudempaa antamaan vauva huutaa, itkee, repii ja on ihan mahdoton mutta tällä vanhalla ei rupea tähän samaan touhuun yhtä raivona? joku nyt sanoo että miksi sitten syötät sitä uutta, siksi kun tätä vanhaa ei enää löydä oikein mistään nekin kävin ostamassa 50km päästä;)
51133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Et sanonut mintkä ikäinen lapseni on...Mutta kannattaa kokeilla jotain muuta merkkiä..
Meillä tyttö sai eniten mahavaivoja Tuttelista, toiseksi eniten Nan:ista ja parhaiten on sopinut Semper...

Äänestä

Mitä sä oikein höpötät. Olen tuttelin vakikäyttäjä, eikä viime kuukausien aikana mitään muita muutoksia ole mielestäni ollut kuin pakkauksessa tapahtunut pieni muutos, missä kerrotaan jostain viranomaisasetuksesta tms. Meidän pikkuneidille sopii tutteli erinomaisesti eikä mitään ongelmia.

Äänestä
  • tuli oireita kun tutteli uusiutui.. joten me sitten vaihdettiin nanniin.. johan hävis kaikki massuvaivat..

    Äänestä

  • kanssa. kirjoitti:

    tuli oireita kun tutteli uusiutui.. joten me sitten vaihdettiin nanniin.. johan hävis kaikki massuvaivat..

    kaaressa ja aiheutti ongelmia. Näin tämä on yksilöllistä. Hyvää kesää kaikille. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsynyt äiti kirjoitti:

onko kukaan pistänyt merkille että jostain syystä tutteli on hieman uudistunut? tässä uudemmassa on vissiin lisätty rautaa? minulla on kotona tätä vanhaa ja uutta, kun jouduin tätä uudempaa antamaan vauva huutaa, itkee, repii ja on ihan mahdoton mutta tällä vanhalla ei rupea tähän samaan touhuun yhtä raivona? joku nyt sanoo että miksi sitten syötät sitä uutta, siksi kun tätä vanhaa ei enää löydä oikein mistään nekin kävin ostamassa 50km päästä;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu