Diagnosoitu BED-anorektikko potilas

Olen aivan juuri seitsemäntoista vuotta täyttänyt lukiolainen. Ulkoapäin olen erittäin ihailtu ja kadehdittu, itsestä huolehtiva ja merkkivaatteiden kantaja, omistan suuren sosiaaliverkoston ja minulla on ihanat ystävät ja poikaystävä. Sisältäpäin olen kummiskin aivan romuttunut.

Maaliskuun alussa minut diagnosoitiin BED_anorektikko potilaaksi. Sairastuin anoreksiaan ollessani kahdeksannen luokan keväällä, noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Olin silloinen kilpauimari, treenasin yksinkertaisesti aivan liikaa ja söin: en juuri mitään. Koskaan anoreksia ei ilmentynyt minulla niin radikaalisti kuin parhaalla ystävälläni, joka sairastui anoreksiaan vuosi aikaisemmin (oli myöhemmin sairaalassa vuoden). Jossain vaiheessa ollessamme sitten ulkomailla (päälle puolitoistavuotta sitten) tapahtui ja päässäni loksahti jotain, syömiseni oli kääntynyt bulimia voittoiseksi. Kyllähän ahmimisia oli jo aikasemminki kesällä tapahtunut mutta ei samalla lailla.. Nyt olen noin kaksi vuotta sairastanut bulimiaa/BEDiä, eikä loppua näy.

Kun minulla diagnosoitiin sairaus ja myönsin itselleni olevani sairas, haimme apua vanhempieni kanssa. Vanhempani ovat käyneet muutaman kerran vertaistukiryhmässä, itse myöskin muutaman kerran jonkun psykologin luona. Nyt olen saanut omalta kunnalta luojan kiitos ajan mielenterveysneuvolaan ja siitä sitten jatkuu kolmen kk terapia käynnit, jonka jälkeen matka jatkuukin sitten yksityiselle puolelle. Olen sitä mieltä että olen ansainnut tulla terveeksi. En halua painia vielä kymmeniävuosia kaikessa tässä helvetissä -haluan silloin olla jo terve.

Tosiaan, juuri siitä kun diagnosaatio oli tehty, alkoi minulla tämä "kuiva kausi" joka taita aolla valitettavasti tiensä päässä.. Muutaman kerran sen psykologin luona käytyä olen oppinut tulkitsemaan oman kehoni ja mieleni viestejä, olen huomannut että masentuneisuutta alkaa taas valitettavasti olla havaittavissa, syömiskulttuuri on astunut esiin liian voimakkaasti (päivittäiset ruokahetket päivän parhaat hetket,,) ja kovasta urheilusta huolimatta ympärysmittani alkaa olla nousemaan päin :(

***Pointti tästä koko asiasta miksi tämän kirjoitin on se, että HAKEKAA IHMISET APUA! On hankala myöntää se itselleen että on sairas(myöntäminenhän on jo puolet lähempänä voittoa..), tiedän. Syömishäiriötä ei ole vain pelkästään ortoreksiaa,anoreksiaa bulimiaa ja bediä. On niiden sekoituksia ja välimuotoja, kaikilla ei ilmene samat oireet ja vaivat. Kaikki ovat tässäkin asiassa yksilöitä.

Toivoisin saavani ihmisiä keskustelemaan kanssani asiasta(esim meilitse), koen ainakin itse erittäin tärkeäksi että saisin puhua asiasta niiden kanssa jotka ymmärtävät tätä kyseistä "touhua". Voisin jopa kuvitella että pääsisin aloittamaan terapiakäyntinikin paremmalta pohjalta jos voisin ja saisin keskustella ihmisten kanssa. Ajatukset ovat varmasti (ainakin itsellä) erittäin sekavat ja niitä on hankala kirjoittaa selkeäksi paperille, mutta siitä huolimatta.