Kysytääs miehisen logiikan omaavilta

Kuvitelkaa tapahtunut: On vaikkapa Minna, Katri ja Jani. Naiset kavereita (harvoin tapaavia kuitenkin) keskenään, mies kummallekin entuudestaan vuosien takaa tuttu. Minna juuri eronnut muutaman kerran Janin kanssa sängyssä ollut ja muutenkin tavannut, ei ihastusta ainakaan Minnan puolelta. Jani sanonut pariin otteeseen että on ihastunut. Viehätystä toki Minnallakin, ei kai sänkyyn asti ihan vastenmielisen kanssa mene. Satunnaista yhdessäoloa siis, mesetystä jne.
Katri,avoliitossa, eksynyt myös Janin sänkyyn kerran. Jani kertonut että on sänkypuuhastellut myös Minnan kanssa, useampaan otteeseen. Katri ei sitä siis tiennyt entuudestaan.
Katri kertoo tästä Minnalle, joka ei ole milläsänkään, koska ei ole kuin seikkailumielellä Janin kanssa liikenteessä.
Jani taas ei kerro Minnalle siitä että on Katrin kanssa ollut ja Minna ei kyselekään.
Miksi Jani kertoo Katrille Minnan kanssa panemisesta mutta ei toisinpäin?
18779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sinä olet tuo minna ja sinua huolettaa, että sälli panee vaikka ketä eikä kerro siitä sinulle.

Äänestä
  • En jaksanut tekstiä muutella kun laitoin ensin toiselle palstalle jonne se oli parempi laittaa näin.
    Ei minua huoleta ne panemiset, itsekään ilmoittele saati kysele, kun hommailen muiden kuin tämän Janin kanssa. Se on mukava ihminen ja meillä on hauskaa yhdessä silloin kun tavataan.

    Äänestä

voisi vähempää kiinnostaa, mutta oletko harkinnut saippuasarjojen käsikirjoittajan uraa? Se tietysti edellyttäisi, että keksit itse vastauksen edelliseen ja uuden ongelman samalla, mutta eiköhän tuo onnistu.

Äänestä
  • ei tässä viitsi mitään ruveta kirjoittelemaan saippuasarjoihin. Ihan suoraan löytyisi kyllä omasta ja kavereiden elämästä ainekset semmoisiin kauniisiin ja rohkeisiin että!

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    ei tässä viitsi mitään ruveta kirjoittelemaan saippuasarjoihin. Ihan suoraan löytyisi kyllä omasta ja kavereiden elämästä ainekset semmoisiin kauniisiin ja rohkeisiin että!

    kivaa?

    entä onko se järkevää?

    mitä saat tuollaisesta, muuta kuin yhdentekevää seksiä?

    Äänestä

Mhahdollisia skenaarioita on useita, mutta lähtötilanteen valossa voidaan janista päätellä seuraavaa:

1. Jani tajuaa, että suhteessa olevan kanssa nussiminen vähentää hänen luotettavuuttaan ja arvostusta Minnan silmissä tai sitten hän pitää suhdetta Katrin kanssa jostain muusta syystä nolona mutta ei suhdetta Minnan kanssa.

2. Jani ei vielä tiedä, että naiset keskustelevat keskenään.

Äänestä
  • Jani ei tiedä että naiset keskustelevat asiasta, tietää tietysti että kavereita ovat. Minnakin oli vielä suhteessaan loppumetreillä kun Janin kanssa ensi kerran oli, että ei sitä Jania paljon varattujen naisten nussiminen paina. :) Minnalle Jani on sanonut Katrista vähemmän kauniisti ihan ensimmäisillä kerroilla tapailua kun tuli Katri puheeksi muuten vaan.
    Hankala tälleen selostaa mutta en jaksanut muuttaa alkuperäistä tekstimuotoa, tämän jutun laitoin ensin naisvaltaiselle palstalle ja siellä ei oikein tullut vastauksia.

    Äänestä

  • alkupeäinen kirjoittelija kirjoitti:

    Jani ei tiedä että naiset keskustelevat asiasta, tietää tietysti että kavereita ovat. Minnakin oli vielä suhteessaan loppumetreillä kun Janin kanssa ensi kerran oli, että ei sitä Jania paljon varattujen naisten nussiminen paina. :) Minnalle Jani on sanonut Katrista vähemmän kauniisti ihan ensimmäisillä kerroilla tapailua kun tuli Katri puheeksi muuten vaan.
    Hankala tälleen selostaa mutta en jaksanut muuttaa alkuperäistä tekstimuotoa, tämän jutun laitoin ensin naisvaltaiselle palstalle ja siellä ei oikein tullut vastauksia.

    "Minnakin oli vielä suhteessaan loppumetreillä kun Janin kanssa ensi kerran oli, että ei sitä Jania paljon varattujen naisten nussiminen paina."

    Minnaakaan ei paljon paina se että on varattu, kun kerran pettää ja nussii vieraita.

    Äänestä

  • Jani sentään tajuaa muusta k-päisyydestään huolimatta suojella Katria olemalla juoruilematta hänen kanssaan paneskeluista, koska Katrin ja miehensä suhde on heidän oma yksityisasiansa.

    Äänestä

  • fvjfdkj kirjoitti:

    "Minnakin oli vielä suhteessaan loppumetreillä kun Janin kanssa ensi kerran oli, että ei sitä Jania paljon varattujen naisten nussiminen paina."

    Minnaakaan ei paljon paina se että on varattu, kun kerran pettää ja nussii vieraita.

    Eikä painanut Minnan exääkään kun vierasta pani, eikä paina ketään sekään että Minna edelleen panee myös exänsä kanssa. :)Ihan tavallista kaikki.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Eikä painanut Minnan exääkään kun vierasta pani, eikä paina ketään sekään että Minna edelleen panee myös exänsä kanssa. :)Ihan tavallista kaikki.

    Oletteko kokeilleet kaikki kimpassa? Muistakaa käyttää ehkäisyä.

    Äänestä

  • oikeessa olet kirjoitti:

    Jani sentään tajuaa muusta k-päisyydestään huolimatta suojella Katria olemalla juoruilematta hänen kanssaan paneskeluista, koska Katrin ja miehensä suhde on heidän oma yksityisasiansa.

    Katri on kieltänyt sanomasta mitään, Minna ei ole kieltänyt mitään. Saa nähdä aukeaako Janin kielenkannat Minnalle kun seuraavan kerran kännispäissään sen tapaa. Luultavasti niin käy mitä Minna yhtään Jania tuntee. Kun ei muille aukoisi päätään tapahtuneista, Minna ei asiaa levittele eteenpäin.

    Äänestä

  • alkupeäinen kirjoittelija kirjoitti:

    Jani ei tiedä että naiset keskustelevat asiasta, tietää tietysti että kavereita ovat. Minnakin oli vielä suhteessaan loppumetreillä kun Janin kanssa ensi kerran oli, että ei sitä Jania paljon varattujen naisten nussiminen paina. :) Minnalle Jani on sanonut Katrista vähemmän kauniisti ihan ensimmäisillä kerroilla tapailua kun tuli Katri puheeksi muuten vaan.
    Hankala tälleen selostaa mutta en jaksanut muuttaa alkuperäistä tekstimuotoa, tämän jutun laitoin ensin naisvaltaiselle palstalle ja siellä ei oikein tullut vastauksia.

    Jani haluaisi Minnan uskovan, että Minna on jotenkin erityinen. Siksi varatun Minnan kanssa oleminen on ihan ok. Mutta jos Minna tietäisi, että Janilla on ollut peliä muidenkin varattujen kanssa kuten Katri (mahdollisesti myös Leena ja Mirkku), Jani ajattelisi asemansa heikkenevän. Voi olla, että Jani ei tosiaankaan arvosta Katria tai ei halua että Minna saisi asian selville.

    Janin ongelma on, että hän ei tiedä naisten välisistä suhteista ja logiikasta mitään eikä hän tajua että mollatessaan Katria takanapäin hän viestittää Minnalle omaa hienotunteisuuden puutettaan. Nykyinen hoitohan on aina tuleva ex. Jos meno ei muutu, Janilla tulee olemaan ongelmia muidenkin naisten kanssa. Minna lienee sen verran fiksu, ettei hän Janin kanssa ala vakavammin säätämään.

    Tämä on ihan tyyppitapaus. Janin on hyvä oppia pari asiaa.

    Entisiä ei mollata.
    Suhteista ei puhuta.
    Naiset puhuvat.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Eikä painanut Minnan exääkään kun vierasta pani, eikä paina ketään sekään että Minna edelleen panee myös exänsä kanssa. :)Ihan tavallista kaikki.

    tuollainen ainakaan mun mielestä. huh huh pettämisen menoa.

    Äänestä

  • ------- kirjoitti:

    Jani haluaisi Minnan uskovan, että Minna on jotenkin erityinen. Siksi varatun Minnan kanssa oleminen on ihan ok. Mutta jos Minna tietäisi, että Janilla on ollut peliä muidenkin varattujen kanssa kuten Katri (mahdollisesti myös Leena ja Mirkku), Jani ajattelisi asemansa heikkenevän. Voi olla, että Jani ei tosiaankaan arvosta Katria tai ei halua että Minna saisi asian selville.

    Janin ongelma on, että hän ei tiedä naisten välisistä suhteista ja logiikasta mitään eikä hän tajua että mollatessaan Katria takanapäin hän viestittää Minnalle omaa hienotunteisuuden puutettaan. Nykyinen hoitohan on aina tuleva ex. Jos meno ei muutu, Janilla tulee olemaan ongelmia muidenkin naisten kanssa. Minna lienee sen verran fiksu, ettei hän Janin kanssa ala vakavammin säätämään.

    Tämä on ihan tyyppitapaus. Janin on hyvä oppia pari asiaa.

    Entisiä ei mollata.
    Suhteista ei puhuta.
    Naiset puhuvat.

    vakavammat säädöt Janin kanssa, hauskaa pidetään ja sillä sipuli. Tuo on paha, että Jani puhui aika pahasti Katrista, voi puhua Minnasta samoin. Mutta toisaalta sekin on ihan sama, selän takana puhutaan aina toisista, hyvää tai pahaa.

    Äänestä

Eihän siinä mitään, että panee kaveruksia, mutta fiksu mies pitäisi suunsa visusti supussa. Oikeastaan koko tarinan ainoa konna on Katri, joka pettää avomiestään. Vapaat ihmiset pankoot ketä lystävät.

Äänestä
  • Fiksu mies ei koskaan kerro mitään kenellekään mutta toimii itse niin, ettei haittaa vaikka naiset kertoisivat toisileen kaiken. Näin toosaa riittää myös jatkossa.

    Äänestä

  • sedät neuvovat kirjoitti:

    Fiksu mies ei koskaan kerro mitään kenellekään mutta toimii itse niin, ettei haittaa vaikka naiset kertoisivat toisileen kaiken. Näin toosaa riittää myös jatkossa.

    Fiksun miehen ei tarvitse laskelmoida saadakseen toosaa. Fiksulle miehelle ei satu virheitä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tällaista.... kirjoitti:

Kuvitelkaa tapahtunut: On vaikkapa Minna, Katri ja Jani. Naiset kavereita (harvoin tapaavia kuitenkin) keskenään, mies kummallekin entuudestaan vuosien takaa tuttu. Minna juuri eronnut muutaman kerran Janin kanssa sängyssä ollut ja muutenkin tavannut, ei ihastusta ainakaan Minnan puolelta. Jani sanonut pariin otteeseen että on ihastunut. Viehätystä toki Minnallakin, ei kai sänkyyn asti ihan vastenmielisen kanssa mene. Satunnaista yhdessäoloa siis, mesetystä jne.
Katri,avoliitossa, eksynyt myös Janin sänkyyn kerran. Jani kertonut että on sänkypuuhastellut myös Minnan kanssa, useampaan otteeseen. Katri ei sitä siis tiennyt entuudestaan.
Katri kertoo tästä Minnalle, joka ei ole milläsänkään, koska ei ole kuin seikkailumielellä Janin kanssa liikenteessä.
Jani taas ei kerro Minnalle siitä että on Katrin kanssa ollut ja Minna ei kyselekään.
Miksi Jani kertoo Katrille Minnan kanssa panemisesta mutta ei toisinpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu