Olen ollut kohta 28 vuotta ns. yksin. Yhden kerran olen seurustellut ja sitäkin kesti noin puoli vuotta. Ahdisti loppuvaiheessa niin kovin, että oli pakko laittaa poikki koko homma.
Olen lapsuudessa kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen seurauksena on seksuaalinen identiteetti mennyt lievästi sanottuna sekaisin. Leikki-ikäisenä olin hyvinkin tyttömäinen, mutta hyväksikäytön jälkeen muutuin selvästi surullisemmaksi ja poikamaisemmaksi.
Tuo poikamaisuus on seurannut minua läpi elämän näihin päiviin asti. En pysty olemaan täysillä nainen, koska tunnen naiseuden olevan niin häpeällistä.
Keskusteluterapiassa olen ollut reilun 2 vuotta, joka on auttanut minua saamaan elämänhaluni takaisin, mutta ongelmani pään sisällä ei ole muuttunut mihinkään.
Osaan varmasti nauttia läheisyydestä oikean miehen kanssa, mutta välillä liika läheisyys ahdistuttaa ja puistattaa. Pahinta on nyt, että olen ekaa kertaa kunnon vauvakuumeessa. Äitiyden koen omakseni ja luonnolliseksi, mutta vaimon rooli ahdistaa. Näen siinä vain sängyn ja seksin, vaikka eihän se niin oikeasti olisi. Mistä löytäisin uskallusta laittaa itseni likoon parisuhteeseen, jos se mun oma prinssi vaikka tuolla olisikin??
Kiitos asiallisista neuvoista ja ajatuksista.
Olen lapsuudessa kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen seurauksena on seksuaalinen identiteetti mennyt lievästi sanottuna sekaisin. Leikki-ikäisenä olin hyvinkin tyttömäinen, mutta hyväksikäytön jälkeen muutuin selvästi surullisemmaksi ja poikamaisemmaksi.
Tuo poikamaisuus on seurannut minua läpi elämän näihin päiviin asti. En pysty olemaan täysillä nainen, koska tunnen naiseuden olevan niin häpeällistä.
Keskusteluterapiassa olen ollut reilun 2 vuotta, joka on auttanut minua saamaan elämänhaluni takaisin, mutta ongelmani pään sisällä ei ole muuttunut mihinkään.
Osaan varmasti nauttia läheisyydestä oikean miehen kanssa, mutta välillä liika läheisyys ahdistuttaa ja puistattaa. Pahinta on nyt, että olen ekaa kertaa kunnon vauvakuumeessa. Äitiyden koen omakseni ja luonnolliseksi, mutta vaimon rooli ahdistaa. Näen siinä vain sängyn ja seksin, vaikka eihän se niin oikeasti olisi. Mistä löytäisin uskallusta laittaa itseni likoon parisuhteeseen, jos se mun oma prinssi vaikka tuolla olisikin??
Kiitos asiallisista neuvoista ja ajatuksista.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luuletko että mikään parisuhde voi onnistua, jos et itse ole kunnossa?
Mieti hieman, ja sen jälkeen hae itsellesi apua paikkakuntasi mielenterveystoimistosta tai lääkäriltä.
Oikeasti, hoida itsesi kuntoon niin voit joskus saada sen kaipamasi parisuhteenkin.
Sen vaan sanon, että toimiva parisuhde on terveelläkin ihmisellä kovan työn takana.
Olen käynyt 2 vuoden ajan paikkakuntani mielenterveystoimistossa lähes viikottain. Olen syönyt vahvoja mielialalääkkeitä yli 2 vuotta. Enempää en pysty tekemään.
Olen miettinyt niin paljon, etten enempää pystykään. Psykoterapiaankin pääsen ehkä vasta ensi vuoden puolella.
Sinä tarvitset ainakin 5-10 vuotta jatkuvaa, kuntouttavaa mielenterveytesi huoltoa.
Ei lapsuuden hyväksikäytöstä parissa vuodessa toivuta.
toipumiseen. kun vaan oppii elämään sen asian kanssa ja hyväksymään että se asia ei häviä elämästä koskaan.
lukioikäisenä mielessäni manasin kaikki, jotka meinasivatkin tulla halaamaan, vaikka ne olisivat olleet tosi hyviä ystäviä. tiesin ettei paras ystävä mitään pahaa minulle halua, mutta siltikin inhosin kosketusta. olen noista ajoista kasvanut paljon.
> mutta välillä liika läheisyys ahdistuttaa ja
> puistattaa.
Mikä on merkki siitä, että et ole vielä valmis parisuhteeseen. Teet väärin sitä miestä kohtaan,
jos ryhdyt parisuhteeseen, etkä olekaan valmis läheisyyteen.
Miehelläkin on tarve läheisyyteen, ja jos ei läheisyyttä ole saatavilla kotoa silloin kun sitä eniten tarvitsisi, suhde ei toimi.
> Pahinta on nyt, että olen ekaa kertaa kunnon
> vauvakuumeessa.
Vauvan hankkiminen ei tilannettasi/tilaasi paranna yhtään mitenkään.
Hoivaviettisi voit tyydyttää vaikka hankkimalla koiranpennun. Vaatii paljon, muttei niin paljoa kuin vauva.
>Miehelläkin on tarve läheisyyteen, ja jos ei >läheisyyttä ole saatavilla kotoa silloin kun sitä >eniten tarvitsisi, suhde ei toimi.
Mutta tarviiko sitä kyhnyttää vieressä ihan koko ajan? Sitäkö on läheisyys? Siinä ainoassa suhteessani seksi oli mielestäni suhteellisen ok, kun ajattelee, että en siihen mennessä ollut harrastanut seksiä kuin muutaman kerran. Mutta en osannut nukkua miehen vieressä, kun käsi tuli ympärilleni ja se häiritsi. Mutta mies ei osannut nukkua taas ilman jotakuta vierellään.
Tykkään kyllä halailla ja olla yhdessä niin, että tehdään jotain hauskaa... Pelata peliä, kokkailla yms. Mutta esim. leffan katsominen niin, että toinen "hipelöi" koko ajan, tuntui tosi ärsyttävältä.
Mutta en kyllä parisuhteeseen ryhtyisi niin, että en kertoisi ongelmistani toiselle.
Löytyy 2 koiraa ja muita "hoivattavia", joten vauvakuumeeni ei johdu siitä, että kaipaisin hoivattavaa, vaan ihan muista syistä.
Jatkuva hiplaaminen on kyllä ärsyttävää, mutta toisaalta se kuuluu suhteen alkuvaiheen sitoutumisprosessiin.
Ilman riittävää läheisyyttä suhteen alkuvaiheessa se kariutuu satavarmasti. Ja se mikä ei riitä toiselle voi olla liikaa toiselle.
Olisi siis sinun ehkä syytä selvittää seuraavalta potentiaaliselta mieheltä mikä hänen läheisyyden tarpeensa on, ja mikä hänen mielestään on jatkuvaa hiplaamista.
Toisekseen, sitä ei aina edes itse huomaa silittävänsä vaimoa kun se on vieressä. Se vaan tulee jostain alitajuisesti. Kuten myös se että yöllä saattaa unissaan ottaa toisesta kiinni.
Se on sitä perusturvallisuutta.
itseluottamuksesta, luottamuksesta itseensä. Terapiat olet käynyt. On aika mennä eteenpäin. Unelmista ei kannata luovuttaa. Työskentele unelmasi eteen ja jos unelmoit elämänkumppanista ja käytät ajatusenergiasi sen saavuttamiseksi, niin ponnistelut tuottavat jossain vaiheessa tulosta. Ihmismieli on nimittäin niin voimakas.
Yksinhuoltajuutta ei kannata ensisijaisesti ajatella, vaan tärkeintähän olisi, että voisit toteuttaa sekä naiseuttasi, löytää naiseutesi ja sitten tulee jossain vaiheessa äitiys.
Ja mitä joskus on tapahtunut, niin menneitä ei kannata surra. Elämää on elettävä.
Vaatii vaan rohkeutta ja rohkeus syntyy päätöksestä tehdä muutos omaan elämään. Loput on toimintaa.