Kyynelyökkönen

Öisin lentävä yökkönen on 2-3 senttimetriä pitkä. Se suhteellisen väritön ja sillä on sulkamaiset tuntosarvet.

Vladivostokilainen perhostutkija Vladimir Kononenko seurasi Venäjän Kaukoidässä, kuinka kyynelyökkönen (Calyptra thalictri) istui hänen peukalollaan ja imi siitä kärsällään verta useiden minuuttien ajan.

- Perhosen ruokailun jälkeen verenottokohtaa särki seuraavat pari tuntia ja se erottui vielä seuraavana päivänä aavistuksen turvonneena, Konenenko kertoo Suomen Luonto -lehdessä.

Yhdessä Kononenkon kanssa tutkimusmatkalla ollut yhdysvaltalainen tutkija Jennifer Zaspelinin mukaan kyynelyökkösen imukärsän kitiinirakenne on tavallista vahvempi ja siinä on ihoon kiinnittymiseen tarvittavat väkäset. Yleensä perhosten imukärsät soveltuvat ainoastaan veden ja kasvien nesteiden imemiseen.

Imee kyyneliä silmistä

- Olisi sensaatiomaista, jos perhosen imukärsästä erittyisi myrkkyä, mutta vielä siitä ei ole tietoa, professori Kauri Mikkola kertoo.

Mikkola pitää myös erittäin epätodennäköisenä, että kyynelyökkönen levittäisi sairauksia Suomen olosuhteissa.

Kyynelyökkösestä on tehty vuoden 2000 ensihavainnon jälkeen lähes kaksisataa havaintoa Suomessa.

- Erittäin todennäköisesti määrä lisääntyy tulevaisuudessa, Kauri Mikkola kertoo.

Kyynelyökkösen suomenkielinen nimi tulee siitä, että lajin on jo aikaisemmin tiedetty imevän kyyneliä nisäkkäiden silmistä ja jopa verta niiden ihon läpi.
41351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ilmaston muutos sitten tuo tullessaan,kaiken maailman vaarallisia ötököitä.
Ulkona yöpymiset kesäisin jää meikäläiseltä tähän,en halua mitään imeväistä silmilleni.
Muistaakseni jossain ojelmassa oli näistä jotain mainintaa,olisko ollut matkapassi jossa matkailija sitten laittoi huolellisesti hyönteis verkon petinsä ympärille.

Äänestä
  • juttuja...esim.tuo yokkonen.. hirvikarpanen.. supikoira.. kommun..uups.meinasi menna politiikaksi
    l-h

    Äänestä

  • Syövät meitit!

    Vain ajan kysymys koska mutanttipupujussit tuleva järsimään autoista renkaat alta.

    Äänestä

  • Paetkaa vuorille! kirjoitti:

    Syövät meitit!

    Vain ajan kysymys koska mutanttipupujussit tuleva järsimään autoista renkaat alta.

    Moi

    Pohjoiskarjalassa ei silloin kun olin pieni poika (n. 15-20v sitten) ollut vielä yhtään hirvikärpäsiä. Sitten ne ilmaantuivat sinne. Välillä on niin hemmetisti ettei metsään viitsi väkisin mennä. Joitakin ne haittaavat ja joitakin ei, mua haittaa.

    Mitä sitten kun nousuvat poronhoitoalueelle?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Imee veret kirjoitti:

Öisin lentävä yökkönen on 2-3 senttimetriä pitkä. Se suhteellisen väritön ja sillä on sulkamaiset tuntosarvet.

Vladivostokilainen perhostutkija Vladimir Kononenko seurasi Venäjän Kaukoidässä, kuinka kyynelyökkönen (Calyptra thalictri) istui hänen peukalollaan ja imi siitä kärsällään verta useiden minuuttien ajan.

- Perhosen ruokailun jälkeen verenottokohtaa särki seuraavat pari tuntia ja se erottui vielä seuraavana päivänä aavistuksen turvonneena, Konenenko kertoo Suomen Luonto -lehdessä.

Yhdessä Kononenkon kanssa tutkimusmatkalla ollut yhdysvaltalainen tutkija Jennifer Zaspelinin mukaan kyynelyökkösen imukärsän kitiinirakenne on tavallista vahvempi ja siinä on ihoon kiinnittymiseen tarvittavat väkäset. Yleensä perhosten imukärsät soveltuvat ainoastaan veden ja kasvien nesteiden imemiseen.

Imee kyyneliä silmistä

- Olisi sensaatiomaista, jos perhosen imukärsästä erittyisi myrkkyä, mutta vielä siitä ei ole tietoa, professori Kauri Mikkola kertoo.

Mikkola pitää myös erittäin epätodennäköisenä, että kyynelyökkönen levittäisi sairauksia Suomen olosuhteissa.

Kyynelyökkösestä on tehty vuoden 2000 ensihavainnon jälkeen lähes kaksisataa havaintoa Suomessa.

- Erittäin todennäköisesti määrä lisääntyy tulevaisuudessa, Kauri Mikkola kertoo.

Kyynelyökkösen suomenkielinen nimi tulee siitä, että lajin on jo aikaisemmin tiedetty imevän kyyneliä nisäkkäiden silmistä ja jopa verta niiden ihon läpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu