Jumala on luonut maailman sangen mutkikkaaksi mutta toisaalta "yksinkertaiseksi", koska on yleiset luonnonlait.
Miksi hän ei ole tehnyt maailmasta vielä mutkikkaampaa esim. luomalla ad hoc -"lait" kullekin ilmiölle erikseen? Olisi siinä tiedemiehillä tutkimista!
Miksi hän ei ole tehnyt maailmasta vielä mutkikkaampaa esim. luomalla ad hoc -"lait" kullekin ilmiölle erikseen? Olisi siinä tiedemiehillä tutkimista!
Vastaukset 28
Vanhimmat
Tämä kysymys menee jo uskonnonfilosofian puolelle, mutta ihan mielenkiintoinen avaus.
Pohditaanpa hetki.
Jos aistimaailmaamme ei säännöttäisi jotkin pysyvät, regulaarit ilmiöt, joista käytämme
yleisemmin nimitystä "luonnolaki" saattaisi
maailmamme näyttää hyvin toisenlaiselta.
Esimerkiksi luonnontieteiden harjoittaminen
kävisi mahdottomaksi, koska ei olisi enää mitään pysyviä ilmiömaailman rakenteita joita tutkia. Itse asiassa tällaisessa kuvitteellisessa maailmassa puhe kokeellisista, empiirisistä tieteistä kävisi mahdottomaksi, koska teoreettisia olettamuksia (hypoteesi) ei voitaisi mitenkään näyttää todeksi tai vääräksi (korrespondenssi).
Oikeastaan tuolle mainitsemallesi ad hock -"laille" on tutumpikin nimitys. Kutsumme näitä tutummin "ihmeiksi" eli luonnollisesta ilmiömaailmasta poikkeaviksi ilmiöiksi. Ne ovat vain ilmiöitä, jotka eivät näyttäisi säännöttyvän lainmukaisesti kuten yleiset luonnonilmiöt, johon tunnettu maailmamme perustuu.
Esim William Ocham totesi keskiajalla, että Jumala eli ensimmäinen syy kykenee ohittamaan luonnolliset, sekundääriset syyt halutessaan. Esimerkiksi Jumala ei tarvitse tulta luodakseen lämmönkokemuksen iholleni etc.
Kuitenkin tällainen luonnollisten syiden kontingentti, satunnainen ohittaminen "jatkuvasti" saattaisi muuttaa dramaattisesti suhdettamme maailman rakenteita kohtaan kuten alussa totesin.
William: "Entia non sunt multiplicanda sine necessitate."
Jo sata vuotta aikaisemmin Robert Grosseteste (n. 1168-1253) esitti lex parsimoniae'n: 'Luonto operoi lyhimmän kaavan mukaan.' (Suomennos minun.)
William "res nominales"
ajattelee asiat monimutkaisiksi eikä enää näe todellisuutta, vaan vain käsitteensä ja ajatuksensa, joita sitten pitää "todellisuutena"
"Esim William Ocham totesi keskiajalla, että Jumala eli ensimmäinen syy kykenee ohittamaan luonnolliset, sekundääriset syyt halutessaan. Esimerkiksi Jumala ei tarvitse tulta luodakseen lämmönkokemuksen iholleni etc.
Kuitenkin tällainen luonnollisten syiden kontingentti, satunnainen ohittaminen "jatkuvasti" saattaisi muuttaa dramaattisesti suhdettamme maailman rakenteita kohtaan kuten alussa totesin."
Jos Jumala määrittää luonnonlait, on mahdotonta, että Jumala ohittaisi luonnonlait. Näet Jumalan tahtohan olisi yhtä kuin luonnonlaki.
Eli Jumala on luonnollisuus. On mahdotonta puhua niin, että Jumala on kaiken alkusyy, mutta hän rikkoo tekemiään niin, että ei tee tekemällä...
Tässä on rankka ristiriita.
Filosofia on uskonfilosofisessa mielessä Jumalan luoman todellisuuden ymmärtämistä.
Keskiajan oppineista (skolastici) monet edustivat jo Augustinukselta peräisin olevaa essentialismia. Jumala tietää esim. matemaattiset totuudet ja fyysiset luonnonlait tuntemalla oman essensinsä, olemuksensa. Tässä mielessä jumalallinen tieto ei ole yhteismitallista rajallisen, inhimillisen tiedon- käsityksen kanssa. Jumala ei näyttäisi siten tietävän asioita jotenkin toissijaisten, sekundääristen syiden kautta kuten meillä on tapana (päättely eli inferointi). Tämä jo senkin takia, että muutoin Jumala ei olisi luonnollisen tiedon alkuperä ja syy, emmekä silloin voisi kutsua tällaista oliota kaikkien tiedettyjen asioiden ensimmäiskesi syyksi, Jumalaksi (prima causa).
Tässä mielessä Jumalassa tietäminen olikin läheistä sukua välittömälle tietämiselle (introspektio, intuitio). Kuitenkin Jumalassa tietäminen ja tahtominen ovat ikään kuin yksi ja sama asia, koska Jumalassa ei voida ajatella olevan eriyttä siten kuin partikulaareissa tai luoduissa olioissa. Jumala ei ainoastaan tiedä asioita, vaan ikään "luo" tahtonsa avulla tietämisen kohteet (via middle knowledge). Tässä mielessä intuitio on vain kielikuva, analogia (analogia relationis).
Descartes oli taipuvainen myöhemmin (luultavasti Ochamin osittaisesta vaikutuksesta) hylkäämään keskiajan essentialistien käsitykset. Descartes katsoi ettemme voi perustaa tiedettyjä asioita Jumalan olemukseen oman filosofiansa valossa.
Mihin sitten esim. matemaattiset ja loogiset totuudet tuli perustaa Descartesilla? - Jumalan tahtoon. Matemaattiset ja loogiset totuudet olivat muuttumattomia, koska Jumalan tahto oli muuttumaton.
Kuitenkin joku voisi väittää että voisiko Jumala tahtoa että esimerkiksi 1 1 onkin 3? Descartes vastaisi ehkä tänään että ei. Jumalassa tahto ei ole kontingenttia siinä mielessä kuin rajallisilla olennoilla. Paremminkin Jumala tahtoo kaikissa kuviteltavissa olevissa mahdollisissa maailmoissa välttämättä että
1 1 = 2.
- lähde: Kenny "God of The Philosophers"
Vastaan esittämääsi kysymykseen, että vastaus riippunee paljolti siitä, miten ymmärrämme tietämisen ja tahdon suhteen olevan Jumalassa. Jos Jumala ei voi jotenkin ohittaa toissijaisia syitä, ovatko nämä luonnonlait sitten jotenkin korkempia kuin Jumala? Mutta silloinhan meidän ei tulisi käyttää käsitettä "Jumala", koska käsittääkseni "Jumalalla" ymmärretään oliota, joka on suvereeni toissijaisiin syihin nähden.
Olen samaa mieltä. Jokainen voi nähdä asiat juuri niin "yksinkertaisina" tai "monimutkaisina" kuin haluaa. Käyttämämme käsitteistö on siten maailmamme rajat.
Jokainen voi myös nähdä "todellisuuden" tai "ei-todellisuuden" niin pitkälle kuin haluaa.
>> Jokainen voi nähdä asiat juuri niin "yksinkertaisina" tai "monimutkaisina" kuin haluaa. Käyttämämme käsitteistö on siten maailmamme rajat
Tarkoittaako tämä että jokainen voi valita oman maailmansa rajat? Ihan halunsa mukaan?
Kieli on tragedia, joka ajautuu vain loputtomalle törmäyskurssille itsensä kanssa.
Kieli kielellistyy taas kadotakseen triviaalisuuden suohon.
Kyllä, ihan mielenkiintoinen viesti. Olen lukenut aiheesta jonkin verran ja tulin siihen tulokseen, että historian saatossa tapahtunut "kehitys" filosofiassa koskien Jumalaa ja äärettömyyttä, onkin oikeastaan ollut vain ymmärtämättömyyden leimaamaa käsitteiden muovaamista subjektiivista ymmärrystä varten.
Eli toisin sanoen: kukaan ei ole ymmärtänyt, mitä toiset ovat sanoneet ja siksi hän on sanonut samat asiat eri lailla. Tämä on luonut illuusion mm. erilaisista ajattelusuunnista koskien asiaa. Kuitenkin kaikki ovat sanoneet samat asiat, ainoastaan eri tavalla.
Tämä saa minut jälleen pohtimaan sitä, kuinka hienoa Wittgensteinen filosofia oikeastaan onkaan.
Oikeastaan kehitystyö, mikä on tapahtunut filosofiassa käsitteellisenä, on juuri ilmaisun tarkentumista. Kuitenkaan ajattelu ei ole tullut yhtään loogisemmaksi, kuten jokainen voi itse ymmärtää.
Kielen kehityksestä ei ymmärryksellisessäkään mielessä on ollut mitään hyötyä, sillä koskaan kukaan ei näytä ymmärtävän, mitä edelliset filosofit sanoivat.
Filosofian kehitys on siis mielestäni ymmärtämättömyyden aiheuttamaa subjektiivista käsitteiden tarkentumista.
Minulla olisi jotain sanottavaa myös eri henkilöiden ajatuksista ja voisin esittää esimerkkejä siitä, kuin sama asia voidaan sanoa täysin eri tavoilla.
Saatavillani ei ole kuitenkaan tällä hetkellä sopivaa kirjaa, josta voisin katsoa esimerkkejä.
Se asia, mitä koitan nyt sanoa seuraavaksi, on se, että subjektiivisesti havaittavana muutosta ei huomata, mutta objektiivisesti havaittavana huomataan.
"Kuitenkin joku voisi väittää että voisiko Jumala tahtoa että esimerkiksi 1 1 onkin 3? Descartes vastaisi ehkä tänään että ei. Jumalassa tahto ei ole kontingenttia siinä mielessä kuin rajallisilla olennoilla. Paremminkin Jumala tahtoo kaikissa kuviteltavissa olevissa mahdollisissa maailmoissa välttämättä että
1 1 = 2."
Eli matematiikkahan on ihmisen ymmärtämisen väline. Numero kuvaa jotain tiettyä asiaa, eikä numero muutu, olion/todellisuuden muuttuessa niin, että voisimme havaita 1 1 vastauksen kaksi muuttuvan kolmeksi.
Kielellisen järjestelmän ulkoisella muodolla ei ole merkitystä, ainoastaan sillä, mitä ilmaistaan, on merkitystä.
Sanotaanko niin, että jos Jumala on luonut maailman ja määrittää logiikan... Maailman ulkopuolelta katsoen maailmassa tapahtuu muutoksia, kun Jumala muuttaa maailmaa, mutta sisältä päin katsoen emme voisi huomata tätä muutosta, sillä Jumalan tahto on luonnonlaki. Me emme siis voisi huomata muutosta.
Esim. on tiedossa, että maailmankaikkeuden laajenemisen nopeus on vaihdellut eri aikoina. Laajenemisen nopeus on sidoksissa aikaan.
Täältä maailmankaikkeuden sisältä päin emme voi sanoa, että aika kuluu tänään nopeammin, kuin eilen, sillä emme huomaa muutosta, eivätkä sekunnit meistä katsoen ole ei mittaisia tänään, kuin eilen.
Samoin matkat saattavat muuttua. Silti metri on meille aina metri. Tämä on subjektiivisuuden suhteellisuutta.
"Vastaan esittämääsi kysymykseen, että vastaus riippunee paljolti siitä, miten ymmärrämme tietämisen ja tahdon suhteen olevan Jumalassa. Jos Jumala ei voi jotenkin ohittaa toissijaisia syitä, ovatko nämä luonnonlait sitten jotenkin korkempia kuin Jumala?"
Raamatusta saamani käsityksen mukaan Jumala on siis periaatteessa luonut sellaista, mihin ei voi vaikuttaa. Jumala antoi saatanalle vapaan tahdon. Homman ongelma oli kuitenkin se, että saatana ei ollutkaan täydellinen, kuten Jumala ja se ei valinnut aina oikein.
Saatana kävikin totuutta vastaan kapinaan. Jumala kuitenkin vangitsi saatanan maailmaan, missä se ilmenee ihmisten väärissä teoissa ja valinnoissa.
Eli saatana elää ihmisten kautta.
Kuitenkin maailma oli Jumalan luoma ja kaikki maailman kaikkein aikojen tapahtumat oli jo etukäteen "kirjoitettu".
Täten myös saatanan teot maailmassa ovat Jumalan ennalta "sallimat". Jumala kuitenkin toimi tässäkin asiassa parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Heikkous on ihmisessä, joka antautuu saatanalle... Siitä huolimatta kaikki ihmisten teot ja valinnat ovat fysiikan lakien mukaisia ja siten jo maailmankaikkeuden syntyhetkellä määrättyjä.
Näin siksi, että kaikki tapahtuu aina välttämättä parhaimman mukaan loogisesti.
Pahat ja huonotkin tapahtumat ovat täten ikään kuin uhraus suuremman hyvän puolesta.
">> Jokainen voi nähdä asiat juuri niin "yksinkertaisina" tai "monimutkaisina" kuin haluaa. Käyttämämme käsitteistö on siten maailmamme rajat
Tarkoittaako tämä että jokainen voi valita oman maailmansa rajat? Ihan halunsa mukaan?"
Oli miten tahansa tämän kielenkäytön suhteen, totuus on sitä, mikä ilmenee, mitä ei voida sanoa.
Olivat käyttämämme käsitteet millaisia tahansa, voimme ainoastaan sanoa samat asiat eri tavoin, emme kuitenkaan luo mitään uutta laajentaessamme termistöä.
Ne jotka valitsevat todellisuutensa rajat, ovat niitä, joiden käsitteistö ilmentää totuutta tietynlaisen sisäisen ristiriitaisuutensa kautta.
"Kieli on tragedia, joka ajautuu vain loputtomalle törmäyskurssille itsensä kanssa.
Kieli kielellistyy taas kadotakseen triviaalisuuden suohon."
Tietyssä mielessä näin on. Kuitenkin täytyy ottaa huomioon, että kieli on vain väline. Kun kieli ajautuu törmäsykurssille itsensä kanssa, sitä ei ole käytetty oikein, eikä sen luonnetta ole ymmärretty.
Tärkeintä on asiasisällön viestittäminen, ei kielen ulkoinen muoto.
Täytyy ymmärtää, että mitä oliota henkilö tarkoittaa siitä huolimatta, ei ymmärrä sanaa. Sanotaanko niin, että toivottavasti Derrida ei koskaan hoitanut vauvaa; hän olisi luultavasti pyytänyt vauvalta aksiomaattista todistusta siitä, miksi vauva itkee.
Jos ihminen pystyisi tietämään kaiken, hän voisi määrittää merkin ja olion vastaavuussuhteen. Tällöin voisimme todeta, että kielellisessä logiikassa kaikki viittaa kaikkeen.
Emme olisi enää totuuden teiden ohjailtavissa, sillä jokainen merkki todistaisi kaikki muut merkit.
Maailma on yhtä ja siten myös kieli, kuten maailmakin, todistavat itse itsensä loogisesti. Parhaita ajattelijoita ovatkin ne, jotka näkevät totuuden tiet laajemmin.
Se, että kaikki viittaa kaikkeen, merkitsee sitä, että kieli kuvaa todellisuutta.
Sitä laajemmin pystyy näkemään tiet kaiken kaikkeen viittaavuuteen, sitä paremmin pystyy näkemään todellisuuden.
"Eli toisin sanoen: kukaan ei ole ymmärtänyt, mitä toiset ovat sanoneet ja siksi hän on sanonut samat asiat eri lailla. Tämä on luonut illuusion mm. erilaisista ajattelusuunnista koskien asiaa."
Mutta eikö tämä kielen "traaginen" elementti tee juuri kielestä kielen. Olisiko meillä enää mitään spekuloitavaa asioista. Useimmat keskiajan filosofit kaiketi ajattelivat, että teologian tehtävänä on vain pyrkiä selkeyttämään tiettyjen arkipäiväisten käsitteiden kuten "tahto", "tieto", "luonto" jne. loogista luonnetta ja merkitystä. Tätä kutsuttiin logiikaksi eli käsitteiden suhteiden selvittämiseksi niiden oikeissa merkitysyhteyksissä (sikäli kuin tällaista oikeata merkityskenttää on).
Samalla tämä logiika paljasti teologisen kielen mahdollisuuksien rajat. Puheemme "Jumalasta" on rajallista, mutta ilmeisen mielenkiintoista jopa "hauskaa". Miten muuten selittäisit sen, että kokoonnumme tänne jatkuvasti puimaan asiasta ja asian vierestä. Leikkiikö merkitykset meillä kuten monien muiden sukupolvien kohdalla, jotka eivät osanneet päästä "irti" keskustelusta. :)
Wittgensteinin tunnettu penseys lähes kaikkia filosofeja kohtaan on tunnettua, koska hänen mielestään kaikki filosofiset "ongelmat" ovat jotenkin seurausta virheellisestä kielenkäytöstämme. Tässä mielessä kaikkin ongelmat ovat näennäisiä kuten kommenteissasi tuli jo ilmi.
En ole täysin vakuuttunut että "filosofista" kieltä tulisi arvottaa näin kieleteisesti. Ehkä Wittgensteininkin näkemys tulisikin nähdä kriittisenä vastauksen - noin tasapuolisuuden nimissä - loogisten positivistien näkemyksiin (looginen empirismi). Tässä mielessä myös Wittgenstein voidaan nähdä eräänlaisena kielensä vankina, joskin mielenkiintoisena vankina.
Tämä kommentti tasapuolisuuden nimissä, jotta vältyttäisiin filosofiselta dogmatismilta (jalustalle nostaminen) ja toisaalta filsofiselta relativismilta (historismi).
"Jumala antoi saatanalle vapaan tahdon. Homman ongelma oli kuitenkin se, että saatana ei ollutkaan täydellinen, kuten Jumala ja se ei valinnut aina oikein."
Tällaisellekin teologiselle spekuloinnille on laaja ellei lähes loputon keskustelu ollut ominaista. Silti jokaisen sukupolven on ilmeisesti tärkeä kokemus saada ilmaista nämä seikat jotenkin omin sanoin.
Augustinus noudatti perisyntiopissaan kaiketi platonilta peräisin oleva modaliteettia.
- se, mikä on kontingentia toteutuu joskus
- se, mikä on välttämätöntä toteutuu aina
- se, mikä on mahdotonta ei toteudu koskaan
Jos rajalliset olennot (esim. ihmiset, enkelit)ymmärretään kontingenteiksi olioiksi, niin ne "lankeavat" ennemin tai myöhemin.
Kontingenssiin liittyvä jännite syntyy kuitenkin siitä lankevatko ihmiset ja enkelit välttämättä, jolloin usein aletaan puhua predestinaatiosta eli Jumalan ennaltamäärämisopista. Kontingenssi on tietyssä mielessä Jumalan luomiseen liittyvä vältämätön ominaisuus.
Keskustelu tällaisista tavallaan käsitteelliseen väärinkäsityksiin liittyvistä seikoista on ehkä turha ja loputon, mutta mielenkiintoista joskus lumovoimaista ("illuusio").
Ehkä kieltä pitäisikin luonnehtia lumoavaksi illuusioksi kuin tragediaksi: aivan kuten käärmeen lumoaja vangitsee kohteensa, niin ihmisetkin tanssivat kielen ympärillä pääsemättä sen otteesta.
"Mutta eikö tämä kielen "traaginen" elementti tee juuri kielestä kielen."
Omituinen kommentti. Mielestäni se nimenomaan vie kielen arvon. Kielen tarkoitus on mielestäni viestittää. Traaginen elementti taas johtuu siitä, ettei se kykene yksiselitteisesti viestittämään.
Mistä se sitten johtuu, niin se on mielestäni vain yleistä ymmärtämättömyyttä, eräänlaista totuuden kieltämistä yli oman kokemusmaailman.
"Miten muuten selittäisit sen, että kokoonnumme tänne jatkuvasti puimaan asiasta ja asian vierestä."
Myöskin tiedostamaton, erilaiset käsitykset vaikuttavat käsityksiin Jumalasta. Esim. yleisin käsitys tuntuu olevan, että Jumala on sama asia, kuin kirkko, mutta tällaistahan ei tietenkään tajuta tiedostaa, sillä muutenhan selviäisi, että oma ajattelurakennelma on ristiriitainen.
Useinkin keskustelut Jumalasta ovat eräänlaista Jumalan kuvan luomista, mikä on kiellettyä Raamatun mukaan.
Ihmiset koittavat oikeuttaa omaa ristiriitaista Jumalkäsitystään oikeaksi.
Kuten todettua, tämä onkin vain sosiaalista kamppailua, jossa lopulta suurimman sosiaalisen vallan hankkinut saa julistaa oman väärän Jumalkäsityksensä oikeaksi. Täten on luotu sosiaalinen standardi Jumalankuva, jota sosiaalinen yhteisö puolustaa traumaattisesti.
"Leikkiikö merkitykset meillä kuten monien muiden sukupolvien kohdalla, jotka eivät osanneet päästä "irti" keskustelusta. :)"
Kyllä näin on mahdollista. Tosin toisinaan on sellainen tilanne, että minun täytyy selittää jokin rakennelma omalla kielelläni, sillä jos kertoisin asian toiselle henkilölle hänen omalla kielellään, totuus näyttäisi hänelle mielettömältä.
Hänen siis täytyy vain ymmärtää, mitä minä sanon omalla kielelläni, mutta mahdollisuutta ei ole.
"Wittgensteinin tunnettu penseys lähes kaikkia filosofeja kohtaan on tunnettua, koska hänen mielestään kaikki filosofiset "ongelmat" ovat jotenkin seurausta virheellisestä kielenkäytöstämme."
Ei aivan näinkään. Paremminkin niin, että filosofiset ongelmat ovat seurausta tahdottomuudesta ymmärtää toisia filosofeja, eräänlaisesta toisten filosofien aliarvioinnista.
Kuitenkin kielellistä väärinkäyttöä on myös siinä mielessä, mikä voidaan havaita joidenkin filosofien aiheuttamina kielellisinä umpikujina, tilanteina, missä joka suunnassa on vastassa mielettömyys.
Kuten aiemmassa keskustelussamme tuli ilmi, Nietzsche joutui kielelliseen umpikujaan käytettyään vallankäytön ja moraalin termejä samaan aikaa sekä yhdessä, että erillään.
Mielettömyys toisen teksteissä johtuu ymmärtämättömyydestä, siitä, että lukija ei ymmärrä lukemaansa, sanoi Wittgenstein. Silti kirjoittajakin voi joutua mielettömyyden umpikujiin omassa ilmaisussaan, jos hän alkaa ajatella asioita, joita hän ei pysty täysin tiedostetusti ajattelemaan.
Väitänkin, että mielettömyys sekä ilmaistaessa, että ymmärrettäessä ilmaisua, johtuu ongelman kohtaavan ihmisen tiedostamattomista, psykoottisista persoonallisuuden osista; tämä selittäisi kaiken tältä osaa.
Lisäksi on olemassa puhtaasti psykoottista ilmaisua. Tätä voisi sanoa myös psykopaattiseksi ilmaisuksi. Otan esimerkiksi kirkon tarkoituksella väärin ymmärtämät tieteelliset tulkinnat, jolloin kirkko otti itselleen tarkoituksella sisäisesti ristiriitaisia oppeja ja tämän jälkeen alkoi puolustaa niitä defensiivisesti.
Tässä kirkon toiminnassa on nähtävissä sosiaalisen vallan ja sen taustalla olevan psykoottisuuden häpeilemätön vaikutus.
"Tämä kommentti tasapuolisuuden nimissä, jotta vältyttäisiin filosofiselta dogmatismilta (jalustalle nostaminen) ja toisaalta filsofiselta relativismilta (historismi)."
Luonnollisesti. Se, mitä hienoa Wittgenstein mielestäni teki, oli väärinymmärryksen mekaniikan esittäminen.
Tämänkin teon arvoa tosin vähentää se, että historialliset ja biologiset seikat tuntien, hän teki tämän vain luonnostaan ja sattuman oikeusta, enemmän, kuin suuresta neroudesta.
Ja ehkä onkin, niin että Jungin lausahdus illuusion syntymisesti sattuman oikusta, tai paremminkin kokonaisuuden vuoksi, sopii juuri kaikkien filosofien kohdalle.
"Jos rajalliset olennot (esim. ihmiset, enkelit)ymmärretään kontingenteiksi olioiksi, niin ne "lankeavat" ennemin tai myöhemin."
Subjektiivisestihan Augustinuksen jako on luonnollinen, mutta kun mietitään maailmankaikkeuden fataalista luonnetta ja fysiikanlakien ja matematiikan ehdottomuutta, on luonnossa olemassa vain "välttämätön" ja "mahdoton".
"Kontingenssi on tietyssä mielessä Jumalan luomiseen liittyvä vältämätön ominaisuus."
Päin vastoin. Jos ajatellaan, että maailmankaikkeus on Jumalan luoma ja mietitään sekä Raamatun, että fysiikan oppien väitteitä, jotka tässä kohtaa ovat yhtenevät, voimme todeta, että jopa jokainen sanavalintamme tähän kirjoitukseen on fataalisesti ollut välttämätön jo maailman luomisesta lähtien.
Koska maailmassa kaikki liittyy kaikkeen, on jokaisessa tilanteessa vain yksi mahdollinen vaihtoehto täydellisen loogisuuden kannalta.
"Ehkä kieltä pitäisikin luonnehtia lumoavaksi illuusioksi kuin tragediaksi: aivan kuten käärmeen lumoaja vangitsee kohteensa, niin ihmisetkin tanssivat kielen ympärillä pääsemättä sen otteesta."
Mutta eikö ihminen voi olla vapaa kielestä? Einstein oppi puhumaan vasta 4, vai 5- vuotiaana ja hän kehitteli suhteellisuusteorian visuaalisesti, ylikielellisesti päässään.
Toisinaan totuus voidaan saavuttaa, kun pystytään pääsemään siihen mahdollisimman luonnollista ja ihmiselle soveliasta tietä. Einstein ikäänkuin tunsi itsensä ja sen kautta tunsi suhteellisuusteorian.
Vaikein kohta onkin sitten loogisen visuaalisen kuvan kääntäminen matematiikaksi, sillä matematiikan käyttö vaatiikin jo laajaa tuntumusta ja tietoa tuon matematiikka nimisen kielen olemuksesta.
""Mutta eikö tämä kielen "traaginen" elementti tee juuri kielestä kielen.""
"Omituinen kommentti. Mielestäni se nimenomaan vie kielen arvon. Kielen tarkoitus on mielestäni viestittää. Traaginen elementti taas johtuu siitä, ettei se kykene yksiselitteisesti viestittämään."
Näyttäisit ajattelevan siis että ilmiö nimeltä "kieli" saa merkityksensä suhteessa sen viestittävyyteen ja ei-viestittävyyteen. Mutta sisältyvätkö nämä väitteet jotenkin tähän ilmiöön nimeltä "kieli" itseensä.
Sama koskee kaikkia väitteitä logiikasta ja matematiikasta, joihin näilläkin palstoilla usein viitataan. Sisältyykö matematiikkan käsitteistöön ja symboleihin itsessään jotenkin väite, että ne ovat esimerkiksi luonteeltaan "ehdottomia"?
Jos ei, niin tietyssä mielessä nämä tulisi ehkä ymmärtää subjetiivisluontoisiksi väittämiksi ilmiöstä nimeltä matematiikka. Tätä kutsutaan myös matematiikan filosofiaksi. Selkeyden vuoksi lienee ehkä hyvä huomata, että en kiistä matemaattisen kielen olemassaolon oikeutusta sellaisenaan, kuinka voisinkaan.
Heidegger on joskus todennut että, moderin ajan olemisen modus, tapa olla on tietyssä mielessä matemaattinen. Se projisoi itselleen matemaattisen olemisalueen, jonka se ymmärtää olevan jotenkin ehdoton, suora, varma, koherentti etc. Kuitenkin Heideggerin mielestä tämä tietyssä mielessä matemaattinen tapa olla eroaa antiikin matematiikka-käsityksestä.
Heideggerin mielestä antiikissa matematiikalla ymmärrettiin yleensä johtamattomia asioita ja ilmiöitä(ta mathemata - se mitä ei voida johtaa). Tässä mielessä antiikin käsitys matematiikasta ei liity niinkään moderniin käsitykseen, vaan sillä on paljon ontologisempi kaiku.
Kuten ehkä jo käynnyt ilmi, kiinnostukseni nykyisin filosofiaa kohtaan on luultavasti lähempänä mannermaista fenomenologista traditiota kuin brittiläistä analyyttistä traditiota kiistämättä kuitenkaan jälkimmäisen oikeutusta sinänsä. Luultavasti tämä selittää pitkälle sen, miksi kirjoitan siten kuin kirjoitan.
"Mutta eikö ihminen voi olla vapaa kielestä? Einstein oppi puhumaan vasta 4, vai 5- vuotiaana ja hän kehitteli suhteellisuusteorian visuaalisesti, ylikielellisesti päässään.
Toisinaan totuus voidaan saavuttaa, kun pystytään pääsemään siihen mahdollisimman luonnollista ja ihmiselle soveliasta tietä. Einstein ikäänkuin tunsi itsensä ja sen kautta tunsi suhteellisuusteorian.
Vaikein kohta onkin sitten loogisen visuaalisen kuvan kääntäminen matematiikaksi, sillä matematiikan käyttö vaatiikin jo laajaa tuntumusta ja tietoa tuon matematiikka nimisen kielen olemuksesta."
Niin tästä introspektiosta (via intuitiva) tai "välittömän" tiedon muodosta puhuttiin jo keskiajan skolastikkojen kohdalla.
Kuitenkin eräänlaiseksi ongelmaksi jää tällaisen intuitiiivisen tiedon (wittgensteinilaisittain esikielellisyys eli "ylikielellinen") kysymys,
kuinka jokin voi olla tietoa jos sitä ei jotenkin kyetä ilmaisemaan "tiedoksi"?
Esimerkiksi jumallalisen tiedon kohdalla sama jännite ilmenee siten, että kysytään kuinka Jumala voi ylipäätänsä tietää mitään jos Jumalassa tieto ei ole jotenkin käsitteellistä?
Keskiajan oppineet tunsivat hyvin tämän kysymyksen ja se liittyi Jumalan ajattomuuden ja ajallisuuden väliseen spekulointiin.
"Kuten ehkä jo käynnyt ilmi, kiinnostukseni nykyisin filosofiaa kohtaan on luultavasti lähempänä mannermaista fenomenologista traditiota kuin brittiläistä analyyttistä traditiota kiistämättä kuitenkaan jälkimmäisen oikeutusta sinänsä."
Aivan, kyllä. Huomaan, ettet ole juurikaan suuntautunut brittäläiseen filosofiaan, sillä ongelmat ja kysymykset, joita tässä esitit, ovat samoja, joihin Russell törmäsi kymmeniä vuosia aikaisemmin, kuin Heidegger tai Derrida.
Wittgensteinin tractatus taasen oli ratkaisu näihin ongelmiin.
Gödel esitti joitain Wittgensteinin teorioita matemaattisella tasolla.
Jutun juoni on siis siinä, että jälleen Heidegger ja Derrida esittivät samoja asioita, mitä Russell oli aikoinaan esittänyt, mutta vain ilmaisivat sen käyttäen erilaisia termejä.
"Näyttäisit ajattelevan siis että ilmiö nimeltä "kieli" saa merkityksensä suhteessa sen viestittävyyteen ja ei-viestittävyyteen."
Päin vastoin. Väitän vain, että kieli ON viestinnän väline ja kielen käyttö on viestintää.
Se, mitä viestitään, Wittgensteinin sanoin "ilmenee" viestinnän takaa.
Viestinnästä ilmenee edelleen Wittgensteinin sanoin, se, "miten viestijä näkee asian, mikä ilmenee viestinnästä".
Mangusti saattaa viestittää totevereilleen, että epäilyttävä rapasahdus on vaara ja todennäköisesti käärme.
Kuitenkin mangusti saattaa erehtyä havainnostaan ja tulkita sen oman taipumuksensa mukaan ja ääni saattaa ollakin tuulen aiheuttama.
(Huomaa tässä ei tarvita edes kirjaimia, sillä jopa yskiminen saattaa olla vietintää.)
Se viestinnän ydin, mitä ei siis voida sanoa, on tehokkaampi viestiä monimutkaisella äänijärjestelmällä, mitä kutsutaan kieleksi. Äänten muuntaminen merkeiksi yhdistää tyylikkäästi kuultavat ja nähtävät asiat.
"Mutta sisältyvätkö nämä väitteet jotenkin tähän ilmiöön nimeltä "kieli" itseensä."
Pinnallisesti ne kyllä sisältyvät, mutta kuten jo huomattu, sillä ei ole merkitystä.
Merkityksettömyydenhän huomaa jo siitä, että saman asian voi ilmaista usealla kielellä.
Ulkoisella muodolla ei ole väliä, ainoastaan sisäisellä logiikalla on väliä.
Sisäinen logiikka sisältyy aina välttämättä jokaiseen viestintään, sillä sisäinen logiikka on se olennainen asia, joka pysyy kaiken aikaa samana ja mitä ei voi sanoa.
Wittgenstein ei ollut siinä mielessä kielensä vanki, että hän ns. vankeudessa ollessaankin saattoi osoittaa ja näyttää sen, mitä ei voi pukea sanoiksi.
Eli hän saattoi kielen sisältä päin osoittaa sen rajat ja siten osoittaa kielen ilmaisevan jotain sellaista, jota ei voi pukea sanoiksi.
"Sisältyykö matematiikkan käsitteistöön ja symboleihin itsessään jotenkin väite, että ne ovat esimerkiksi luonteeltaan "ehdottomia"?"
Symbolit ovat vain sovittuja merkkejä, aistein havaittavia objekteja. Niiden muoto on sosiaalisen sopimuksen tulosta.
Se, mitä niitä käyttämällä ilmennetään, on logiikka, mitä kieli ei voi lopullisesti todistaa esittävänsä.
Kieli kuvaa asioiden suhteita toisiinsa. Tästä ilmenee se, että kyseessä on näkymättömän totuuden kuvaaminen.
"Jos ei, niin tietyssä mielessä nämä tulisi ehkä ymmärtää subjetiivisluontoisiksi väittämiksi ilmiöstä nimeltä matematiikka."
Niin, sehän tässä juuri onkin ilouutinen! Eikö se olekin vain mahtava todistus siitä, kuinka kielellä pyritään viestimään asioita, jotka eivät sisälly kieleen itseensä.
Se, että kaikki väittämät ovat aina luonteeltaan subjektiivisluonteisia, mutta erilaisia, kertoo juuri sen, miksi kieli on olemassa, ja miksi se ilmaisee jotain, mikä ei näy rakennutusta kuvasta itsestään.
(rakennetulla kuvalla tarkoitan kielellistä ilmaisua)
"Se projisoi itselleen matemaattisen olemisalueen, jonka se ymmärtää olevan jotenkin ehdoton, suora, varma, koherentti etc."
Ei kieli projisoi, vaan kielen käyttäjä projisoi. Projisoiminen meinaa sitä, että henkilö siirtää oman maailmansa itsensä ulkopuolelle, eli näkee oman subjektiivisuutensa objektina. Ulkoistaa itsestään itseen kuuluvia piirteitä.
Täten henkilö projisoi oman käsitysmaailmansa itsensä ulkopuolelle ja täten peittää todellisuuden ja itsen ulkopuoliset asiat omilla subjektiivisilla piirteillään. Tämä johtuu juuri siitä, että ihmisellä on tavallisesti tiedostamattomia persoonallisuuden osia. Tämä ns. projisointi on myös kielen väärän käytön perusta.
"Heideggerin mielestä antiikissa matematiikalla ymmärrettiin yleensä johtamattomia asioita ja ilmiöitä(ta mathemata - se mitä ei voida johtaa). Tässä mielessä antiikin käsitys matematiikasta ei liity niinkään moderniin käsitykseen, vaan sillä on paljon ontologisempi kaiku."
Kyllä, olen tässä samaa mieltä Heideggerin kanssa. Kuitenkin tässäkin on otettava huomioon subjektiivinen käsitysmaailma.
Vaikka antiikin aikana matematiikalla ymmärrettiin "asioita, joita ei voida johtaa", silloin ei käsitetty sitä, että matemaattinen merkki ei saatakaan rajata todellisuutta selkeästi. Antiikin aikana käsitys matematiikasta ja sen suhteesta todellisuuteen oli alkeellinen. Ainakin nykypäivän subjektiivisesta näkökulmasta.
Voihan olla, että viestintä antiikin ja nykypäivän subjektiivisuuden välillä ei ole täysin ongelmatonta ja että he käyttivät silloin asioista eri nimityksiä.
("Kielen merkitys on sen käytössä."= tarkoittaa, että ilmaistava asia ja todellisuus paljastavat itsensä vasta, kun kielen logiikka on käsitetty)
"Niin tästä introspektiosta (via intuitiva) tai "välittömän" tiedon muodosta puhuttiin jo keskiajan skolastikkojen kohdalla.
Kuitenkin eräänlaiseksi ongelmaksi jää tällaisen intuitiiivisen tiedon (wittgensteinilaisittain esikielellisyys eli "ylikielellinen") kysymys,
kuinka jokin voi olla tietoa jos sitä ei jotenkin kyetä ilmaisemaan "tiedoksi"?"
Ei tässä ollut kyseessä välitön tieto. Wittgensteiniläisittäin kaikki ihmisen saama informaatio on välillistä ja kieli on välillisen havainnon malli. Havaintoa ja kieltä koskevat samat säännöt. Einsteinilläkin oli havainto. Hän vain osasi käyttää mieltään tehokkaammin ja pystyi täten löytämään logiikan tehokkaammin. Logiikka, eli todellisuus on se, mitä kaikki me yhdessä katsomme. Se on kaiken takana. Se, miten pystymme näkemään tuonne kaiken taakse, riippuu siitä, kuinka hyvin pystymme tuntemaan itsemme ja kuinka hyvin pystymme käyttämään omia luonnollisia ymmärryksen keinojamme logiikan näkemiseksi.
Tuntuu siltä, että yksi suurista ongelmista liittyen ymmärtämiseen on keskittynyt juuri kyvyttömyyteen tuntea itsensä ja siten kyvyttömyyteen nähdä todellisuus.(ks. psykoottiset persoonan osat)
Tämä itsen tuntemattomuus kaataa ihmisen "baabelin" kielten sekaan, jossa eletään epäloogisten kuvien pinnalla. Nämä epäloogiset kuvat syntyvät itsen tuntemattomuuden epäloogisuuden projisoitumisesta, luoden todellisuuden peittävän pinnan.
Sitä paremmin tuntee itsensä, sitä paremmin näkee "ideamaailman" sekä kielen, että havainnon takaa.
Niin, voidaan ajatella, että tieto liittyy viestintään. Sanoisin kuitenkin, että viestintä ei oikeuta tiedon olemassa oloa, vaan viestintä osoittaa "paloja" tiedosta. Viestintä sisältää ne asiat, jotka jonkun asian tietävä ihminen haluaa ilmaista.
Eli viestintä ja kaikenlainen käyttäytyminen viestii kahta asiaa: 1. sitä, miten toinen näkee todellisuuden omalla subjektiivisuudellaan 2. sitä, mitä osia todellisuudesta hän on nähnyt, sellaisia, mitä minä en vielä ole nähnyt.
Esim. nyt yhdistin Freudin psykoanalyysin ja Wittgensteinin filosofian ja ne selittävät toisensa.
"Esimerkiksi jumallalisen tiedon kohdalla sama jännite ilmenee siten, että kysytään kuinka Jumala voi ylipäätänsä tietää mitään jos Jumalassa tieto ei ole jotenkin käsitteellistä?"
Kysymys on juuri näitä Wittgensteinin "mielettömiä kysymyksiä". Yhtä hyvin voidaan kysyä, että "onko tuoli "tuoli", jos sitä katsova sanoo sitä "stooliksi"?".
Tässä tullaan, kuten tunnettua merkin ja olion vastaavuussuhteen paradoksiin. Merkkien ja olioiden vastaavuussuhteet voitaisiin periaatteessa osoittaa, jos tiedetään kaikki oliot. Koska olioita on kuitenkin merkeistä päin katsoen äärettömästi, on käytännössä mahdotonta tehdä muun, kuin Jumalan.
Jos näin ajatellaan, että Jumala tietää kaikki oliot, hän myös osaa ilmaista todellisuuden täydellisesti jokaisessa tilanteessa.
Käytännössä hän ilmaiseekin. Kaikkihan me näemme maailman ja voimme sitä vapaasti ymmärtää. Vapaa tahto on ihmisen erinomainen ominaisuus… hän voi joko ymmärtää, tai olla ymmärtämättä. Tämä liittyy juuri välilliseen. Välittömässä tilassa ymmärrys on aina välttämätöntä.
"Keskiajan oppineet tunsivat hyvin tämän kysymyksen ja se liittyi Jumalan ajattomuuden ja ajallisuuden väliseen spekulointiin."
Nykyään tätä ei onneksi enää tarvitse pohtia. Pohdinnat, jotka koskevat mieletöntä, kertovat enemmänkin sosiaalisesta valtataistelusta, kuin todellisuudesta. Veikkaanpa, että keskiaikana eri tahot koittivat kannattaa eri oppeja vain käyttääkseen niitä lyömä-aseina vastustajiaan vastaan ja saadakseen sosiaalista valtaa huijaamalla ihmisiä puolelleen, niin että sosiaalisesta asemasta kilpaileva vastustaja saataisiin sosiaaliseen paitsioon. Kysehän oli usein paremminkin propagandan uskottavuudesta, kuin todellisesta filosofiasta.
Vielä sanon, että olettaisin, että "ta mathemata" viittaa subjektin käsitykseen matematiikan jonkinlaisesta ehdottomuudesta. Olenko oikeassa?
Saanko kysyä, että oletko filosofian opiskelija, vai oletko ihan harrastuksena lukenut?
Luin viestisi kokonaan, mutta otan kantaa vain muutamiin kohtiin. Viestini alkavat muutenkin
paisua loputtomiksi merkkijonoiksi.
"Jutun juoni on siis siinä, että jälleen Heidegger ja Derrida esittivät samoja asioita, mitä Russell oli aikoinaan esittänyt, mutta vain ilmaisivat sen käyttäen erilaisia termejä."
Juuri tästä ei nimenomaan näyttäisi vallitsevan samanmielisyyttä "analyyttisten ja fenomenologian edustajien" kesken. Ehkä olisi loputtomien väärinkäsitysten kannalta syytä peilata Heideggerin ajattelua enemmänkin Edmund Husserliin kuten Wittgentsteinin ajattelua Russelin ja Wienin piiriin edustajiin (loogiset empiristit). Mutta tämäkään ei ole mitenkään itsestään selvää. Sanoisin paremminkin tyypilliseen tapaani että jokainen voi nähdä näiden välisen yhteyden ja ei-yhteyden niin pitkälle kuin haluaa.
Joitain yhtäläisyyksiäkin voidaan nähdä loputtomien erotelujen sijaan. Esim. Russell luonosteli principia mathematicaa, myös Husserl aloitti matemaatikkona päätyen omaan fenomenologiseen filosofiaansa.
Ehkä fenomenologian ja analyyttisen tradition välistä "eroa" voitaisiin havainnollistaa niiden esittämien kysymysten kautta. Fenomenologi voisi mahdollisesti kysyä, "mitä kieli ilmentää?" tai "miten kieli ilmenee?". Analyyttisen tradition edustaja voisi paremminkin kysyä "milloin kieltä käytetään oikein?" tai "mitkä ovat kielen loogis-semanttiset suhteet?". Kuitenkin tämä on vain pedakoginen jaottelu, jossa on omat rajansa. Joskus on esitetty että fenomenologian kieli on deskriptiivistä ja ontologista, analyyttisen tradition loogis-semanttista. Vaikea sanoa,
onko tällaisella erottelulla mitään merkitystä minkään kannalta.
Joka tapauksessa oma mielenkiintoni kieltä kohtaan on nykyisin lähempänä fenomenologiaa
kuin analyyttista traditiota. Mielestäni on mielenkiintoista kysyä, mitä kieli ilmentää
tai miten kieli ilmenee. Husserl ei ollut innostunut filosofian psykologisoimisesta ja yritti erottaa filosofian omaksi tarkastelun- alueekseen. Husserlin mielestä tarvittiin jopa uudenlaista käsitteistöä peilaamaan filosofian olemisaluetta. Kuitenkin tällainen Husserlin yritys palauttaa asioita jotenkin "itseensä" osoittautui Heideggerin mielestä vaikeaksi, koska kieli itsessään on olemisen tapa.
Filosofian kieli ilmentää muutosta ontologiassamme, siinä missä kieli muutenkin. Toisaalta Husserl syytti myöhemmin Heideggeria filosofian psykologisoimisesta, josta hän oli halunnut päästä irti.
"Mangusti saattaa viestittää totevereilleen, että epäilyttävä rapasahdus on vaara ja todennäköisesti käärme."
Oletetaan että kielen käyttö on viestinnän väline. Niinpä kielen käyttö on viestinnän väline, koska se ilmentää sitä että "kielen käyttö on viestinnän väline". Millaisessa kielellisessä ilmapiirissä tällainen "kielen käyttö on viestinnän väline" sitten saa sille ominaisen muotonsa ja elinvoimansa.
"Kielen käyttö on viestinnän väline" näyttäisi saavan elinvoimansa sen "loogisuudesta ja käyttökelpoisuudesta". "Kielen käyttö on viestinnän väline" kasvaa täyteen kukoistukseensa siinä ilmapiirissä, jota voitaisiin luonnehtia "loogiseksi", "varmaksi", "ennakkoedellytyksettömäksi". Tällainen väite suhtautuu epäilyksenalaisesti kaikkeen, mitä kielen käyttömme ei-voi-viestittää. Samalla se näyttäisi saavan paradoksaalisesti voimansa tästä "kielen-ei-viestittävyydestä". Niinpä "kielen käyttö on viestinnän väline" representoi tapaamme olla.
"Veikkaanpa, että keskiaikana eri tahot koittivat kannattaa eri oppeja vain käyttääkseen niitä lyömä-aseina vastustajiaan vastaan ja saadakseen sosiaalista valtaa huijaamalla ihmisiä puolelleen, niin että sosiaalisesta asemasta kilpaileva vastustaja saataisiin sosiaaliseen paitsioon."
Näin ilmaistuna liitymmekin melko saumattomasti siihen renesanssin ja myöhemmän protestantismin luomaan kuvaukseen "keskiajasta". Asteikon toisessa ääripäässä odottaa sitten skolastikkojen loputon, dogmaattinen ylistäminen.
"Vielä sanon, että olettaisin, että "ta mathemata" viittaa subjektin käsitykseen matematiikan jonkinlaisesta ehdottomuudesta. Olenko oikeassa?"
En halua ruveta mestaroimaan tässä asiassa, koska en ole mikään totuuden torvisoittokunta.
Sanotaan vaikka että olet oikeassa ja otetaan suora lainaus Heideggerilta s.12 "Maailmankuvan aika":
"Ta Mathemata merkitsi kreikkalaisille sitä, mitä ihmiset tiesivät etukäteen, kun he tarkastelivat olevaa ja myös kun oliot olivat osa toimintaa ja tekemistä. Etukäteen tiedettyjä oli kappaleiden kappalemaisuus, kasvien kasvimaisuus (...). Tämän lisäksi tähän etukäteen tiedettyyn eli matemaattiseen kuuluivat myös luvut. Kun huomaamme pöydällä kolme omenaa, tulemme tietoisiksi siitä, että niitä on kolme. Mutta tunnemme jo luvun kolme, kolmeuden. Luku on siis jotain matemaattista. "Matemaattiseksi" alettiin kutsua juuri lukuihin liittyvää vain siksi, että luvut tavallaan edustavat jo aina-jo-tunnettua ja ovat siten matemaattisen tutuin edustaja. Matemaattisen olemusta ei tästä huolimatta voida määrittää lukujen avulla."
"Saanko kysyä, että oletko filosofian opiskelija, vai oletko ihan harrastuksena lukenut?"
Eikö työ ja harrasatus ole usein yksi ja sama asia? Harrastusta on vaikea erottaa työstä ja päin vastoin. En ole kuitenkaan filosofian opiskelija, luoja varjele meitä sellaiselta.
Sanotaan nyt vaikka anonymiteetin säilyttämiseksi, että olen "harrastanut" aihepiiriin kuuluvaa kirjallisuutta.
Kuitenkin koko sana "filosofia" haisee sellaisenaan, koska liiallisen käytön seurauksena se on kokenut samanlaisen arvonalennuksen, inflaation kuin "Jumala". ;)
Viesti kuitattu. Tutustun siihen tässä hiljalleen. voisi tietysti aloittaa uusia aiheita eri näkökulmista...
"Sanotaan nyt vaikka anonymiteetin säilyttämiseksi, että..."
Esiinnyt eduksesi, joten suotta varot.
Syy tämän ad hoc systeemin mahdottomuuteen selittynee maailmankaikkeuden sisäisellä yhtenäisyydellä. Eli maailmankaikkeudessa kaikki liittyy kaikkeen jotenkin, sillä kyseessä on yksi objekti.
Onhan kvanttipuolella todettu, että on asioita, joita ei voida selvittää jne...
Tässäkin kyse on kuitenkin vain tasoista: pisteitä on äärettömästi ja jokainen piste voidaan jakaa äärettömään määrään osia.
Kaikki liittyy kaikkeen, mutta käsitteet eivät voi koskaan kuvata kaikkea täydellisesti; käsitteet kehittyvät äärettömästi.
Kuten "tjaa-a" totesi, ad hoc maailmassa ei olisi oikeaa, tai väärää.
Tätä voidaan ajatella vertaamalla vaikkapa shakkiin; pelaaja sekä voittaa, että häviää jokaisen pelin samanaikaisesti tuloksesta riippumatta.
"shakkiin;"
Lohdullista; olen siis vain l u u l l u t häviäväni koneelle joka kerta!
... olet luullut koneen todeksi, josta käsin kommentoit?
Koneen koneeksi havaitseminen "häiritsee"?
Shakin sääntöjen mukaan tappio tulee, kun tulee matti. Jos yleispäteviä sääntöjä ei olisi, tämä ei voisi pitää paikkaansa.
Toisaalta, kyllähän peli voi päättyä tappioon luovutuksen kautta missä tahansa tilanteessa.
Kone on minullekin sen verran ylivoimainen vastustaja, että voisin ajatella voittavani, pääseväni subjektiiviseen tavoitteeseen, jos selviän sitä vastaan yli 30 siirtoa.
Kokeilin äkkiä, mutta en selviytynyt 30 siirtoa. Kone teki matin 27 siirrolla.
Voin kuitenkin ajatella periaatteessa voittaneeni, sillä pääsin hyökkäämään alussa ja koneen tekemän analyysin mukaan olin voittamassa, ennen kuin tein virheen.
Ei maailma ole mutkikas. On vain mutkikkaita ihmisiä jotka kuvittelevat että maailma on mutkikas.
..väärässä niin on olemassa myös ihmisiä jotka näkevät maailman luotisuorana.
Olisivatkohan nämä tällaiset ihmiset mahdollisesti sitten luotisuoria ihmisiä, jotka näin asian näkevät?
Onkohan sellaisia vain ihmisiä olemassa?
Pisti heti ensimmäiseksi silmään "Jumala on luonut maailman sangen mutkikkaaksi mutta toisaalta "yksinkertaiseksi", koska on yleiset luonnonlait." Tästä lähtökohdasta pitäisi ensin uskoa Jumalaan, ja siihen, että Jumala on "luonut" maailmankaikkeuden.
Millaiseksi asia muuttuu, jos ei usko Jumalan luoneen maailmaa? Onko maailmankaikkeus niin mutikas? Kaikkea ei vielä tiedetä, ja se, mikä tiedetään, siitäkään kaikkea ei voida vielä selittää ja todistaa.
Siinä vaiheessa, kun kaikki "asiat, ilmiöt" on selitetty, voiko silloinkaan olla varma, että selitykset ovat paikkansa pitäviä ilmiöiden kanssa, kun koskaan lopullista totuutta ei voida varmentaa.
Se on näitä nykyajan myyttejä tuo kuvitelma maailman monimutkaisuudesta. Nihilistit, relativistit ja postmodernikot vaalii tuota myyttiä.
http://personal.inet.fi/tiede/seppo.oikkonen/myytti.html
Joku "ulkoinen" on luonut, koska sen "ulkoisen" mukaan on määritelty tietyt rakenteet, kuten luonnonlait.
'Minä kun olen tehnyt ikäni niin paljon työtä ollaksení sitä ja tätä ja kun kuitenkaan ei...
Ja minä kun olen tehnyt niin paljon työtä että...'
Ja kun on se kumma kun sitä ja tätä EI...
"Olisi siinä tiedemiehillä tutkimista!"
Olisi siinä teikäläisenkin kotelon ymmärryksen omaavalle tutkimista miksi voivottelet.
"Olisipa niin helppoa kun jo tuntisin kaiken" sanoi kaikki. Ja kas kaikenhan kaikki tietävät. Kyse on vain että oivaltaa sen mikä on käsitteenä "Jumala/luoja". :-) Ja höh hullut vain mukatärkeää hoilottavat :-)
Kaikkea hyvää kuitenkin... Sarkasmilla naatiskelija.
Miten sopii yhteen?