Olimme yhdessä mieheni kanssa 6 vuotta, kunnes päätimme hiljattain erota. Olemme aina olleet onnellinen ja rakastunut pari, kunnes viimeisen parin vuoden sisällä on ilmennyt ongelmia (pettämistä, riitelyä, seksin puutetta.. kyllästymisen tunnetta ja patoutuneita tunteita).
Päätimme sitten yhdessä, että päätetään tämä juttu, lopetetaan niin kuin sairas hevonen.
Vaikka minun pitäisi olla nyt vapautunut ja tyytyväinen, olenkin aivan masentunut. Minusta meillä oli hyvä juttu, ja ongelmistamme huolimatta olisimme sopineet yhteen ja voineet mennä naimisiinkin aivan hyvin.
Jos olisimme käyneet esim. pariterapiassa, en olisi ehkä nyt muuttamassa pois.
Harmittaa, kun meillä oli niin ihana suhde, se oli aitoa rakkautta ja minun ensimmäinen oikea rakkaus. :(
Miten voisin päästää irti ja alkaa katsella asiaa muusta vinkkelistä? Nyt tuntuu vain pahalta erota, vaikka itsekin sitä ehdottelin.
Pelkään etten selviä ilman häntä, ja ajattelen salaa että me kuulu(i)mme yhteen! Eikö tämä ollutkaan vuosisadan rakkaustarina? :(:(
Päätimme sitten yhdessä, että päätetään tämä juttu, lopetetaan niin kuin sairas hevonen.
Vaikka minun pitäisi olla nyt vapautunut ja tyytyväinen, olenkin aivan masentunut. Minusta meillä oli hyvä juttu, ja ongelmistamme huolimatta olisimme sopineet yhteen ja voineet mennä naimisiinkin aivan hyvin.
Jos olisimme käyneet esim. pariterapiassa, en olisi ehkä nyt muuttamassa pois.
Harmittaa, kun meillä oli niin ihana suhde, se oli aitoa rakkautta ja minun ensimmäinen oikea rakkaus. :(
Miten voisin päästää irti ja alkaa katsella asiaa muusta vinkkelistä? Nyt tuntuu vain pahalta erota, vaikka itsekin sitä ehdottelin.
Pelkään etten selviä ilman häntä, ja ajattelen salaa että me kuulu(i)mme yhteen! Eikö tämä ollutkaan vuosisadan rakkaustarina? :(:(
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sitä ettet halua olla yksin ?
Meillä on myös 6 vuotta yhteiseloa ja noin kuukausi sitten tuli ero.
Monesti olen kuullut, että sitten kun erotaan niin heti tulee helpottunut olo ja vapautunut tunne. Sitä vaan ei millään tule. Itsestäni ainakin tuntuu, että en osaa/uskalla päästää irti.
Olen siis huono neuvomaan, mutta entä jos kokeilette aluksi ihan asumuseroa ja sitten jos rupeaa tuntumaan, että jatkoa ei tule, niin sitten erota lopullisesti.
Minäkin odotan edelleen tuota vapautumisen tunnetta, olisi mukava vaihteeksi nähdä eron hyvätkin puolet.
Edellinen kirjoittaja sanoi että tämä voisi olla ns. läheisriippuvuutta. Hän saattaa olla oikeassa, mikä tuntuu todella surulliselta. Olenko oikeasti vain riippuvainen siitä, että on joku aina lähellä ja joka tavallaan pitää huoltakin? :(
Ero on toisaalta tässä vaiheessa fiksua, että voin taas löytää sen ns. itsenäisyyteni ja riippumattomuuteni, ja ehkä joskus tulevaisuudessa olen kypsempi vakavaan parisuhteeseen. Vaikuttaako sekavalta? :)
Kysyin tältä exältäni, että mitä jos joskus asiat korjaantuu, niin hän vastasi, että katsotaan sitten uudelleen mitä tehdään. Eli kyllä hänkin piti ilmeisesti suhdettamme hyvänä ennen näitä typeriä ongelmia.
Olen pettynyt itseeni, kun en pysty käsittelemään eroa järkevämmin, vaan itken meidän yhteisiä aikojamme. Miksi pitääkin olla näin hellyydenkipeä ja sentimentaalinen reppana... :/
Tunteellisuudessa ei ole mitään vikaa. On parempi surra paha olo heti pois, kuin teeskennellä vahvaa ja murtua jossain vaiheessa kuitenkin.
Olet mielestäni vahva uskalsit sitä eroa ehdottaa, koska moni roikkuu suhteessa, josta ei ole kummallekaan mitään iloa, ja kun yksin ei uskalla jäädä niin pysytään onnettomassa liitossa.
Hyvä, että yrität löytää itsenäisyytesi. Arvostat ja kunnioitat itseäsi sen jälkeen enemmän ja niin varmasti entinen miehesikin. Kenties jonkin ajan päästä rakastutte uudelleen.
Joka tapauksessa, se miltä sinusta tuntuu on täysin normaalia. Älä edes ajattele, että olet jotenkin heikko. Voimia sinulle!
liian helppoo. ÄLÄ NARISE.
Itselläkin täysin sama tilanne. Kuus hienoa vuotta ja sitten ero noin viikko sitten. Mites muut, itse olen aivan sekaisin. Lähinnä tunnen suunnatonta vihaa nykyistä ex naistani kohtaan.
Pakenen todellisuutta vanhaan kunnon alkoholiin, mutta sanotaan mitä sanotaan, niin se kyllä auttaa paljon.
En tunne itsekään helpotusta erosta, tutulta tekstisi kuulosti korviini. Erostani on kaksi kuukautta ja edelleen ajattelen paluuta yhteen vaikka järki sanoo että ohi on. Lievä masennus kuuluu eroon, samoin läheisriippuvuus. Kukapa ei parisuhteessa tulisi läheisriippuvaiseksi, jos kuitenkin itse päätit erosta riippuvuus menee ohi, kunhan totut ajatukseen. Yksin olemisen taito palautuu, mutta pala kerrallaan. Eroaminen on kärsimistä sen aikaa, kun se vaatii. Ei kannata odottaa nopeaa tottumista uuteen tilanteeseen, veihän parisuhteeseenkin tottuminen aikansa.
Oma suhteeni päättyi myös 6 ihanan vuoden jälkeen. Eroon liittyy tosin ihastusta toisiin, salailua yms mutta kummallakaan ei ole ollut suhdetta toisiin ihmisiin ja olemme eron jälkeen tunnustaneet kaiken toisillemme. Erosta on 3 kk ja mietimme yhteenpaluuta. Sydämessäni haluan sitä enemmän kuin mitään muuta, en osaa kuvitella elämääni muiden kanssa mutta uskallanko luottaa, pystynkö aloittamaan puhtaalta pöydältä. Ja kärsinkö läheisriippuvuudesta myös? Olo on niin surkea ja sekava enkä pysty mihinkään keskittymään... :(