Sähkögrillistä

Sain vanhemmiltani lahjaksi sähkögrillin. Aikaisemmin en ole grilliä omistanut ja olin vähän pettynyt, sillä kuvittelin, että kaasugrilli on se ainoa oikea. Nyt olen "opetellut" grillaamaan ja se on aivan ihana. Esim. lohimedaljonki ja vihannekset kypsyvät hautumalla ihaniksi. Olen kokeillut vihannesnyyttejä, maissia, broileria yms. ja kaikki ovat onnistuneet. Mikä parasta, grillin puhdistus on tosi helppoa, ritilän voi huuhtoa ja se on taas kuin uusi. Ensi viikonloppuna pidän ns. "naistenillan" ja aion yllättää ystävättäreni ihanilla keveillä herkuilla.
51057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Voit tehdä ne nyytit mitä "grillasit" ja kypsentää vaikka keittiössä paistinpannulla, ei tarvitse edes ritilää pestä. En katso toimintaasi grillaukseksi
vaan grillin päällä haudutteluksi. Tietysti keittiön hellaa on hieman vaikeata siirtää ulos.
Saapa nähdä monilleko varpaille astuin väitteelläni.

Äänestä
  • Kyllähän asia on noin, mutta ajattelen asian näin, että on tosi kiva kun ei aina tarvitse kypsentää sitä ruokaa paistinpannulla/kattilassa/uunissa, vaan kesällä voin tehdä sen ulkona (pienellä rivitalon takapihalla). Ruoka nimenomaan hautuu ja mihin laittaisin kaupunkioloissa esim. pallogrillin hiilet (ei tulisi ainakaan kovin monta kertaa grillattua). Kaasu taas olisi mielestäni paras vaihtoehto, mutta kanna ja vaihtele niitä pulloja ja vähän pelottaakin sen kanssa touhuaminen. Jossain kesämökillä grillaus on ihan oma lukunsa, mutta puhunkin nyt kotioloista. Niin ja pitäähän se paistinpannukin pestä - ihan niinkuin se ritilä.

    Äänestä

  • Se nyyttien pointti onkin just siinä että saa tulemaan ne terveelliset vihannekset sillä samalla värkillä millä valmistaa sen muunkin ruoan.

    Ei tarvitse vahtia ja kuumentaa hellaa sisällä jos kerran ulkona ruokaa tehdään ja syödään.

    Äänestä

Kiva kuulla positiivisiakin kommentteja sähkögrilistä, itsekin olen semmoista hankkimassa kerrostalon parvekkeelle. Kun olet noin tyytyväinen, olisi myös kiva kuulla minkä merkkisen grillin omistat..! (ja kypsyykö pihvi?)

Kivoja grillaushetkiä!

Äänestä
  • sähkögrilli mielestäni kuitenkin aivan eri asia on kuin paistinpannu. Ainakin ruoka maistuu erilaiselta, johtui se sitten valmistustavasta tai fiiliksestä, siitä en välitä. Sähkögrillini merkkiä en näin duunista käsin muista, mutta hintaluokka oli jotain 20-30 euroa ja hienosti ruoka valmistuu. Ja kyllä, paistaa myös pihvit. Ainut, mihin tämän vaihtaisin, on puugrilli (saa savunmaun kaupan päälle), mutta lähdepä sitä toteuttamaan kerrostalon parvekkeelle ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


elisal kirjoitti:

Sain vanhemmiltani lahjaksi sähkögrillin. Aikaisemmin en ole grilliä omistanut ja olin vähän pettynyt, sillä kuvittelin, että kaasugrilli on se ainoa oikea. Nyt olen "opetellut" grillaamaan ja se on aivan ihana. Esim. lohimedaljonki ja vihannekset kypsyvät hautumalla ihaniksi. Olen kokeillut vihannesnyyttejä, maissia, broileria yms. ja kaikki ovat onnistuneet. Mikä parasta, grillin puhdistus on tosi helppoa, ritilän voi huuhtoa ja se on taas kuin uusi. Ensi viikonloppuna pidän ns. "naistenillan" ja aion yllättää ystävättäreni ihanilla keveillä herkuilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu