kasvisvartaat

itse olen tehnyt kasvisvartaita, joihin laitan uusia perunoita ja porkkananpaloja (3cm), kesäkurpitsanpaloja, herkkusieniä, hillosipuleita, ja paprikanpaloja.

keitän perunat kypsiksi (eilisetkin käyvät)ja samoin porkkananpalat melkein kypsiksi. kesäkurpitsasta ja paprikasta teen kunnon kokoisia paloja. myös kaupan kasvispyörykät ovat hyviä vartaassa.

sitten vain vartaaseen jokaista vuorotellen ja kypsymään hetkeksi. hyvää mausteista grillauskastiketta päälle, ja perunoihin tuorejuustonokareet lautasella (juusto sulaa ihanasti niihin).

lihaisampiin olen laitellut väleihin makkaranpaloja, taikka kokonaisia broilerpyöryköitä, lihapullia, tms. taikka jos on jäänyt paistettuja broilenrintapaloja taikka pihvejä yms, paloitan nekin joukkoon.

näin pääsee hyvin eroon muutamasta tähderuuastakin :)
0865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


aika hyviä kirjoitti:

itse olen tehnyt kasvisvartaita, joihin laitan uusia perunoita ja porkkananpaloja (3cm), kesäkurpitsanpaloja, herkkusieniä, hillosipuleita, ja paprikanpaloja.

keitän perunat kypsiksi (eilisetkin käyvät)ja samoin porkkananpalat melkein kypsiksi. kesäkurpitsasta ja paprikasta teen kunnon kokoisia paloja. myös kaupan kasvispyörykät ovat hyviä vartaassa.

sitten vain vartaaseen jokaista vuorotellen ja kypsymään hetkeksi. hyvää mausteista grillauskastiketta päälle, ja perunoihin tuorejuustonokareet lautasella (juusto sulaa ihanasti niihin).

lihaisampiin olen laitellut väleihin makkaranpaloja, taikka kokonaisia broilerpyöryköitä, lihapullia, tms. taikka jos on jäänyt paistettuja broilenrintapaloja taikka pihvejä yms, paloitan nekin joukkoon.

näin pääsee hyvin eroon muutamasta tähderuuastakin :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu