SAIN

Saan vihdoin lopettaa ankean homman nykyisessä puljussa ja siirtyä parempaan paikkaan suuremmalla vastuulla ja loistavalla tulevaisuudennäkymällä. Palkkaakin tulee kivat 40% kuussa lisää. Hienoa.
62003
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mikään ei ole ikuista

Äänestä
  • iloinen, on mukava kertoa kaikille, että kävi hyvä tuuri, siis todella hyvä tuuri. Palkka ei sinänsä ole vielä kovin häävi (vajaat 2500e/kk), mutta mahdollisuus sen nostamiseksi reilusti päälle kolmen tonnin ovat todella mainiot ja mikä mukavinta, työ tullee olemaan helvetin upeeta. Ja vielä lisäksi se, että kyllä minunkin elämässäni on muuta kuin työ, mutta hei, se vie vähintään kolmasosan päivästä, eli kyseessä on iso asia. 8 tuntia päivässä on mukava tehdä työtä, mistä pitää sekä sellaista, mistä vielä maksetaan entistä paremmin. Olen helvetin iloinen ja jopa ylpeä itsestäni!

    Äänestä

  • erittäin kirjoitti:

    iloinen, on mukava kertoa kaikille, että kävi hyvä tuuri, siis todella hyvä tuuri. Palkka ei sinänsä ole vielä kovin häävi (vajaat 2500e/kk), mutta mahdollisuus sen nostamiseksi reilusti päälle kolmen tonnin ovat todella mainiot ja mikä mukavinta, työ tullee olemaan helvetin upeeta. Ja vielä lisäksi se, että kyllä minunkin elämässäni on muuta kuin työ, mutta hei, se vie vähintään kolmasosan päivästä, eli kyseessä on iso asia. 8 tuntia päivässä on mukava tehdä työtä, mistä pitää sekä sellaista, mistä vielä maksetaan entistä paremmin. Olen helvetin iloinen ja jopa ylpeä itsestäni!

    nimimerkki "omaansa kyllästynyt"

    Äänestä

  • jop kirjoitti:

    nimimerkki "omaansa kyllästynyt"

    koska en halua, että minut voisi tunnistaa. Sen kerron, että kyseessä on vastuullista työtä, jossa lähitulevaisuudessa tulee olemaan johdettaviakin. Se työ, mikä minulle on loistavaa, ei välttämättä ole sinulle. Silti kannattaa aina kilpailuttaa palkka ja osaaminen markkinoilla, ei siinä mitään voi ainakaan hävitä.

    Äänestä

  • tarkemmin kertoa kirjoitti:

    Hienoa! Onneksi olkoon!

    Muistan kun itse sain kaksi vuotta sitten nykyisen duunini ja palkka nousi juurikin tuon 40-45%. Samalla pääsin pitkän yrittämisen jälkeen unelmaduuniini.

    Olo oli kuin olisin kellunut pilvessä!

    Kiva, kun viestistä sain muistoistani mieleeni sen hyvän fiiliksen!

    Äänestä

  • tarkemmin kertoa kirjoitti:

    koska en halua, että minut voisi tunnistaa. Sen kerron, että kyseessä on vastuullista työtä, jossa lähitulevaisuudessa tulee olemaan johdettaviakin. Se työ, mikä minulle on loistavaa, ei välttämättä ole sinulle. Silti kannattaa aina kilpailuttaa palkka ja osaaminen markkinoilla, ei siinä mitään voi ainakaan hävitä.

    Mukava tosiaan kuulla, ymmärrän kyllä miksi olet noin ilonen koska itekki tykkään tehä töitä ja omassa määräaikaisessa työsuhteessani on melkein kaikki kohdallaan. Palkka on jees, työkaverit on tosi jees ja ite töissä kunto kasvaa.. :) En ole vissiin ranttu kun mieheni on samoissa hommissa niin valitusta saa kuulla joka päivä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

TYÖPAIKAN!!! kirjoitti:

Saan vihdoin lopettaa ankean homman nykyisessä puljussa ja siirtyä parempaan paikkaan suuremmalla vastuulla ja loistavalla tulevaisuudennäkymällä. Palkkaakin tulee kivat 40% kuussa lisää. Hienoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu