Kuu kiertää Maan ympäri kerran kuukaudessa: kahden toisiaan seuraavien uuden kuun välinen aika on 29.5 päivää (709 tuntia). Samalla Kuun, Maan ja Auringon välinen kulma muuttuu, minkä näemme Kuun vaiheina. Täysikuun aikana auringonvalo heijastuu meille koko Kuun Maahan näkyvältä puolelta; muina aikoina Kuun meihin päin näkyvä pinta on osittain tai kokonaan varjossa.
Koska Kuussa ei ole ilmakehää, valon ja varjon välinen raja on teräväpiirteinen. Useimmiten varjoon jäänyt osa näyttää täysin mustalta, mutta toisinaan sirpin lisäksi voi erottaa selvästi pyöreän, sinertävän sävyisen kiekon: silloin Kuun pinnalla on "maatamo".
Kuu kääntää aina saman puolen Maata kohti. Pinnalla voi erottaa erilaisia muotoja. Tummat alueet nimettiin aikoinaan meriksi (Mare Serenitatis ym.), mutta todellisuudessa ne ovat kovettuneen laavan muodostamia tasankoja, jotka heijastavat vähemmän valoa kuin ns. regoliitista muodostuneet ylängöt. Koska Kuu "huojuu" hiukan Maata kiertäessään, Maasta käsin voi ajan kuluessa nähdä vähän enemmän kuin puolet sen pinnasta.
Kuun toinen puoli säilytti salaperäisyytensä vuoden 1959 lokakuuhun saakka, jolloin Neuvostoliiton avaruusluotain Luna 3 kiersi Kuun ympäri ja otti valokuvia. Kuun toinen puoli paljastui rokonarpiseksi, kraattereiden tiuhaan täplittämäksi seuduksi. Neuvostoliittolaiset pääsivät nimeämään kraattereita omien sankariensa mukaan (Korolev, Gagarin jne.).
Kesti kymmenen vuotta, ennen kuin ensimmäinen ihminen taittoi vaarallisen matkan kahden taivaankappaleen välillä: 20. heinäkuuta 1969 astronautti Neil Armstrong lausui kuuluisat sanansa "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle", ja hypähti Eagle-laskeutumisaluksen tikkailta kuun kamaralle.
Pian Edwin Aldrin pääsi kokemaan saman. Ensimmäinen miehistö viipyi Kuussa vajaan vuorokauden. Kolmas astronautti Michael Collins pysyi koko ajan Kuun kiertoradalla Apollo 11-lennon komentoaluksessa, johon laskeutumisalus telakoitiin uudestaan kuunkävijöiden palatessa.
Yhdysvaltalaiset astronautit lensivät kuuhun kuusi kertaa vuosina 1969 - 1972 ja toivat mukanaan yli 300 kiloa näytteitä, joiden merkitys aurinkokunnan tutkimuksessa on ollut huomattava. Apollo-avaruusohjelman ensisijainen tarkoitus oli todistaa maailmalle, että USA:n teknillistieteellinen osaaminen oli parempaa kuin Neuvostoliitossa. Kun tavoite oli saavutettu ja kuulentojen uutuudenviehätys haihtunut, koko ohjelma lopetettiin. Amerikkalaisten kiinnostus nykyajan löytöretkiin kuihtui välittömän taloudellisen ja poliittisen hyödyn puutteeseen.
Ehkä kiinalaiset taikonautit ovat seuraavat ihmiset Kuussa, ja kenties he vihdoin lennättävät sinne myös ensimmäisen naisen.
Koska Kuussa ei ole ilmakehää, valon ja varjon välinen raja on teräväpiirteinen. Useimmiten varjoon jäänyt osa näyttää täysin mustalta, mutta toisinaan sirpin lisäksi voi erottaa selvästi pyöreän, sinertävän sävyisen kiekon: silloin Kuun pinnalla on "maatamo".
Kuu kääntää aina saman puolen Maata kohti. Pinnalla voi erottaa erilaisia muotoja. Tummat alueet nimettiin aikoinaan meriksi (Mare Serenitatis ym.), mutta todellisuudessa ne ovat kovettuneen laavan muodostamia tasankoja, jotka heijastavat vähemmän valoa kuin ns. regoliitista muodostuneet ylängöt. Koska Kuu "huojuu" hiukan Maata kiertäessään, Maasta käsin voi ajan kuluessa nähdä vähän enemmän kuin puolet sen pinnasta.
Kuun toinen puoli säilytti salaperäisyytensä vuoden 1959 lokakuuhun saakka, jolloin Neuvostoliiton avaruusluotain Luna 3 kiersi Kuun ympäri ja otti valokuvia. Kuun toinen puoli paljastui rokonarpiseksi, kraattereiden tiuhaan täplittämäksi seuduksi. Neuvostoliittolaiset pääsivät nimeämään kraattereita omien sankariensa mukaan (Korolev, Gagarin jne.).
Kesti kymmenen vuotta, ennen kuin ensimmäinen ihminen taittoi vaarallisen matkan kahden taivaankappaleen välillä: 20. heinäkuuta 1969 astronautti Neil Armstrong lausui kuuluisat sanansa "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle", ja hypähti Eagle-laskeutumisaluksen tikkailta kuun kamaralle.
Pian Edwin Aldrin pääsi kokemaan saman. Ensimmäinen miehistö viipyi Kuussa vajaan vuorokauden. Kolmas astronautti Michael Collins pysyi koko ajan Kuun kiertoradalla Apollo 11-lennon komentoaluksessa, johon laskeutumisalus telakoitiin uudestaan kuunkävijöiden palatessa.
Yhdysvaltalaiset astronautit lensivät kuuhun kuusi kertaa vuosina 1969 - 1972 ja toivat mukanaan yli 300 kiloa näytteitä, joiden merkitys aurinkokunnan tutkimuksessa on ollut huomattava. Apollo-avaruusohjelman ensisijainen tarkoitus oli todistaa maailmalle, että USA:n teknillistieteellinen osaaminen oli parempaa kuin Neuvostoliitossa. Kun tavoite oli saavutettu ja kuulentojen uutuudenviehätys haihtunut, koko ohjelma lopetettiin. Amerikkalaisten kiinnostus nykyajan löytöretkiin kuihtui välittömän taloudellisen ja poliittisen hyödyn puutteeseen.
Ehkä kiinalaiset taikonautit ovat seuraavat ihmiset Kuussa, ja kenties he vihdoin lennättävät sinne myös ensimmäisen naisen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.