Onkohan kukaan sattumalta tullut huomanneeksi miten jumalattoman paljon ampiaisia joka paikassa on, ainakin etelä-Suomessa? Ei tarvitse pitää ikkunaa auki kuin hetken aikaa niin sellainen on jo ilmestynyt huoneeseen. Tästä on aiheutunut ongelmia jopa työpaikallani. Viime syksynä ampiaisia oli joka paikka täynnä, koska ne eivät kuolleet tavallista lämpimämpien ilmojen takia. Mistäköhän tämänkesäinen ilmiö sitten mahtaa johtua?
Ampiaiskesä
10
2573
Vastaukset
- reksiteröitymätön*
Olen huomannut saman ilmiön - ampiaiskuningattaria on ollut poikkeuksellisen paljon - toistaiseksi en ole havainnut työläisiä. Lauha talvi vähensi niiden kuolleisuutta (vain kuningattaret talvehtivat), ja lämmin kesä/syksy ylipäätään pidensi/paransi edelliskesäisten yhdyskuntien lisääntymiskautta, joten ne saivat tuotettua enemmän seksuaaleja. Kunhan ne saavat pesät perustettua ja työläisiä ilmaan, on ilmeisesti odotettavissa aivan ennätyksellisen runsas ampiaiskesä. You have seen nothing yet...
Hieman huolestuttaa, minkälaisia muita vastaavia ilmiöitä lauha talvi aikaansaa... mm. tuhohyönteisten osalta voidaan olla kohta aika liemessä. Tottakai hyönteisillä on luontaisia vihollisia, parasiitteja ja parasitoideja ja suoranaisia petoja, jotka yhtälailla hyötyvät lämpimästä, mutta niiden kannat elpyvät yleensä hitaammin kuin isäntä- ja saaliseläimien.- puistolasta
Moi
Ampiaisiin liittyen siis. Näin eräänä päivänä takapihallamme herhiläisen "poikasen". Tiedän miltä tämä näyttää kun maalla pohjoiskarjalassa kerran kävelimme isäni kanssa ja näimme parven vastaavia ötököitä, faija sanoi että olivat herhiläisen poikasia. Olen 2 kertaa nähnyt "aikuisen" herhiläisen ja voin sanoa että kokemus ei ole ollut mitenkään miellyttävä.
Ensimmäinen tapaus sattui kun vein lomalla ollessani purettua kattohuopaa varastoon maitokärryillä ja "mallia isompi" ampiainen päätti yllättäen ruveta jahtaamaan. Ampiaiseksi sitä ei todellakaan voinut sanoa, ääni ole enemmänkin semmoista möreää pörinää, huomattavasti voimakkaampi, matalampi ja "säksättävämpi" kuin normiampiaisella. Kokoluokka arviolta n. 7 senttiä, mutta tästä ei voi olla varma kun kovin pelästyin.
Toisen kerran näin/kuulin (minulla on silmälasit ja näkö huono ilman niitä) kun jäähdyttelin saunan jälkeen (pohjoiskarjalassa)saunan rappusilla ja "mallia isompi" pörriäinen tuli tarkiastamaan että mikäs tuossa istuupi. Tuli kiire saunaan sisälle.
Näistä herhiälisen "poikasista" askarruttaa se että väri on huomattavan tumma, ja ruumis melkeinkuin poikki eturuumiin jälkeen, todella hienohko kannake tässä välissä, takaruumiin ollessa todella pitkulainen. Lentäminen oli sellaista "ylöspäin hitaasti, nopea nytkähdys alaspäin, ylöspäin hitaasti, tiputtautuminen alaspäin" jne. Tietysti aina jotenkin hallitusti mutta kuitenkin. Samalla tavalla lentelivät ne pohjoiskarjalan "poikaset", mutta eivät siis ne isommat.
Tunnistan kyllä kimalaiset ja mehiläiset, maa-ampiaisista ja amppareista puhumattakaan mutta en noista herhiläisistä voi olla varma. Jos ne vaan on JULMETUN isoja ampiaisia mitä olen nähnyt? - ::::::::::::::::::::
puistolasta kirjoitti:
Moi
Ampiaisiin liittyen siis. Näin eräänä päivänä takapihallamme herhiläisen "poikasen". Tiedän miltä tämä näyttää kun maalla pohjoiskarjalassa kerran kävelimme isäni kanssa ja näimme parven vastaavia ötököitä, faija sanoi että olivat herhiläisen poikasia. Olen 2 kertaa nähnyt "aikuisen" herhiläisen ja voin sanoa että kokemus ei ole ollut mitenkään miellyttävä.
Ensimmäinen tapaus sattui kun vein lomalla ollessani purettua kattohuopaa varastoon maitokärryillä ja "mallia isompi" ampiainen päätti yllättäen ruveta jahtaamaan. Ampiaiseksi sitä ei todellakaan voinut sanoa, ääni ole enemmänkin semmoista möreää pörinää, huomattavasti voimakkaampi, matalampi ja "säksättävämpi" kuin normiampiaisella. Kokoluokka arviolta n. 7 senttiä, mutta tästä ei voi olla varma kun kovin pelästyin.
Toisen kerran näin/kuulin (minulla on silmälasit ja näkö huono ilman niitä) kun jäähdyttelin saunan jälkeen (pohjoiskarjalassa)saunan rappusilla ja "mallia isompi" pörriäinen tuli tarkiastamaan että mikäs tuossa istuupi. Tuli kiire saunaan sisälle.
Näistä herhiälisen "poikasista" askarruttaa se että väri on huomattavan tumma, ja ruumis melkeinkuin poikki eturuumiin jälkeen, todella hienohko kannake tässä välissä, takaruumiin ollessa todella pitkulainen. Lentäminen oli sellaista "ylöspäin hitaasti, nopea nytkähdys alaspäin, ylöspäin hitaasti, tiputtautuminen alaspäin" jne. Tietysti aina jotenkin hallitusti mutta kuitenkin. Samalla tavalla lentelivät ne pohjoiskarjalan "poikaset", mutta eivät siis ne isommat.
Tunnistan kyllä kimalaiset ja mehiläiset, maa-ampiaisista ja amppareista puhumattakaan mutta en noista herhiläisistä voi olla varma. Jos ne vaan on JULMETUN isoja ampiaisia mitä olen nähnyt?Lensi taloon sisälle ja isän kanssa kävimme vapauttamassa sen läheiseen metsään. Ei ollut kyllä noin iso kuin kuvailit.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Herhiläinen - puistolasta
:::::::::::::::::::: kirjoitti:
Lensi taloon sisälle ja isän kanssa kävimme vapauttamassa sen läheiseen metsään. Ei ollut kyllä noin iso kuin kuvailit.
http://fi.wikipedia.org/wiki/HerhiläinenJuu, kyllä se isompi oli aivan varmasti. En sitten tiedä mikä rotu lienee kyseessä mutta esim. se "herhiläisen poikanen" jo pelkästään oli varmastikin yli 5cm, sanoisin että sekin n. 7cm. Siis se puistolassa näkemäni. Mittayksiköt on kyllä tuttuja jo töidenkin puolesta että arviot pitävät paikkansa.
On täällä normiampiaisetkin jo melkein tuon 5cm. ainakin mitä tuossa vanhempien pihassa on ollut.
Muistan tosiaan kun niistä aikuisista lähti aivan hervoton pörinä, isot kimalaiset eivät kuulosta miltään moisen rinnalla.
Tietysti onhan mahdollista että luulen nähneeni herhiläisiä vaikka kyseessä olisivatkin todella isot "normiampiaiset". Eikös herhiläisetkin ole ampiaisia? - sulla on
puistolasta kirjoitti:
Juu, kyllä se isompi oli aivan varmasti. En sitten tiedä mikä rotu lienee kyseessä mutta esim. se "herhiläisen poikanen" jo pelkästään oli varmastikin yli 5cm, sanoisin että sekin n. 7cm. Siis se puistolassa näkemäni. Mittayksiköt on kyllä tuttuja jo töidenkin puolesta että arviot pitävät paikkansa.
On täällä normiampiaisetkin jo melkein tuon 5cm. ainakin mitä tuossa vanhempien pihassa on ollut.
Muistan tosiaan kun niistä aikuisista lähti aivan hervoton pörinä, isot kimalaiset eivät kuulosta miltään moisen rinnalla.
Tietysti onhan mahdollista että luulen nähneeni herhiläisiä vaikka kyseessä olisivatkin todella isot "normiampiaiset". Eikös herhiläisetkin ole ampiaisia?mitat hallussa, olet todella huononäköinen tai
olet patologinen valehtelija?
HerhiläinenHerhiläinen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset (Arthropoda)
Luokka: Hyönteiset (Insecta)
Lahko: Pistiäiset (Hymenoptera)
Alalahko: Hoikkatyviset Apocrita
Yläheimo: Vespoidea
Heimo: Yhteiskunta-ampiaiset Vespidae
Suku: Vespa
Laji: crabro
Herhiläinen (Vespa crabro) on Euroopan suurin ampiainen. Herhiläiskuningatar on 25-35 mm pitkä, koiras ja työläinen ovat 18-22 mm.
Pesä on rakennettu pureskellusta kasvimassasta ja se sijaitsee useimmiten oksassa tai rakennuksen räystäässä.
Aikuiset herhiläiset hankkivat toukillensa ruoan pyydystämällä hyönteisiä.
Herhiläisistä on monia "vaarallisuusmyyttejä". Yksi kertoo että seitsemän pistoa tappoi hevosen, kolme aikuisen ja kaksi pistoa lapsen.
näin kertoi wiki. - olet nähnyt
sulla on kirjoitti:
mitat hallussa, olet todella huononäköinen tai
olet patologinen valehtelija?
HerhiläinenHerhiläinen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset (Arthropoda)
Luokka: Hyönteiset (Insecta)
Lahko: Pistiäiset (Hymenoptera)
Alalahko: Hoikkatyviset Apocrita
Yläheimo: Vespoidea
Heimo: Yhteiskunta-ampiaiset Vespidae
Suku: Vespa
Laji: crabro
Herhiläinen (Vespa crabro) on Euroopan suurin ampiainen. Herhiläiskuningatar on 25-35 mm pitkä, koiras ja työläinen ovat 18-22 mm.
Pesä on rakennettu pureskellusta kasvimassasta ja se sijaitsee useimmiten oksassa tai rakennuksen räystäässä.
Aikuiset herhiläiset hankkivat toukillensa ruoan pyydystämällä hyönteisiä.
Herhiläisistä on monia "vaarallisuusmyyttejä". Yksi kertoo että seitsemän pistoa tappoi hevosen, kolme aikuisen ja kaksi pistoa lapsen.
näin kertoi wiki.ison pelottavan näköisen hyönteisen ("herhiläisen"), se on luultavasti jättiläispuupistiäinen.
- nähnyt herhiläisen
olet nähnyt kirjoitti:
ison pelottavan näköisen hyönteisen ("herhiläisen"), se on luultavasti jättiläispuupistiäinen.
Veikkaan että sen verran on tullut aikoinaan oltua biologiasta kiinnostunut että erotan herhiläisen ja puupistiäisen toisistaan. Esiintyvätkö nämä puupistiäiset parvissa? Koska nämä herhiläisen "poikaset" lentelivät parvessa silloin ainakin pohjoiskarjalassa.
Nämä kyllä voivat olla muitakin kuin herhiläisiä, sillä en ole näistä ollenkaan varma. Veikkaan että eivät ole herhiläisiä kun eivätkös ne näytä ihan ampiaisilta nuorena ollessaan?
Näillä oli melkein musta takaosa ja hienoisia keltaisia raitoja takaruumiissaan. Rakenne hieman hennompi kuin ampiaisella.
Sitävastoin ne 2 eri kertaa joissa olen nähnyt ISON herhiläisen ovat 100 varmasti kyllä herhiläisiä ja isoja sellaisia. Ääni oli kuin helikopterilla ja todella paljon isompia kuin normaalit ampiaiset. Toivon että pääsen vielä näkemään näitä pohjoiskarjalassa mutta ihan turvallisesti vaikka lasin takaa tai etäisyyden päästä. Kummallakin kerralla oli kyseessä yksittäinen yksilö. nähnyt herhiläisen kirjoitti:
Veikkaan että sen verran on tullut aikoinaan oltua biologiasta kiinnostunut että erotan herhiläisen ja puupistiäisen toisistaan. Esiintyvätkö nämä puupistiäiset parvissa? Koska nämä herhiläisen "poikaset" lentelivät parvessa silloin ainakin pohjoiskarjalassa.
Nämä kyllä voivat olla muitakin kuin herhiläisiä, sillä en ole näistä ollenkaan varma. Veikkaan että eivät ole herhiläisiä kun eivätkös ne näytä ihan ampiaisilta nuorena ollessaan?
Näillä oli melkein musta takaosa ja hienoisia keltaisia raitoja takaruumiissaan. Rakenne hieman hennompi kuin ampiaisella.
Sitävastoin ne 2 eri kertaa joissa olen nähnyt ISON herhiläisen ovat 100 varmasti kyllä herhiläisiä ja isoja sellaisia. Ääni oli kuin helikopterilla ja todella paljon isompia kuin normaalit ampiaiset. Toivon että pääsen vielä näkemään näitä pohjoiskarjalassa mutta ihan turvallisesti vaikka lasin takaa tai etäisyyden päästä. Kummallakin kerralla oli kyseessä yksittäinen yksilö.Herhiläisillä ei ole mitään lentäviä "poikasia". Niillä on täydellinen muodonvaihdos, eli toukkavaiheen jälkeen ne elävät tietyn ajan kotelona ja sitten kuoriutuvat siitä aikuisina hyönteisinä eivätkä sen jälkeen enää kasva. Samaa kaavaa noudattavat muutkin pistiäiset, kuten myös kärpäset, perhoset, kuoriaiset ja useimmat muut hyönteiset. Heinäsirkat, korennot, luteet yms. käyvät läpi vähittäisen muodonvaihdoksen eli munasta kuoriuduttuaan saavuttavat vähitellen aikuisasteen ilman kotelovaihetta.
Herhiläinen on edelleen aika harvinainen ja esiintyy lähinnä Kaakkois-Suomessa - tosin minullakaan ei ole siitä yhtään varmaa havaintoa. Sensijaan olen taas tänä kesänä nähnyt jättiläispuupistiäisen, jota vanha kansa usein virheellisesti nimittää herhiläiseksi. Se on tosi iso, ei sentään 7 cm pitkä (mittasitko viivottimella?), mutta lähes 5 cm kuitenkin ja ampiaisen näköinen. Myrkytön, mutta pelottaa linnutkin hurjalla ulkonäöllään. Sen runsaus näyttää vaihtelevan suuresti vuosittain, tätä ennen sitä oli runsaasti v. 2003.
Katopa wikistä tai googlesta:
Herhiläinen = Vespa crabro
Jättiläispuupistiäinen = Urocerus gigas
- sariola kirjoitti
aikoinaan romaanin ampiaskesä, joka on hyvä kirja.
kannattaa lukea.
tuula sariolan nimellä ilmestyi paljon myöhemmin
romaani ampiaspesä, joka on myös hyvä kirja.
kumpikin kertoo samasta kesästä. - "globaali ötökättömyys...
Viereisellä palstalla keskustelussa ötököiden vähyyden ihmettely. Kirjoittaja mainitsee, että ötököitä ollut viime aikoina poikkeuksellisen vähän jopa maailmanlaajuisesti. Ötökättömyys voi globaalisti uhata ruoan tuotantoa.
Osaako joku täällä valottaa asiaa enemmän tai antaa linkin lähteeseen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama265079Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644071Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773637Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732708Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1492497Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl782173Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272127- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525