varattuja miehiä.
Aivan varmasti tulee teille palkan maksu vielä eteen. Jos ei itsellenne, niin lapsienne ylle laskeutuu verenne kerran.
Aivan varmasti tulee teille palkan maksu vielä eteen. Jos ei itsellenne, niin lapsienne ylle laskeutuu verenne kerran.
Vastaukset 73
Vanhimmat
*nauraa*
Tää oli päivän huonoin...
Siis kertokaa nyt hyvänen aika, mistä näitä tahdottomia miehiä tulee, jotka voidaan noin vain "ryöstää". Ja haluaisinpa nähdä sellaisen onnellisen avioliiton, joka menee rikki pelkästään vieraan naisen takia. Yrittäkää jo ymmärtää, ettei uskottomuus ole syy vaan seuraus!
Toisaalta, tätä samaa asiaahan täällä täyspäisimmät ovat yrittäneet tolkuttaa teille jo maailman sivu. Mutta toisaalta ymmärrän, ettei petettynä pysty käsittelemään enää sellaista asiaa, että liitossa on ollut oikeasti jotakin vikaa. Vaikkakin vain tilapäistä sellaista. Ei kukaan lähde onnellisesti liitosta!!
Sen sijaan kyllä kehottaisin ihmisiä miettimään sata kertaa, ennen kuin oikeasti lähtee siitä vähemmänkin onnellisesti avioliitosta. Arki se koittaa uudenkin ihastuksen kanssa.
kyllä se on kuule niin, että koskaan, EI KOSKAAN, uskottomuus ole oikeutettua.
Syitä voi pettäjä hakea, mutta se perimmäinen syyllinen löytyy PEILIIN KATSOESSA.
Ihmisille on annettu suu puhumista varten ja aivot ajattelua varten. Ne kannattaa pistää toimimaan yhdessä ja opetella kommunikointia ja keskustelua.
Valitettavan monella ne aivot on jalkojen välissä.
Tiedät mitä? Minä tapailen naimisissa olevaa miestä. Emme harrasta seksiä. ME juttelemme ja olemme toisiamme lähellä ULKONA, ihmisten keskellä. Hänen vaimonsa on kylmä ja katala akka, jolta ei heru lämpöö eikä sympatiaa. En tiedä mihin tämä johtaa... näin on mennyt jo vuosi. Ilman minua (tai jotain toista) vaimo olisi tehnut hänestä ihmisraunion - mihin ei ollut pitkä matka kun hänet kohtasin. Vaimo lupaa olla kiltti ja parantaa tapansa. Parin päivän päästä jatkaa samaan malliin. Mies yrittää lasten takia. Toivon vaimon muuttuvan. En kyttää hänestä itselleni miestä.
Orgasmikin lähtee aivoista...
miestä.
"kyllä se on kuule niin, että koskaan, EI KOSKAAN, uskottomuus ole oikeutettua."
Missä kohdin mä olen väittänyt jotakin muuta? En ole myöskään väittänyt, että avioliitossa olevaa miestä on oikeutettua tai oikein jahdata. Menepä vaikka iltalukioon ja petraa sisälukutaitoasi.
Kyse onkin nyt siitä, että näissä uskottomuusjutuissa sitä ukkokultaa ei kukaan väkisin rakastele! Naisen on mahdotonta raiskata mies. Siksi minua säälittää kaikki naiset, jotka uskottomuuden tullessa ilmi alkavat paapoa omaa miestään sen sijaan, että katsoisivat tosiasioita peiliin. Ei sitä teidän miestä kukaan väkisin vie, ellei hän itse sitä halua.
tyhmä blondi uskookin.
Vaimo on kylmä ja katala akka?
Oletko tavannut hänet?
Ettet vaan itse kuvittele vaimosta sellaista.
Silloinhan voit tietenkin itse "oikeuttaa" oman erinomaisuutesi?
Huh huh, mistä näitä pölvästejä oikein riittää?
särkeä pitkä hyvä, onnellinen parisuhde. Olisi kannattanut ottaa selvää ensiksi asioista eikä luulla ettei pari ole onnellinen.
vai on se pelkästään naisen vika?Kyllä siinä on miehelläkin täysi päätäntävalta.
Mennäkkö vaiko eikö mennä,kas siinä vasta pulma.
Suosittelen kysymään,mikä ajaa miehen vieraisiin?
Turha tuommoisia loitsuja heitellä....
On kyllä pakko tähän todeta, että harvemmin sitä pystyy rikkomaan oikeasti onnellisia perheitä.
Puolison pettämiselle pitää olla tilaus syystä tai toisesta.
Kai sitä on olemassa sellaisiakin ihmisiä, jotka väkisin tunkeutuvat varatun elämään. Mutta siitä huolimatta oikein onnellisen perheen rikkomiseen siitä ei ole.
liittoja voi toinen rikkoa! Tiedän tämän omasta sekä parista ulkopuolisesta liitosta, jossa toinen kävi vieraissa huvikseen, vaikka kotona kaikki oli ok ja nämä onnettomat kakkoset alkoivat jahtaamaan näitä miehiä tämän jälkeen, että liitot menivät rikki.
jotka rikkovat vaimon mielestä onnellisia perheitä jahtaamalla muita naisia? Kuinka heidät noidut?
Entäpä miehet ja naiset jotka yhdessä perustavat onnellisia perheitä päästyään piinaavista eksistään eroon? Mikäs kirous heidän niskaansa?
Kylläpä olet kitkerä. Ehkä oloasi helpottaisi jos kertoisit tässä oman tarinasi? Voin vastavuoroisesti kertoa omani.
Elitkö harhassa?!? Onnellista liittoa ei ulkopuolinen riko, se on varma se! Teillä oli siedettävä liitto. Miehesi kaipasi jotain muuta, mitä ei sinulta saaanut.
tiedät senkin.
Kuinka onnellinen muka on sellainen perhe, josta mies lähtee
tuosta vaan vieraan naisen sänkyyn?
Mieshän sen onnellisen perheen rikkoo, kun suostuu pettämään
omaa aviopuolisoaan sen vikittelevän naisen kanssa.
Jos mies haluaisi ja pystyisi olemaan uskollinen, mitkään
naisten vikittelyt eivät perhettä rikkoisi. Mies ei vain ilmeisesti
arvosta sitä onnellista perhettään, kun rikkoo sen vieraan
pimperon takia.
teidän pitää katsoa peiliin ja tarkasti! Mitä siellä näette? Ilkeän itsevarman naisen/noita-akan jolta toivottavasti viedään lapset huostaan ettei edes heidän tarvitse ottaa mallia miten säretään onnellinen perhe-elämä.
että onnellisesta perheestä joku (siis mies tai nainen) lähtee kolmannen kelkkaan. Jos tarkastelet rehellisesti "onnellista" suhdettasi, voit oppia jotain seuraavaa varten.
Olen avioliiton ulkopuolisessa suhteessa myös aviossa olevan miehen kanssa. Molemmilla on lapsia. Ja molempien avioliitto on eri syistä onneton, ei tässä jamassa muuten oltaisikaan. Tämä toinen mies on luonteeltaan juuri sopiva minulle ja minä hänelle, mutta emme kumpikaan aio erota. Emme halua rikkoa perheitämme lasten takia. Enkä minä oikeastaan halua pahaa hänen vaimolleenkaan. Toivottavasti suhteemme ei ikinä paljastu.
...jätähän kuitenki lapset pois tuomosista ukkaaseista...Noon syyttömiä aiukuisten virheisiin ja mokkailuihin.
Ja eikös se kuitenkin niin oo, et noissaki pettämishommissa on kuitenki kaks ja muut tulee jäles...Eli syyn ja seurauksen jakkaa molemmat. Se joka vonkoo ja se joka antautuu vongattavaks..realistista tosiasioo.
En hyväksy pettämistä itse henkilökohtaisesti...mutta entäs jos joutuukin huijauksen uhriksi? Niin käy monesti sille joka hyväuskoisen uskoo, et rehellinen toinen ja on oletettavasti vapaa...niin kuin ilmoittaa...mutt ilmeneekin, ettei olekkaan vapaa. Ketäs sitten manataan helvetin tulille...sitä joka on uskonut vai se joka on valehdellut?
Niin..vetipä piästä tai hännästä..lopputulos tuossaki sama..ellei osua olla puolueettomasti reilu ja realistinen :)
kyllä se niin päin on että ne varatut miehet tuolla sinkkunaisia jahtaa, eikä toisinpäin.
Moittisit joskus niitä akallisia ukkoja, jotka juoksevat vähemmän käytetyn lihan perässä.
Moni nainen kun hoitaisi ja arvostaisi kumppaniaan siellä kotona, niin miehelle ei tulisi mieleenkään, katsella muita naisia.
En ole kenenkään ykkösenä, enkä kakkosena. Tämä on ainoastaan kuivakka kannanotto kyseiseen asiaan.
lainkaan. Lue ap.teksti uudelleen.
parisuhteen sitä ei ehyeksi saa milloinkaan, mitenkään. Kuin SÄRKYNYT SAVI RUUKKU PALA PALALTA MURTUU POIS...
Mutta kyllä se teille eteen tulee vielä. Ehkä jopa sieltä mistä aita on MATALIN.
biisi, mutta ei oikein sovi asiayhteyteen.
kyllä vielä edestään löytää...
Miten sellainen avioliitto voi olla onnellinen, josta toinen ryhtyy avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen. Joku yhden yön hairahdus voi vielä mennä, mutta että puolisolla on pitkäaikainen suhde toiseen - uskottomuus ei ole syy vaan seuraus. Ei onnellisesta suhteesta lähdetä pettämään.
takana?
Kaikki erosi miehistäsi ovat SEURAUS pettämisistäsi.
Minulla ei ole yhtään eroa takana, vaan liki kaksyt vee kestänyt avioliitto. Mutta niin se vaan on, että avioliiton ulkopuolisesta suhteesta lähdetään hakemaan jotain mitä ei saada omasta suhteesta.
osapuoli olenkin, mutta minua säälittää se mies kun hän rakastaisi oikeasti minua ja lastamme. Koskaan ei olla rakkaudesta puhuttu mutta kyllä solut, solun tuntee...
Tekisi mieli jättää lopullisesti mutta todella säälin häntä.Tiedän mitä siitä seuraisi miehelle.
Tavallaan mies on velkaa minulle elämänsä ja minä tavallaan olen velkaa miehelle hänen elämänsä.
Me olemme sielunkumppanit.Aion ainakin ensi kesään vielä katsoa.
no, onko kukaan muuttunut rupisammakoksi vielä?
lasten ylle laskeutuvasta verestä. Ketjun aloittaja taitaa olla ilmaisustaan päätellen helluntalainen; nehän tykkäävät peseytyä veressä ja muutenkin läträtä sillä.
Aika hassu yhteensattuma tämä kyllä on: tunsin näitä juttuja lukiessani alavatsassa vanhan tutun nipsauksen, joka ilmoittaa menkkojen alkamisesta. Oli se jo aikakin, niin myöhässä olivat. Siinä hellarilta meni ennustus myttyyn, että minulla ei ole lapsia enkä ole peuhannut aikoihin sen enempää varattujen kuin varaamattomienkaan miesten kanssa. Jospa lukisi loitsua kuin hihhuli Raamattua - kyllä tämä vielä synniksi kääntyy, kun oikein yrittää!
oleva pieni "helvetinenkeli".
sinut, samaa ilmaisua olet käyttänyt, kun sait selville sp-osoitteeni ja olet minua parjannut. Minä en jahdannut miestäsi, usko se nyt! Miehesi itse jahtasi minua, hellittämättä, ja meillä on hyvä yhdessä. Saat pitää miestäsi edelleen, jos niin haluat. Minä en häntä pidättele, en kutsu luokseni, mutta en ovelta pois aja, jos hän tulee. Se on hänen valintansa. Minä olen aina pyytänyt häntä valitsemaan joko sinut tai minut, mutta kestän olla toinen nainen ja kestän myös sen, jos valitsee vain sinut.
sinulla teidän onnenne tiellä. Heistä tulee samanlaisia muuten kuin sinusta.
löytyy hetkiä, jolloin pettäminen tuntuu ehkä jopa oikeutetulta. Ollaan oltu kohta 20 vuotta naimisissa, keskimäärin hyvinkin onnellisia. Mies kuitenkin hairahtui, katuu ja kärsii, kaipaa mennyttä onnellista aikaa kanssani.
Kuten moni on täällä kertonut, ei minunkaan mieheni ymmärrä, eikä muista miksi näin pääsi käymään. Aika jonka hän haluaa tyystin pyyhkiä mielestään on vieläpä pitkä, 9kk tiivistä, jälkiterapiaa sitten puoli vuotta päälle.
Tyrkyllä on ollut naisia ennenkin, ymmärrän mieheni on herkku, mutta tämä kakkosemme oli sinnikäs. Sai nimen, etsi numeron, soitteli, pyysi auttamaan renkaiden vaihdossa... pikkuhiljaa ujuttautui. Mieheni mielestä oli mukava jutella uudelle ihmiselle, joka ei mistään mitään tiennyt, eikä ymmärtänyt, kehui ja ihmetteli mieheni erinomaisuutta.
Sänkyyn meno kesti kuukausia, pettymykseksi osoittautui. Irtirimpuilu alkoi, mutta kakkonen rupesi kiristämään.
Sitä en ymmärrä, miksi petetty, jätetty yksinhuoltaja, haluaa ehdoin tahdoin ukkomiehen?
Kun on itse läpikäynyt helvetin, vaikka omien sanojensa mukaan osasi väistyä miehensä löydettyä "rakkauden", haluaako vain laittaa vahingon kiertämään?
kuuna päivänä omakseen salaa käy hänen luonaan ettei vain koskaan kukaan saa tietää.
ei ole mitään yhteistä. Varmasti seksikin on huonoa kait mies muuten huolisi tuon typerän naikkosen.
Sulle alkuperäinen pikkuvaimo: Mistä hitosta sinä tiedät että se akka jahtaa ukkoos?? Entä jos se onkin kuule toisinpäin koko kuvio?! Nimittäin suurin osa ns.kakkossuhteista on kyllä sellaisia jossa nämä varatut ukot jahtaavat sinkkuja tai varattuja naisia kuola suusta valuen?! Itse tiedän tämän sinkkuna, olen ollut muutaman vuoden sinkkuna, ja varattujen ukkojen vonkaus on aivan uskomatonta! s.postia tulee ja tekstareita tuutin täydeltä, nuorilta ja vanhoilta varatuilta ukoilta! Ja kaikista kiihkeimmät ovat kyllä ehdottomasti näitä varattuja ukkoja! ja tietenkin pahimmassa puutteessa ovat. Nettiin en viitsi enää edes mennä seuraa hakemaan, se on niin turhauttavaa kun siellä on suurin osa varattuja ukkoja seuraa hakemassa! Sieltä ei kivaa, vapaat a miestä kyllä löydä!! Näin se on nykyaikana meininki!! Joten se siitä jahtaamisesta taasen!
linkki http://www.parisuhdeapua.fi/artikkelit/parisuhde/nakokulmia_uskottomuuteen/
tulee esille se, että ne ukkomiehet on ite aikas hakoja hankkiin ne kakkosensa.. kakkoset varmaan ees tiiä todellista tilannetta, selviää sit vähitellen.
turvautumaan johonkin treffipalstaan.
Ei kai niitä s.posteja muuten satelis?
Tekstareista nyt puhumattakaan.
Kuin idiootti oikein oot et annat joillekkin treffipalstojen yrjötyksille(siis varatuille sellaisille) puhelinnumeros??
niin miksi mies laukkaa vieraissa, taitaa se onnellisuus olla kuorrutusta vaan, naapureita ja sukulaisia varten.
No jopas nyt rupesi pelottamaan. Sinähän fiksusti osasit kirjoittaa. Nyt vaan odottelet maailman tappiin asti että meidän lumppujen veri vuolaana virtaa sinä kirkkaimman kruunun saat. Siihen asti me nyky-ykköset nautimme miehiemme kanssa elämästä.
Kaikenlaisia...!
Voi luoja mitä valopäitä maa päällään kantaa : DD.. no hyvät naurut ainakin herkis : DD..
siis onks NÄIN idiooteja TOSIAAN olemassa..?? --oon luullu, että ovat vaan legendaa..
ja harmi vain kun vähän turhankin paljon..
Niitä sikiää aina jostain.Viestiketjun aloittaja kyllä voisi katsoa peiliin,josko vika oisikin hänessä
Naiset jotka kuvittelette, että onnellisen perheen väliin voi joku ulkopuolinen tulla, olette väärässä. Se onnellisuus on ollut vain omaa mielikuvitusta. Toinen osapuoli ei ole ilmeisesti ollut onnellinen, koska on vieraisiin pitänyt mennä, mutta omassa mielikuvitus maailmassa elämällä ette ole huomanneet sitä ajoissa. Onnellisen parisuhteen osapuolet eivät tarvitse kakkosia, siihen väliin ei pääse kukaan. No, eriasia on sitten nämä tapapettäjät, mutta kuka sellaisen kanssa lopulta voi olla onnellinen...?
mutta en ole tunkeutunut avioliittoon mieheni ja hänen vaimonsa väliin. Yhdessä he ovat onnellisia, ainakin ulospäin siltä vaikuttaa. Mies kuitenkin haluaa jotain, mitä vaimolta ei saa, sitä hän saa minulta. Ei muuta. En pyydä häntä tulemaan, en maksa hänelle, ei hän maksa minulle. Vain aikaa "varastaa" vaimoltaan. Kuitenkin olen varma siitä, että heidän liitto pysyy kunnossa jopa paremmin, kun liiat paineet mies voi turvallisesti purkaan minun kanssani.
siltä tuntuu...
Itse olen juossut vieraissa ja pitänyt useampaakin parisuhteen ulkopuolista naista yhtä aikaa.
Tykkään avokistani todella paljon, mutta se ei huomioi ja halua minua tarpeeksi ja lisäksi on koko ajan vaatimassa minulta jotain ilman että itse saan mitään.
Arki sujuu todella hienosti, emme tappele, tehdään paljon asioita yhdessä jne. Lähes täydellistä ainakin ulkopuolisen silmin.
Toinen nainen antaa minulle sen mitä en saa omalta. Riehakasta seksiä ja hellyyttä ilman vaatimuksia tai odotuksia. Toi minulle jopa lahjan ulkomaan matkoilta. Ilmeisesti aika tyytyväinen ;) Lisäksi tämä kakkonen ei halua edes mua omaksi vaan ainoastaan kiimasta seksiä. Tämä sopii minulle enemmän kuin hyvin. Elämä avokin kanssakin sujuu hyvin kun en kiukuttele seksin puutteesta ja ole koko ajan ärsyttämässä toista pillua vonkaamalla.
Joku sanoo kuitenkin että kyllä runkkaamalla pärjää... jo mutta se alkaa jo kyllästyttää, kun itseä haluttaa seksiä yleensä joko päivä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ja oman kanssa touhutaan muutama kerta kuukaudessa...
tietenkin on vaimo on haluton sanoo narsistipettäjä.
puutteessa.
Ei kärvistele, koska ei se halua seksiä. Se ihminen pystyy olemaan vaikka kuukauden ilman että seksi käy edes mielessä. Rakastelisin sen kanssa vaikka joka päivä jos se vain haluais... tarkoitan vielä sitä, että en ole painostanut toista harrastamaan seksiä. Yritä osoittaa hellyyttä ja läheisyyttä, mutta toinen ei lämpeä millään. Jos ehdotan suoraan seksiä niin silloin ei varmasti tipu. Näin se vain on. Toisilla ihmisillä on luonnostaan suuremmat halut kuin toisilla...
Ja miksi on niin helppoa käydä vieraissa? Osaan pitää hyvin tunteet ja seksin erillään toisistaan jos tarve niin vaatii... Vieraan kanssa se on sama asia kuin kävis mäkkärillä syömässä jos himassa ei ole safkaa eli mahan saa täyteen ruokaa ja sit jaksaa taas jonkin aikaa. Mut ei se ikinä hyvää kotiruokaa voita =)
miehen senkin nilkki.
Voi v***u.
Mitähän, jos se "kaatopaikka" tietäisi nuo ajatukset. Se kuitenkin kieriskelee fileissä, kun on toisen ukko kysymyksesssä. Aika alas se ihminen näköjään pistetään, tahtomattaankin. Vaimo ei varmasti halua kanssasi seksiä, usko huviksesi, että kehonkieli kertoo ettet ole vilpittömässä mielessä. Sitäpaitsi moni ukko luulee, että eukko kotona ootteelee, vaikka sillä voi olla paljon tyylikkäämmät menot toisaalla.
Joillakin on tosiaan halut...kyltymättömät
Onko kaatopaikka sama kuin kakkonen?
En panosta laatuun? Riippuu ihan miten laatu määritellään ja se kun voidaan määritellä monella tavalla... Toisaalta "kaatopaikkakin" haluaa vaan seksiä, ei todellakaan mitään muuta. Haluaa tyydyttää omat tarpeet niin kuin minäkin!!
Kehonkieli... Hmmm... Kyllä me lähekkäin leffaa aina katsotaan sohvalla, pussaillaan ja halitaan, mut jos ei halua seksiä niin ei halua. Jotenkin tuntuu et pelkkä läheisyys ja kosketus riittää tyydyttämään toisen "fyysiset/läheisyyden" tarpeet yleensä.
Jos mamma ei "odota himassa" vaan hakee seksiä muualta ja samalla pihtaa omalta mieheltään niin miks se haluaa olla sit niin kovasti tämän miehen kanssa? Mitään syytä väkisin olemiseen en näe( ei lapsia, ei yhteistä asuntoa, ei taloudellista eikä muutakaan riippuvuutta negatiivisessä mielessä toiseen) Miks ei olis sit sen toisen kanssa? Itse en pihtaa. Jos himassa olis tarpeeksi seksiä niin ei muita tarvittais. Edellinen suhde kesti 6 vuotta ja muita ei ollu vaikka tarjolla oli useita kertoja "ihania naisia" ilman että itse edes yritti. Se juttu kyllä kaatu ihan muihin asioihin. Kyse ei ole ainakaan minulla mistään pakkomielteisestä pettämisestä, läheisyyden tarpeen tyydyttämisestä, itsetunnon pönkityksestä tai jännityksen hakemisesta vaan ihan täysin fyysisten perustarpeiden tyydyttämisestä, joita ovat myös syöminen ja nukkuminen. Ei seksin harrastaminen eroa välttämättä edellä mainituista, paitsi että tunteita ei tarvitse niin paljon nukkumiseen tai syömiseen. Olisit itsekki vihainen jos et sais ruokaa tai nukkua kunnolla... toiset tarvii enemmän unta ja ruokaa kuin toiset.
Kyllä rakastelu ihmisen kanssa josta välittää ja johon kohtaan on tunteita hakkaa aina seksin harrastamisen ns. panon kanssa. Vaikka panonkin kanssa se voi olla mukavaa ja ns. "laadukasta". Jos ei se sitä olis niin ei sitä kahta kertaa saman tekis... Siitä vaan jää puuttumaan se jokin eli tunteet, mitä ei välttämättä tarvita fyysisen tarpeen tyydyttämiseen. Onhan hyvän illallisen syöminen tunnelmallisessa ravintolassa rakkaan kanssa ihan toista kuin pizzan syöminen krapulassa sohvalla vaikka kummallakin lähtee nälkä ja kumpikin ruoka on yleensä hyvää ja "laadukasta"...
Itse varmaan kuulun halujen osalta porukkaan kyltymättömät =)
mutta väitän ettei avioliitot ole onnellisia joissa toista petetään. Ehkä toinen osapuoli on onnellinen kunnes saa tietää petetyksi tulemisesta.
Jos liitto on onnellinen,niin miksi sitten tarvitsee pettää??
Kyllähän munkin miestä naiset jahdanneet ja koittaneet iskeä, mutta ei siihen ole perhe kaatunut. Olisinhan minäkin aikoinaan niin tehnyt, jos tuo mies ei olisi ehtinyt ensin (vaikka siis vapaa olikin). Jos joku koittaa iskeä miestä ja hän kieltäytyy niin miksi ihmeessä sen vuoksi erota kannattaa?
Eri juttu on se, että jos mies lähtisi myös jahtaamaan jotakuta naista. Ja siinä kyllä saisi kuulla naisen sijasta ihan toi ukkonen itse.
siitä ei vaan keskustelupalstat täyty.
Vastaajat usein niitä, joihin homma kohdistuu. Tahallaan ivaavat ja kehuvat miten hyvä ukkos/akkas on.. Kaikki ei ole varmaan edes tapahtunutta, mutta on kiva vedättää jotakin. Ei petetty ihminen täällä skeidaa heitä, voi olla yksi selviytymiskeino.
noi sikaset viestitkään ykkösille on oikeitten kakkosten kirjoittamia, siis ainakaan niiden, jotka ovat pitkässä suhteessa varattuun.
Se on vaan joidenkin mielestä kiva sotkea pakkaa ja saada eripuraa aikaiseksi. Kuin myös niin saadaan siitä kakkosesta tehtyä syntipukki sen pettäjän sijaan, tämä mahdollistaa jatkamisen paremmin sen pettäjän kanssa.
kakkosesta syntipukkia, ei ainakaan yksin. Tangoon tarvitaan aina kaksi. Miehet himoaa naisia aina ja ikuisesti, mutta luulisi naisilla olevan sen verran itsekunnioitusta, että ei rupeaisi varatun miehen seksikohteeksi. Olen kuullut henkilökohtaisesti, kun jätkät keskenään kehuu keltä saa ja miten. Joskus jopa naureskelleet, että kenen vuoro on milloinkin. Ei uskottomat miehet ole rehellisiä kenellekään, jos olisivat ei sellaista tapahtuisi.
niille miehille joskus
vaikka on vaimo ja perhe ja pelit ja pensselit, asunnot, mökit, varallisuutta, ei riitä ukoille
pitää päästä panolle ihan väkisin
no mitäs, seksihän on ihan kivaa kun ei ota vaivoikseen koko ukkoa ja sen ällöjä arkitapoja
kuullut kertomuksia vaimoista jotka antavat tai eivät anna. Olen kuullut vertailua vaimojen ja rakastajattarien välillä, voit arvata kenen eduksi. Olen aivan äimistynyt siitä, että lähes jokaisella on verrattavaa.
Näitä kertomuksia kuunneltuani olen päättänyt pysytellä poikamiehenä.
Ne käy keskustelunsa jo kapakan vessassa, että tietääkö ystävä, että millaista peliä olisi tarjolla. Ei ollut tarkoitus, että kyse on vain miehistä. Molemmat osaa. Tosiasiassa pettäjä itse saattaa itsensä naurunalaiseksi.
että vaimon kanssa eletään jo arkea ja rakastajattaren kanssa vielä kaikki on uutta. Arki tulee ennemmin tai myöhemmin. Fiksu ihminen ei suoriteta vertailuja miehistä eikä naisista kenenkään kuullen, jos hän hakee vain nautintoa hän pitää sen sisällään. Poikamiehenä et tule petetyksi etkä jätetyksi, korkeintaan yksinäiseksi vanhukseksi aikanaan. Ainoastaan suku on kiinnostunut sinusta ja sekin vasta kuolemasi jälkeen, että jäikö mitä...
en olisi ikään uskonut että joudun tänne kirjoittamaan. Minua petettiin. Koskaan ei mikään ole näin sattunut. Ei läheisen kuolemakaan ole tällaista. Se ei ole petos, vaan luonnollinen asia, että kaikki kuolemme.
Joudun käymään terapiassa vaikean suhteemme takia. Pettäminen on törkeä ja paha asia. Kenenkään ei kuuluisi sellaista kokea. Mieluummin jättää ja on pilaamatta toisen elämän ja sitten huoraa niin paljon kuin sielu sietää. Ei ketään saa hyväksi nuin käyttää..
Yhtä asiaa en ymmärrä.. Harrastin eilen aivan mahdottoman villia unelmaseksiä tämän "mieheni" kanssa. Tosin olemme eronneet nyt. Toteutimme erään fantasian. Nyt haluan vaan seksiä hänen kanssaan koko ajan. En malta odottaa iltaa. Olenko päästäni vialla? Entä jos hänellä on jokin tauti. Hän petti minua kylän naurettavimman huoran kanssa. mikähän minua vaivaa nyt? Tavallaan olen tyytyväinen sillä hän tulee varmasti muistamaan eilisen kokemuksen ikuisesti :D
jommasta kummasta päästä sekaisin. Malta mielesi, kyllä niitä muitakin löytyy.
Nythän se ex nyt tietää, mistä jää vaille.
kirjoittelet tänne.
tämä exukkoni vanhamies meni aivan impotentiksi. Huono mieskunto ei kestä kahta naista.
mutta mitäs sanotte sellaisesta, että pariskunnalle on tullut ero muutto erilleen kuukausia aikaisemmin mutta toinen puolisko ei silti ole omasta mielestään eronnut. Haukkuu toista kakkoseksi, vaikka eihän silloin voi olla kakkonen ja suhteen pilaaja jos toiset ovat jo kuukausia aikaisemmin eronneet.
Ei ymmärrä miksi naiset haukkuvat vain naisia, vaikka pitäisi miehiä!
Ja peiliin kunnolla katsominen tekisi kaikille hyvää!
Onnellista perhettä ei voi kaataa, vaan suhteessa ongelmia jos toinen tai molemmat pettää!!
kun saa päätöksen kotiin (tai siinä on se virallinen päivämäärä) Harkintavaiheessa ei vielä ole virallisesti erossa vaikka muualla asuisikin.
No, tuskin se haukkuminen loppuu ennen kuin haukkuja löytää itselleen uutta puuhaa. Älä mene mukaan loanheittoon. Tsemppiä