Mihin menisin

Minne mennä 40 siippani kanssa Tre:n yöelämässä? Tykkäämme kulttuurikapakoista ja rock-henkisistä rennoista paikoista, yökerhoistakin. Onko Doris vielä olemassa ja minkälainen paikka? Entäs Laterna?
2549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Me ollaan myös nelikymppinen pariskunta; vasta pari vuotta Tampereen lähettyvillä asuneita. Kaupunki on ihan outo meille noin niin kuin iltaelämää ajatellen, teinipaikat ei kiinnostais vaikka musiikin suhteen ollaankin kaikkiruokaisia. Jotain diskomeininkiä oli siinä rautatieaseman vasemmalla puolella (ei muista ravintolan nimeä), mutta onneksi mentiin isommalla porukalla ja aika aamuyöstä; oli siis sen verran vauhtia (päässä) että hukuttiin kivasti siihen nuorisoporukkaan - me iloiset keski-ikäiset, tosin saatiin aika murhaavia katseita tanssilattialla;)

Äänestä

Ei Tampereelta kovin helpolla kivoja paikkoja meidän ikäisille ihmisille löydy, mutta itse ainakin oon kavereitten kanssa tykännyt käydä Teerenpelissä, Bricksissä tai Paapassa. Kaikki sijaitsee Hämeenkadulla eli on aika helposti löydettävissä ja kaikissa pyörii monenikäistä ja -näköistä porukkaa, joten niihin on helppo sulautua =)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nainen 30+ kirjoitti:

Minne mennä 40 siippani kanssa Tre:n yöelämässä? Tykkäämme kulttuurikapakoista ja rock-henkisistä rennoista paikoista, yökerhoistakin. Onko Doris vielä olemassa ja minkälainen paikka? Entäs Laterna?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu