Rakennusmies

Moi

Kävin tekemässä netissä pari älykkyystestiä, mitkä löytyivät googlettamalla. Toinen oli joku yleiseurooppalainen ja toinen sitten joku iglo tai joku vastaava (ei kuitenkaan igglo -asuntosivut). En nyt muista mikä, mutta jälkimmäisessä oli suurinpiirtein pelkkiä kuviotehtäviä.

Ekasta sain tulokseski 153 ja toisesta 137 kun rupesi vituttamaan (hieman liikaa samanlaisia kysymyksiä).

Toisaalta raksalla on kivoja tyyppejä ja joskus ihan muutenkin kivaa. Mietin joskus että olisi kiva tehdä jotain luovaa työtä jossa saisi päättää melkein kokonaan itse että mitä tekee=) Tarjotkaa sellaista, heh =)

Minkälaisiin hommiin tämmösillä luvuilla on saumaa jos tosissaan haluaa unelmoida?=)
1544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Perusta oma yritys. Kehitä ammattitaitoasi. Keksi luovia ratkaisuja.

Homma on nykymaailmassa nimittäin niin, että mahdollisuus edetä jollakin toisella uralla pitkälle on kenelle tahansa minimaalinen älykkyydestä huolimatta. Vain politiikassa saattaisi menestymisen mahdollisuuksia olla. Työuran ydin on taito ja osaaminen. Jos on toiminut pitkään tietyllä alalla, ei voi enää toisella alalla kehittää osaamistaan niin pitkälle, että voisi "ohittaa" ne, jotka ovat sillä alalla pitkään olleet ja toimineet. Asioiden sisäistämiseen menee aikaa ja kilpailu on erittäin kovaa.

Mitä vikaa on esim. kirvesmiehen hommissa? Yrittäjänä voi saa tosi suolaiset tienestit, jolla pesee kirkkaasti lähes kaikki akateemiset palkannauttijat. Jos taas haluaa sivistää itseään, on aina mahdollista mennä johonkin opistoon ja opiskella kieliä, kulttuuria jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omituista kirjoitti:

Moi

Kävin tekemässä netissä pari älykkyystestiä, mitkä löytyivät googlettamalla. Toinen oli joku yleiseurooppalainen ja toinen sitten joku iglo tai joku vastaava (ei kuitenkaan igglo -asuntosivut). En nyt muista mikä, mutta jälkimmäisessä oli suurinpiirtein pelkkiä kuviotehtäviä.

Ekasta sain tulokseski 153 ja toisesta 137 kun rupesi vituttamaan (hieman liikaa samanlaisia kysymyksiä).

Toisaalta raksalla on kivoja tyyppejä ja joskus ihan muutenkin kivaa. Mietin joskus että olisi kiva tehdä jotain luovaa työtä jossa saisi päättää melkein kokonaan itse että mitä tekee=) Tarjotkaa sellaista, heh =)

Minkälaisiin hommiin tämmösillä luvuilla on saumaa jos tosissaan haluaa unelmoida?=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu