Avaruusromu

Eilen julkaistiin mielenkiintoinen juttu avaruusromusta tehdystä väitöskirjasta:

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=109802

Satuin lukemaan äsken NASA:n sivuilta, että ISS-avaruusasemalta lasketaan edelleen esimerkiksi jätevesiä avaruuteen. Joka kerta niin tehtäessä lähetetään muun avaruusromun sekaan pieni pilvi nestepisaroita, jotka olettaakseni ovat nestemäisiä päiväpuolella ja jäätyvät yöpuolella.

Sitä vain ihmettelen, että eivätkö nuo 7-8 km/s maata kiertävät nestepisarat/jääpalat ole yhtä vaarallisia kuin kaikki muukin avaruusromu? Ihan sama kai osuuko astronauttiin tai avaruusalukseen tai satelliittiin pieni mutteri tai jääpala, pahaa jälkeä tulee aina, jos nopeusero on riittävä (eli risteävät kiertoradat). Eli miksi vaarallisen avaruusromun määrää lisätään jatkuvasti ja paljon tuollaisilla nestepäästöillä?
4451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vesi höyrystyä hyvin nopeasti koska paine on aika pieni siellä.

Äänestä

...kun räjäytti ohjuksella oman satelliittinsa ihan vain sotilaallista potenssia näyttääkseen.

Tähdet ja avaruus 3/2007:
"Satelliitteja luetteloivan NORADin mukaan FengYun-1C-nimisen tekokuun tuhoamisesta syntyi jopa 1097 tutkalla havaittavaa palasta. Luultavasti niiden lisäksi muodostui vähintäänkin useita tuhansia sormenpään kokoisia tai vielä pienempiä kappaleita, jotka eivät pienen kokonsa vuoksi näy tutkassa.
(...)
Erityisen ikäväksi asian tekee se, että Fengyun-1C oli suhteellisen korkealla radalla, jopa 800 kilometrissä ennen tuhoutumistaan. Kun esimerkiksi Kansainvälisen avaruusaseman 350 km ratakorkeudelta romunkappaleet putoaisivat jo noin vuodessa ilmakehään, kestää nyt satoja vuosia, että merkittävä osa tuhotun satelliitin palasista poistuu lähiavaruudestamme."

Kiinan byrokraatit ovat varmaan saaneet jo rittävästi palautetta kansainväliseltä tiedeyhteisöltä ymmärtääkseen töppäyksensä (joka haittaa yhtälailla Kiinan omiakin avaruushankkeita), mutta turha rypistää kun on housuissa jo.

Äänestä
  • Geostationäärisellä radalla päiväntasaajan yläpuolella 36000 km korkeudella kiertää suuri joukko satelliitteja. Tämä rata on siitä erikoinen, että sillä satelliitin kiertoaika Maan ympäri on täsmälleen sama kuin Maan kiertoaika oman akselinsa ympäri, joten kyseisellä radalla kiertävät satelliitit näyttävät pysyvän paikallaan maasta katsottuna. Monenlaiset tietoliikennesatelliitit ja mm. kaikki TV-sateelliitit hyödyntävät kyseistä rataa.

    Kaikkien tuolla radalla olevien satelliittien tuhoaminen olisi melkoisen helppoa esim. terroristien toimesta. Tarvitsisi vain lähettää pieni satelliitti kiertämään samaa rataa vastakkaiseen suuntaan, satelliitissa olisi esimerkiksi muutama sata kiloa lyijyhauleja, ja ne pölläytettäisiin levälleen pienelle alueelle pienellä panoksella.

    Geostationäärisellä radalla satelliitit kulkevat melkoisen tarkasti rajatulla ja kapealla alueella. Niiden nopeus on noin 3 km/s. Vastakkaiseen suuntaan samalla nopeudella kiertävä muutama sata metriä halkaisijaltaan oleva lyijyhaulipilvi tuhoaisi kaikki satelliitit muutamassa vuorokaudessa. Lyijyhaulien ja satelliittien nopeusero olisi noin 6 km/s, eli haulit iskeytyisivät satelliitteihin moninkertaisella nopeudella verrattuna siihen, että satelliitteja ammuttaisiin haulikolla.

    Äänestä

  • Spekulaattori kirjoitti:

    Geostationäärisellä radalla päiväntasaajan yläpuolella 36000 km korkeudella kiertää suuri joukko satelliitteja. Tämä rata on siitä erikoinen, että sillä satelliitin kiertoaika Maan ympäri on täsmälleen sama kuin Maan kiertoaika oman akselinsa ympäri, joten kyseisellä radalla kiertävät satelliitit näyttävät pysyvän paikallaan maasta katsottuna. Monenlaiset tietoliikennesatelliitit ja mm. kaikki TV-sateelliitit hyödyntävät kyseistä rataa.

    Kaikkien tuolla radalla olevien satelliittien tuhoaminen olisi melkoisen helppoa esim. terroristien toimesta. Tarvitsisi vain lähettää pieni satelliitti kiertämään samaa rataa vastakkaiseen suuntaan, satelliitissa olisi esimerkiksi muutama sata kiloa lyijyhauleja, ja ne pölläytettäisiin levälleen pienelle alueelle pienellä panoksella.

    Geostationäärisellä radalla satelliitit kulkevat melkoisen tarkasti rajatulla ja kapealla alueella. Niiden nopeus on noin 3 km/s. Vastakkaiseen suuntaan samalla nopeudella kiertävä muutama sata metriä halkaisijaltaan oleva lyijyhaulipilvi tuhoaisi kaikki satelliitit muutamassa vuorokaudessa. Lyijyhaulien ja satelliittien nopeusero olisi noin 6 km/s, eli haulit iskeytyisivät satelliitteihin moninkertaisella nopeudella verrattuna siihen, että satelliitteja ammuttaisiin haulikolla.

    Geostationäärisellä radalla on muuten aikamoinen liuta satelliitteja:

    http://www.satsig.net/sslist.htm

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolestunut.. kirjoitti:

Eilen julkaistiin mielenkiintoinen juttu avaruusromusta tehdystä väitöskirjasta:

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=109802

Satuin lukemaan äsken NASA:n sivuilta, että ISS-avaruusasemalta lasketaan edelleen esimerkiksi jätevesiä avaruuteen. Joka kerta niin tehtäessä lähetetään muun avaruusromun sekaan pieni pilvi nestepisaroita, jotka olettaakseni ovat nestemäisiä päiväpuolella ja jäätyvät yöpuolella.

Sitä vain ihmettelen, että eivätkö nuo 7-8 km/s maata kiertävät nestepisarat/jääpalat ole yhtä vaarallisia kuin kaikki muukin avaruusromu? Ihan sama kai osuuko astronauttiin tai avaruusalukseen tai satelliittiin pieni mutteri tai jääpala, pahaa jälkeä tulee aina, jos nopeusero on riittävä (eli risteävät kiertoradat). Eli miksi vaarallisen avaruusromun määrää lisätään jatkuvasti ja paljon tuollaisilla nestepäästöillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu