Helppoja reseptejä??

Helppoja, maukkaita ja kohtuuhintaista raaka-aineista valmistettuja kasvisruokareseptejä kaipailisin. Päädyn itse valitettavan usein keittelmään jotain epämääräistä tomaattipohjaista mössöä/kastiketta johon heitän sekaan papuja tai soijarouhetta ja syön riisin/perunan/pastan kanssa. Myös kasvis-/soijapihvit sekä erilaiset wokit on jo liiankin tuttua tavaraa.
Vaihtelua siis kaipaisin. Kellään heittää hyviä reseptejä, jotka eivät mielellään sisällä tomaattia? (tungen sitä muutenkin ihan tarpeeksi kaikkialle)
3796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kuulotin pannulla purjoa,paprikoita eri värisiä ja sipulia,sitten laitoin ne kiehuvaan veteen, ja kun olivat melkein kypsiä,ajelin surrasauvalla soosiksi. Sit kyllä lorautin kookosmaitoa joukkoon,hippu suolaa,lisäsin pätkäspagettia ja nam,niin oli keitto valmis.
Ja tonnehan voi tunkea mitä tahansa sekaan, porkkanapalasia pureskeltavaksi,no,vaikka mitä.
Niin se juju oli siinä, että se oli aika kauniin vihreää keittoa!

Äänestä

Valmista ensin salaatti: pilko punakaalia, sipulia ja paprikaa kulhoon, sekoita säilykemaissia ja revi salaatinlehtiä joukkoon. Keitä kuorittu ja paloiteltu bataatti pienessä vesimäärässä pehmeäksi (10-20 min), ja muussaa soseeksi sinisen Keijun ja soijamaidon kanssa. Bataatin kypsyessä valmista ruskea kastike Sysmän sipulikeittoaineksista ja soijarouheesta (tai härkäpapurouheesta). Leikkaa lisäksi kylmäsavustetusta tofusta viipaleita ja lämmittele niitä hetki pannulla. Tarjoa hapankaalin ja salaatin kera.

Äänestä

jäävuorisaalaatti pieneks pilkottuna, tomaattia (vaikka et toivonu, mut sopii. :P ) viipaloituna, kurkkua kuutioituna ja keitettyä normaalia kylmäks jäähdytettyä makaroonia. oikeeta herkkua. :) mää ainakin tykkään, se on ainakin tosi nopea.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mimosa. kirjoitti:

Helppoja, maukkaita ja kohtuuhintaista raaka-aineista valmistettuja kasvisruokareseptejä kaipailisin. Päädyn itse valitettavan usein keittelmään jotain epämääräistä tomaattipohjaista mössöä/kastiketta johon heitän sekaan papuja tai soijarouhetta ja syön riisin/perunan/pastan kanssa. Myös kasvis-/soijapihvit sekä erilaiset wokit on jo liiankin tuttua tavaraa.
Vaihtelua siis kaipaisin. Kellään heittää hyviä reseptejä, jotka eivät mielellään sisällä tomaattia? (tungen sitä muutenkin ihan tarpeeksi kaikkialle)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu