Shakespeare kirjoitti "Hyvinvoinnin ja rauhan aikan yhteiskunta kasvattaa paiseita sisällepäin". Paavo Haavikko kirjoitti "Nykyään kaikki käy kaikesta". Niinhän se on; oikeudenmukaisuus, rehellisyys, kyvykkys eivät merkitse enää mitään. Kriisin aikana ihminen etsii turvallisuutta luotettavuudesta kun taas pitkään kestäneen rauhan aikana, silloin kun yhteiskunta on ikäänkuin valmiiksi rakennettu ja kun kenenkään ei enää tarvitse arvostaa rakentajia, kun kenenkään ei enää tarvitse käyttää aivojaan rakentamiseen, silloin ihminen valitsee keisari Neron tapaan ministeriksi hevosen! Hevonenhan on kaunis ja nopea, ja mielellään ihminen esittelee sitä naapurilleen, mutta jos siitä tehdään ihmisten tarpeitten hallitsija, katoaa ihmiseltä kyky kuunella ihmisen ääntä.
Minä ainakin toivon, että Rooma syttyisi tuleen, että tulisi mieluimmin vaikka suuri sota, joka kasvattaisi paiseita ulospäin. Silloin olisi tauti helpompi tunnistaa, löytää oikeat ihmiset,valmistaa lääke, jota voidaan jakaa koko maailmalle.
Ihminen ei vain hyvinvoinnin aikana pysy nahoissaan. Hän etsii arvoa arvottomasta ja sisältöä tyhjyydestä.
Tulkoon sota taas jälleen kerran, että kaikki taas jälleen kerran voitaisiin rakentaa uudelleen. Ja silloin rakentajiakin taas arvostettaisiin!
Minä ainakin toivon, että Rooma syttyisi tuleen, että tulisi mieluimmin vaikka suuri sota, joka kasvattaisi paiseita ulospäin. Silloin olisi tauti helpompi tunnistaa, löytää oikeat ihmiset,valmistaa lääke, jota voidaan jakaa koko maailmalle.
Ihminen ei vain hyvinvoinnin aikana pysy nahoissaan. Hän etsii arvoa arvottomasta ja sisältöä tyhjyydestä.
Tulkoon sota taas jälleen kerran, että kaikki taas jälleen kerran voitaisiin rakentaa uudelleen. Ja silloin rakentajiakin taas arvostettaisiin!
Vastaukset 9
Vanhimmat
turhautunut? Jostain syystä? Liekö ongelmasi enemmän psykologista kuin filosofista käsittelyä edellyttävä?
Hunosti menee maailmalla, sanot. Rappiota vain. Tuho tulee. Kuitenkin haluat panna tuhon koneistot käyntiin ennen kuin ne itsestään käynnistyvät. Mahtaisiko siitä tulla sitten sen parempaa?
Joskus hyvä kirja voi auttaa asiaa. Sinun mielialaasi minä suosittelisin Montaignea.
Olikohan se Chaplinin elokuva "Siniparta" vai mikä, jossa oli kohtaus, jossa toivottomaan umpikujaan elämässään ajautunut Charlie sai tytöltä elämänohjeen: "Ihmisen pitää elää, jos ei muusta syystä niin siksi, että täyttää kohtalonsa."
Pakkohan tuohon nyt on vastata, koska epäilit minun olevan hoidon tarpeessa?
Oletkohan koskaan käynyt lukemassa viestejä muilla palstoilla? Oletko liikkunut tavallisten ihmisten parissa?
Vetosit viestissäsi pariin kirjaan. Osaksi siksi luulen, että elämäsi on idiomilta toiselle juoksemista, abstrakstisten yhtälöitten toteuttamista...vetoamista vanhoihin viisauksiin. Jos kohtaat tilanteen, johon ei enää riitä mikään toisilta lainattu ajatus, alat paniikinomaisesti selailla mestareitten kirjoja ja jos et löydä vastausta toteat vain: "Jätän tuon tilanteen (ihmisen)omaan arvoonsa".
Tottakai "savustin" viestissäni melkoisesti, mutta saimpahan ainakin yhden rotan tulemaan esiin piilostaan. Ja millainen rotta! Rotta joka kantaa kaulassaan Chaplinin tytön pikkunäppärää korulausekylttiä! Rotta joka siristelee silmiään liiallisen valon takia!
Olen myös Montaigneni lukenut: liukas saippunpala, flegmaatikko
Juttuni lähti alunperin liikkeelle entisen kulttuuriministerin suhtautumistavasta uuteen kulttuuriministeriin. Cleas Andersson lojui sohvalla kuin märkä riepu ja örisi jotain että, no kyllä kai...kai siitäkin voi...hyvä kulttuuriministeri... tulla! Vaikka lausahdus oli ehkä tarkoitettu kyyniseksi, niin useimmat kuulivat siinä viisaan miehen äänenpainon.
Missä on veitsenterävä ja armoton filosofia? Flegmaatikko ei varmasti toteuta mitään "elämänohjetta" (lainaan nyt sinun idioottimaista idiomiasi). Hän ehkä vain on tai sitten häntä ei ehkä ole olemassakaan!
vastausta tuskin ansaitsen, suhteetonta sitä on tuolla tavalla rottia rusikoida. Pari tarkennusta ja oikaisua:
En ollenkaan epäillyt sinun olevan hoidon tarpeessa - tai jos, niin tavalla jolla itsekin ja me kaikki olemme joskus jonkun "hoidon" tarpeessa. Epätoivosi laatu vain ei ehkä minulle heti paljastunut.
Mutta jos kysymys onkin valosta eikä pimeydestä, mielelläni minä silmiäni siristelen.
Chaplinin filmit ovat olleet omaa henkistä ravintoani, olen niistä saanut paljon. Montaignesta myös. Toisaalta saatat olla oikeassa siinä, että tukeutuminen toisiin on hiiren konsti kokea olevansa isompi kuin on. Viime aikoina olen huomannut, että yhä useammin siteeraan Oikkosen "Narkissos-esseitä", aforismia löytyy niistä joka lähtöön. Sitä vain haluaa olla napakampi kuin mihin itse pystyy. Onko se lopultakaan niin tuomittavaa?
"Missä on veitsenterävä ja armoton filosofia?" En tiedä. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että se ei mitenkään tule tuhoamistarpeen mukana.
Ei tästäkään episodista sotaa nyt syttynyt. Näin asemani uhatuksi ja siksi ammuin täydeltä laidalta. Ajattelin kukistaa vihollisen kertarynnäköllä. Myöntää täytyy, että hoitoa myös täällä tarvitaan, mutta samalla ehkä menettäisin jotain persoonastani.
Ei näissä leppeissä mielentiloissa synny sen syvempää tekstiä. Kai kaikki luovuus vaatii sysäyksen samalla tavalla kuin pallo, joka pyöriäkseen tarvitsee...öö..sysäyksen.
Myös minä katson mielelläni Chaplinin filmejä ja olen aina löytävinäni niistä jotain uutta. Hänhän pyrki täydellisyyteen ja satoja kertoja otti kohtaukset uusiksi. Miksi? Sitä salaisuutta usein etsin hänen elokuvistaan.
Mutta nyt lähden vähän pyöräilemään tuonne leppeään kevätiltaan.
Jos tulisi hävitys ja rakentajia arvostettaisi taas, niin eiköhän vähän ajan päästä olisi sama tilanne kuin nyt. Ratkaisu olisi siis vain ohimeneväisluontoista. Ajattele asiaa valoisammalta kannalta: jos mikä tahansa käy mistä tahansa, niin älykkään ja paljon tietävän on silloin paljon helpompi kontrolloida ympäristöään. Tosin vastuu on silloin myös suurempi ja se vasta asettaa meidät todella tärkeiden kysymysten ja tekojen äärelle. Siksi ensisijaisinta on itsensä sivistäminen ja aikuiseksi kasvaminen.
kirjoitit
"Jos tulisi hävitys ja rakentajia arvostettaisi taas, niin eiköhän vähän ajan päästä olisi sama tilanne kuin nyt. Ratkaisu olisi siis vain ohimeneväisluontoista. Ajattele asiaa valoisammalta kannalta: jos mikä tahansa käy mistä tahansa, niin älykkään ja paljon tietävän on silloin paljon helpompi kontrolloida ympäristöään. Tosin vastuu on silloin myös suurempi ja se vasta asettaa meidät todella tärkeiden kysymysten ja tekojen äärelle. Siksi ensisijaisinta on itsensä sivistäminen ja aikuiseksi kasvaminen. "
Puhut asiaa
En muista kuka sanoi ja miten lause meni, mutta idea: En tiedä ketkä tai millä välineillä kolmas maailmansota käydään, mutta on selvää, että neljäs käydään nuijilla ja lingoilla.
muotoili mallipasifisti Albert Einstein.
No hän jos kuka tiesi mistä puhui. Olisi ehkä kuitenkin kannattanut ryhtyä puutarhuriksi, kuten myöhemmin itsekin arveli.