mittauspisteisiin!
Ylempi mittausasema näyttää jääkauden tulemisesta ja alempi maapallon ylikuumenemisestä.
http://www.surfacestations.org/
Tältä sivulta löytyy myös muitakin kuvia erikoisesti sijoitetuista mittausasemista.
Koordinaattien avulla ja Google Earthin kanssa voitte tarkistaa kuinka hienosti nämä mittausasemat on sijoitettu ympäri Yhdysvaltoja myöskin kaupunkien keskuksiin.
Ilmastonmuutos perustuu tällaisiin
11
708
Vastaukset
- tuc
Seuraavaksi varmaan voit perustella, miksi satelliiteillakin mitattuna koko ajan lämpenee.
Ja jos luulet, että maailman parhaat ilmastotieteilijät ovat niin tyhmiä, etteivät osaa ottaa noita asioita huomioon, niin ryhdy työksesi kouluttamaan ilmastotieteilijöitä. Luulisi olevan hyvä liksa.- Sam.
on parantunut vuosien aikana. Ensimmäisissä satelliiteissa oli melkoisen alkeeliset sensorit verrattuna tämänpäivän tekniikkaan.
Satelliitit mittaavat maasta heijastuvan lämpösäteilyn (infrapuna aallot) määrän ja tähän tarkkuuteen taasen vaikuttavat kaikki mitä on maan ja satelliitissa olevan mittaussensorin välissä ym. (pöly, pilvet, linssi, lämpökohina itse sensorissa, AD-muuntimen linearisuus, kalibrointi).
Miten satelliitti muka pystyy erottelemaan onko se infrapuna säteily lähtöisin maanpinnasta vai ilmakehässä leijuvista pölihiukkasista?
Voisi olla mielenkiintoista jos joku voisi todella perusteellisesti tutkia satelliitti mittausten todellisen tarkkuuden. Kadunmiehet luottavat todellakin liikaa näihin niinsanottujen huipputekniikka systeemien tarkkuuksiin. - Sam.
Sam. kirjoitti:
on parantunut vuosien aikana. Ensimmäisissä satelliiteissa oli melkoisen alkeeliset sensorit verrattuna tämänpäivän tekniikkaan.
Satelliitit mittaavat maasta heijastuvan lämpösäteilyn (infrapuna aallot) määrän ja tähän tarkkuuteen taasen vaikuttavat kaikki mitä on maan ja satelliitissa olevan mittaussensorin välissä ym. (pöly, pilvet, linssi, lämpökohina itse sensorissa, AD-muuntimen linearisuus, kalibrointi).
Miten satelliitti muka pystyy erottelemaan onko se infrapuna säteily lähtöisin maanpinnasta vai ilmakehässä leijuvista pölihiukkasista?
Voisi olla mielenkiintoista jos joku voisi todella perusteellisesti tutkia satelliitti mittausten todellisen tarkkuuden. Kadunmiehet luottavat todellakin liikaa näihin niinsanottujen huipputekniikka systeemien tarkkuuksiin.Eikös ne satelliittit ole siellä avaruuden puolella mittaamassa maasta heijastunutta lämpösäteilyä eli periaatteessa satelliitit mittaavat vain maasta heijastunutta (maapallolta poistunutta) lämpösäteilyä. Siis, mitä kuumemmalta maapallo näyttää satelliitista, sitä enemmän lämpöä karkaa avaruuteen. Jos otat huonosti lämpöeristetystä talosta infrapunavalokuvan talvella, niin näet että talo on kuuma (tämä vain todistaa sen että lämpö karkaa seinien ja ikkunoiden kautta ulos, mutta sisällä lämpötila voi olla sietämättömän kylmä), mutta hyvin eristetty talo taasen näyttää samalla kameralla kylmältä, muttä sisällä talossa voi olla sietämättömän kuuma.
Toivottavasti ymmärsit esimerkkini.
http://www.bobvila.com/HowTo_Library/Infrared_Insulation_Test-Inspecting-A1762.html - tuc
Sam. kirjoitti:
on parantunut vuosien aikana. Ensimmäisissä satelliiteissa oli melkoisen alkeeliset sensorit verrattuna tämänpäivän tekniikkaan.
Satelliitit mittaavat maasta heijastuvan lämpösäteilyn (infrapuna aallot) määrän ja tähän tarkkuuteen taasen vaikuttavat kaikki mitä on maan ja satelliitissa olevan mittaussensorin välissä ym. (pöly, pilvet, linssi, lämpökohina itse sensorissa, AD-muuntimen linearisuus, kalibrointi).
Miten satelliitti muka pystyy erottelemaan onko se infrapuna säteily lähtöisin maanpinnasta vai ilmakehässä leijuvista pölihiukkasista?
Voisi olla mielenkiintoista jos joku voisi todella perusteellisesti tutkia satelliitti mittausten todellisen tarkkuuden. Kadunmiehet luottavat todellakin liikaa näihin niinsanottujen huipputekniikka systeemien tarkkuuksiin.Jotkut ei vaan luota faktoihin.
http://www.john-daly.com/nasa.gif
Kyllä lämpenee. Toivottavasti hyvä mies et ole tosissasi vaan yrität vain ärsyttää.
Kysy KENELTÄ tahansa maailman ilmastotieteilijältä mielipidettä. Voit kysyä myös skeptikoilta kuten Lindzeniltä.
Kysy Nasalta.
Kysy ilmatieteen laitokselta.
Kysy miltä tahansa yliopistolta maailmassa. - Sam.
tuc kirjoitti:
Jotkut ei vaan luota faktoihin.
http://www.john-daly.com/nasa.gif
Kyllä lämpenee. Toivottavasti hyvä mies et ole tosissasi vaan yrität vain ärsyttää.
Kysy KENELTÄ tahansa maailman ilmastotieteilijältä mielipidettä. Voit kysyä myös skeptikoilta kuten Lindzeniltä.
Kysy Nasalta.
Kysy ilmatieteen laitokselta.
Kysy miltä tahansa yliopistolta maailmassa.siitä että lämpiääkö vai ei, vaan siitä minkä takia? Luotan että ilmasto on lämmennyt edellis vuosikymmeniin nähden, mutta kyse on kuinka paljon ja minkä takia?
Nämä satelliittimittaukset vain näyttävät sen että enemmän lämpöä on karannut viimevuosina avaruuteen maapallolta.
Luotan enemmän siihen selitykseen että ilmakehän pöly ja pienhiukkaset laskeutuvat lumeen vähentäen sen IR heijastuskykyä ja myöskin sulattaen lumen ja jään ympäriltään.
CO2 on kasvikunnan ravinne, joten mitä enemmän ravinteita tarjolla sitä enemmän myöskin kasvua.
Näkeehän sen myöskin ihmisistäkin. - Sam.
Sam. kirjoitti:
siitä että lämpiääkö vai ei, vaan siitä minkä takia? Luotan että ilmasto on lämmennyt edellis vuosikymmeniin nähden, mutta kyse on kuinka paljon ja minkä takia?
Nämä satelliittimittaukset vain näyttävät sen että enemmän lämpöä on karannut viimevuosina avaruuteen maapallolta.
Luotan enemmän siihen selitykseen että ilmakehän pöly ja pienhiukkaset laskeutuvat lumeen vähentäen sen IR heijastuskykyä ja myöskin sulattaen lumen ja jään ympäriltään.
CO2 on kasvikunnan ravinne, joten mitä enemmän ravinteita tarjolla sitä enemmän myöskin kasvua.
Näkeehän sen myöskin ihmisistäkin.Tämä julkaisu kertoo että maan pintalämpötilan mittaaminen satelliittien avulla on erittäin haastavaa pilvien, kasviston ja eri maalajien lämmön heijastus kyvystä.
Satellittien lämpötilan mittaustarkkuus on huonompi kuin arvioitu globaali lämpötilan nousu, joten ei edes satelliitti mittauksiin voi luottaa sata prosenttisesti.
Päivälämpötilamittaukset ovat epätarkempia verrattuna yölämpötilan mittauksiin.
http://www.leos.le.ac.uk/group/ejn2/FILES/lsa_saf_workshop_2006_paper_aatsr_lst.pdf
Googlaamalla löytyy paljon tietoa satelliittien epätarkkuuksista lämpötilan arvioimisessa. - ihme hemmo
Sam. kirjoitti:
Tämä julkaisu kertoo että maan pintalämpötilan mittaaminen satelliittien avulla on erittäin haastavaa pilvien, kasviston ja eri maalajien lämmön heijastus kyvystä.
Satellittien lämpötilan mittaustarkkuus on huonompi kuin arvioitu globaali lämpötilan nousu, joten ei edes satelliitti mittauksiin voi luottaa sata prosenttisesti.
Päivälämpötilamittaukset ovat epätarkempia verrattuna yölämpötilan mittauksiin.
http://www.leos.le.ac.uk/group/ejn2/FILES/lsa_saf_workshop_2006_paper_aatsr_lst.pdf
Googlaamalla löytyy paljon tietoa satelliittien epätarkkuuksista lämpötilan arvioimisessa.Ensin annat ymmärtää, että sääasemat eivät tuota järkeviä tuloksia.
Sitten annat ymmärtää, että satelliiteilla ei voi mitata maapallon lämpötilaa riittävän tarkasti.
Lopuksi sanot, että "luotat" siihen, että maapallo on lämmennyt. Tarkoitat varmaankin, että *uskot* maapallon lämmenneen. Nimittäin jos kerran maapallon lämpötilaa ei voi mielestäsi luotettavasti mitata, niin sittenhän sinulle ei jää muuta mahdollisuutta kuin uskoa siihen, että maapallo on lämmennyt.
Ohhoh! - Sam.
ihme hemmo kirjoitti:
Ensin annat ymmärtää, että sääasemat eivät tuota järkeviä tuloksia.
Sitten annat ymmärtää, että satelliiteilla ei voi mitata maapallon lämpötilaa riittävän tarkasti.
Lopuksi sanot, että "luotat" siihen, että maapallo on lämmennyt. Tarkoitat varmaankin, että *uskot* maapallon lämmenneen. Nimittäin jos kerran maapallon lämpötilaa ei voi mielestäsi luotettavasti mitata, niin sittenhän sinulle ei jää muuta mahdollisuutta kuin uskoa siihen, että maapallo on lämmennyt.
Ohhoh!uskomisella'?
Jos mä sanon: "Minä luotan asian olevan näin."
tai näin: "Minä uskon asian olevan näin."
Onkos näillä sanonnoilla jokin suurempi ero?
Minusta nämä sanonnat merkitsevät samaa asiaa.
Molemmat merkitsevät että luotan/uskon ilmaston lämpenemiseen ilman kyseisiä epävarmoja todisteitakin.
En tietenkään usko että lämpeneminen jatkuisi vuosikymmeniä ja mahdollisesti on jo kääntynyt kylmenemisen puolelle.
Myöskään en minä anna ymmärtää mitään. Jokainen voi mennä Googlaamaan ja todeta saman kuin minäkin.
Olen vain viestinkantaja. - irrationaalista
Sam. kirjoitti:
uskomisella'?
Jos mä sanon: "Minä luotan asian olevan näin."
tai näin: "Minä uskon asian olevan näin."
Onkos näillä sanonnoilla jokin suurempi ero?
Minusta nämä sanonnat merkitsevät samaa asiaa.
Molemmat merkitsevät että luotan/uskon ilmaston lämpenemiseen ilman kyseisiä epävarmoja todisteitakin.
En tietenkään usko että lämpeneminen jatkuisi vuosikymmeniä ja mahdollisesti on jo kääntynyt kylmenemisen puolelle.
Myöskään en minä anna ymmärtää mitään. Jokainen voi mennä Googlaamaan ja todeta saman kuin minäkin.
Olen vain viestinkantaja.---
Mikä ero on 'luottamisella' ja uskomisella'?
Jos mä sanon: "Minä luotan asian olevan näin."
tai näin: "Minä uskon asian olevan näin."
Onkos näillä sanonnoilla jokin suurempi ero?
Minusta nämä sanonnat merkitsevät samaa asiaa.
---
luottamus = tämä on varma asia enkä epäile sitä
usko = tämä on totta vaikka sen todenperäisyydestä ei ole takeita
Vrt. esim. "luotan häneen" ja "uskon jumalaan".
Uskosi siihen, että ilmasto lämpenee ei siis perustu tosiasioille koska kiistit ne tosiasiat, joille olisit uskosi voinut perustaa.
Uskosi ilmaston lämpenemiseen on siis perusteetonta ja verrattavissa jumaliin uskomiseen. Jumalistakaan ei ole todisteita mutta silti niihin uskotaan.
Mutta mitäpäs siitä. Uskosi ei minua häiritse. Tylsäähän täällä olisi jos kaikki ajattelisivat rationaalisesti. - tuc:in
tuc kirjoitti:
Jotkut ei vaan luota faktoihin.
http://www.john-daly.com/nasa.gif
Kyllä lämpenee. Toivottavasti hyvä mies et ole tosissasi vaan yrität vain ärsyttää.
Kysy KENELTÄ tahansa maailman ilmastotieteilijältä mielipidettä. Voit kysyä myös skeptikoilta kuten Lindzeniltä.
Kysy Nasalta.
Kysy ilmatieteen laitokselta.
Kysy miltä tahansa yliopistolta maailmassa.lapsenusko kaikkiin ns. arvovaltaisiin tahoihin.
Oletkos koskaan sattunut kuulemaan että ns. asiantuntijatkin ovat olleet väärässä. Kuinka paljon nykyään tutkimuksella joka alalla oiotaankaan vanhoja vääriä opetuksia. Opetuksia, joita aikanaan kaikki tunnetut auktoriteetit ovat yksimielisesti ehdottomina totuuksina paasanneet. Mutta silti olleet täysin väärässä.
Minulle on ainakin elämä opettanut sen, että kaikkeen mitä kuulee ja näkee ja lukee pitää suhtautua suurella varauksella.
Jos tuc olet onnellinen lapsenuskossasi niin pidä se ja nauti onnestasi. Ei se minua haittaa mihin uskot ja miten kovasti uskot, anna palaa vaan.
- on tullut
erilaisten lämpöpumppu- ja tuulimyllykauppiaitten temmellyskenttää sekä puupäitten markkinat.
Suurta humpuukia, jonka varjolla harjoitetaan kaikkea mahdollista. Kuten EU:n ajatus autojen satelliittiseurannasta. Ison Veljen valvontaa vailla pienintäkään ilmastomerkitystä.
Buuki buuki, humpuuki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477