Eli mitäs kaikkee sitä ihmiset nyt sit vappuna syö? Nakit ja perunasalaatti on aikanasa elänyttä eikä oo ikinä oikein maistunu. Uusia ideoita siis kaivataan...ja aikaa ei todellakaan ole hirveesti niiden valmistamiseen. Kaikkee pientä naposteltavaa siis..Ideoita, kiitos! Myös piknik mahdollinen.
vappusafkaa
sarah
1436
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
..mukaan olen suunnitellut ottavani ainakin kylmää, runsasjuustoista pinaatti- tai nokkospizzaa sievinä palasina sekä mahdollisimman tasokkaita sämpylöitä, joissa sisällä vuohen tai lehmän maidosta tehtyä valkohomejuustoa ja puolitettuja viinirypäleitä. Ehkä teen myös täytettyjä munia, joskin ne aiheuttavat kuljetusongelmia. Jos syö eläintä, eräs ihanimmista salaateista, joita olen maistanut, on riisisalaatti, jossa on riisin lisäksi katkarapuja, ranskankermaa, avokadoa, chiliä ja mangochutneyta (olisiko ollut jäävuorisalaattiakin, en ole varma). Erilaiset piiraat ovat tietenkin hyvää piknik-tavaraa.
Viime vuonna mukanani oli hedelmäsalaattia sekä pieniä lusikkadonitseja, mutta hedelmäsalaatti oli makeaksi liian täyttävää, ja lusikkadonitsit eivät olleet jäähdyttyään niin hyviä kuin tuoreena. Jokin makea pala olisi hauska keksiä mukaan...
Jos et pidä tavallisesta perunasalaatista ja haluat todellista luksusta, kokeile seuraavaa: keitettyjä perunoita, aurinkokuivattuja tomaatteja ja hiukan niiden öljyä, sinihometuorejuustoa, majoneesia, sipulia ja valkosipulia, sekä mahdollisesti hiukan oliivia (oma syntinen reseptini :)). Perunasalaatin tapaan voi tehdä myös pastasalaatin, jolloin joukkoon kannattaa laittaa kermaviiliä, fetaa ja jotakin vihreää sekä passeleita mausteita.