Italiassakin

sitruunat ja muutkin hedelmät grillaantuvat jo puissa.
En ole grillannut ko. tuotetta ennen, mutta nythän saa kaiken jo valmiina?????????
5384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Etelä-Italiassa on aina jossain vaiheessa kesää todella kuuma. On aina ollut. Jo kolmekymmentä vuotta sitten ystäväni, joka kävi Sisiliassa sukuloimassa, valitti että siellä on välillä aivan h....n kuuma, kun tuulet puhaltavat Saharasta päin. Ei siis mitään uutta taivaan alla. Kreikankin helteistä saamme kuulla uutisissa joka ikinen kesä.

Äänestä
  • Nämä ääri-ilmiöthän juuri kuuluvat ilmastonmuutokseen, muuten ei mitään ilmastonmuutosta olisikaan.
    En muista koskaan aikaisemmin, siis muutama vuosi sitten, että ihmiset soutelevat veneillä kaduilla ja jatkuvista mutavyöryistä ja kyllä nämä helteet ovat lehden mukaan kaikkien aikojen kovimmat Etelä-Italiassa.
    No, hedelmät paahtuvat käyttökelvottomiksi jo puissa ja mehiläiset katoavat pikapuoliin eli pölyttäjähyönteiset kun kuolevat, niin tulee nälkä todella, eikä vain kehitysmaissa, vaan täällä yltäkylläisyyden keskelläkin.
    En ole koskaan nähnyt niin paljon kuolleita puita ja kuolleita oksia puissa kuin tänä kesänä eli oksasaha on heilunut ja puita kaadettu urakalla.
    Teiden varsilla on kuolleita ja puolikuolleita puita ja koivut ovat tosi vähälehtisiä eli läpi näkee hyvin.
    Kuivilla paikoilla alkoi juhannuksena koivujen kellastuminen......
    Ei ilmastonmuutosta pelkästään Suomen näkövinkkelistä voi katsella, kyllä se nyt on golobaali ongelma ja edetessään vie koko telluksen perikatoon.

    Äänestä

  • pessimisti ekokatastrophus kirjoitti:

    Nämä ääri-ilmiöthän juuri kuuluvat ilmastonmuutokseen, muuten ei mitään ilmastonmuutosta olisikaan.
    En muista koskaan aikaisemmin, siis muutama vuosi sitten, että ihmiset soutelevat veneillä kaduilla ja jatkuvista mutavyöryistä ja kyllä nämä helteet ovat lehden mukaan kaikkien aikojen kovimmat Etelä-Italiassa.
    No, hedelmät paahtuvat käyttökelvottomiksi jo puissa ja mehiläiset katoavat pikapuoliin eli pölyttäjähyönteiset kun kuolevat, niin tulee nälkä todella, eikä vain kehitysmaissa, vaan täällä yltäkylläisyyden keskelläkin.
    En ole koskaan nähnyt niin paljon kuolleita puita ja kuolleita oksia puissa kuin tänä kesänä eli oksasaha on heilunut ja puita kaadettu urakalla.
    Teiden varsilla on kuolleita ja puolikuolleita puita ja koivut ovat tosi vähälehtisiä eli läpi näkee hyvin.
    Kuivilla paikoilla alkoi juhannuksena koivujen kellastuminen......
    Ei ilmastonmuutosta pelkästään Suomen näkövinkkelistä voi katsella, kyllä se nyt on golobaali ongelma ja edetessään vie koko telluksen perikatoon.

    Mitä muutama vuosi sinun muistiasi kertoo säistä yhtään mitään??? Ei yhtään mitään. Jos ei viime vuonna ollut samanlaista, niin ei sekään tarkoita yhtään mitään. Ei se säästä tee ääri-ilmiötä tai yhtään mitään muutakaan, jos sinä et muista kuin parin vuoden takaisia asioita.

    Huom. Kaverini kertoi tuollaista olleen 30 vuotta sitten, eikä sekään ole yhtään mitään. Ei mitään muuta kuin kuuluu asiaan siellä!!

    Äänestä

Sanoi olevan 15 astetetta lämmintä ja vesisadetta. Valitti sääennustajista, kun kesän piti olla kaikkien aikojen hellekesä, mutta nyt vaan nokka vuotaa. Suuressa osaa Eurooppaa on ollut kolea ja sateinen kesäkuu.

Äänestä
  • Milloin ne ennustajat ovat säitä määränneet.

    Brittein saarilla ja Keski-Euroopassa kuuluu normaaleihin sääilmiöihin, että siellä sataa runsaasti! Ei siellä mitään Kanarian säitä ole koskaan ollutkaan!

    Herranjestas, minä en käsitä näitä pellejä, joille jokainen sää on jotain kamalan kummallista. Ottakaa nyt vähän selvää asioista ensin, ennen kuin alatte vouhottamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Grillatut sitruunat haloo++... kirjoitti:

sitruunat ja muutkin hedelmät grillaantuvat jo puissa.
En ole grillannut ko. tuotetta ennen, mutta nythän saa kaiken jo valmiina?????????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu