NIIN MYÖTÄ KUIN VASTA MÄESSÄ

Ero tulossa, talo myyntiin ja uusi elämäntilanne . Vielä sitä rohkeutta tarvittaisiin jostain lisää.. Mieheni on käyttänyt suhteemme ajan alkoholia välillä enemmän ja vähemmän , kuitenkin meidän perheen kannalta ongelmaksi asti. Nyt 31vuotiaana kahden lapsen äitinä täytyisi uskaltaa ja lähteä tällaisesta hankalasta liitosta.. ja lähdenkin. Tänne nettiin on hyvä käydä purkamassa olojaan kun ei viitsi lähipiiriään rasittaa näillä ikuisuus kysymyksillä. Tuntuu olevan vähän liiankin ajankohtaista... Miksi ihmisten täytyy satuttaa toisiaan? Voi kuin kaikki voisi mennä hyvin ja ei tarviis riidellä.
61168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Viestisi kuulosti pahalta ja hankalalta. Siinä oli sisäisiä ristiriitaisuuksia, mikä kertoi että toive ja unelma vielä elää sinussa. Toisaalta koet myös ilmeisesti jopa 'riidassa mukanaolon' lähtökohtaisesti vääräksi.

Älä tee hätiköityä. Anna tilaa vaikkapa pariterapialle tai ainakin itsesi tutkiskelulle. Pitkälle kannattaa miettiä myös sitä, ovatko oman elämänunelmat liian voimakkaita ja tyytymättömyytt tuottavia. Ehdoton raja on kuitenkin pantava johonkin: älä alistu vääryyteen, jos sellaista kohtaat.

Valitettavasti joudu, pääset ja saat todeta sen, että vastamäkeä on elämässä, sen myötä riitelyä, oli kyseessä sitten avioliitto tai lapset.

Äänestä
  • Jos riitojen takia olisimme eronneet, ero olisi ollut vireillä kerran vuodessa.
    Mutta kuten sanoit: myötä- JA vastamäessä!
    Meillä tätä yhteistä aviotaipaletta on itketty ja naurettu melkein päivälleen 47 vuotta. Ja mikään ei ennusta, että taival loppuisi ihan vielä.

    Äänestä

tarvetta riidellä, jos kumpikin hoitaa vanhemmuutensa niin kuin hyvän vanhemman kuuluu ja ex-puolisot eivät ryhdy keskinäiseen kiusantekoon.

Jos opit hankalasta liitostasi jotain se on kaikki plussaa uuden elämän ja mahdollisen uuden suhteen kannalta. Osaat sitten aikanaan arvostaa hyvää suhdetta. Tsemppiä sinulle. Eroprosessi vie voimia, mutta kyllä ne siitä palautuu.

Äänestä
  • nyt ottaa toisen entisen ja toisen miehen lapset huollettavakseen ja annat ymmärtää, että uusi hyvä liitto odottaa kulman takana, kun sitä ei saa edes sinkut, joilla ei ole lapsia ja hyvä toimeentulo ja nuoruus ja kauneus jäljellä.
    No, jonkun viinamäen rentun voi saada eli sama kuvio toistuu pahempana.
    Älä nyt sentään anna sellaista toivoa, jota ei taatusti ole.
    Kyllä naiset ovat naiiiveja.

    Äänestä

  • Joku järkijättöinenkö siellä? kirjoitti:

    nyt ottaa toisen entisen ja toisen miehen lapset huollettavakseen ja annat ymmärtää, että uusi hyvä liitto odottaa kulman takana, kun sitä ei saa edes sinkut, joilla ei ole lapsia ja hyvä toimeentulo ja nuoruus ja kauneus jäljellä.
    No, jonkun viinamäen rentun voi saada eli sama kuvio toistuu pahempana.
    Älä nyt sentään anna sellaista toivoa, jota ei taatusti ole.
    Kyllä naiset ovat naiiiveja.

    ..jos on varma ettei löydä, niin ei varmasti löydä. Jos rakkautta, tahtoa ja sopeutumiskykyä riittää, toisen lapsiin tottuu kyllä, eikä niiden huoltajaksi tarvitse ryhtyä. Aiti ja isähän ovat edelleen lastensa vanhempia.
    Itse eronneena ja uusperheen aikuisena tämän tiedän. Minä olen täysin hyväksynyt kumppanin lapset (osaavat joskus olla ihan samalla lailla ärsyttäviä ihan kuin omatkin). Hyväksyn myös ex puolisoni uuden kumppanin ja hänen lapsensa. Mitä enemmän luotettavia aikuisia lasten lähipiirissä on, sen parempi.

    Ikääkin on jo yli 40 ja vielä elämä enimmäkseen hymyilee. Ei ikä, lapset tai lemmikit ole elämän esteitä. Asenne on.

    Äänestä

Hauskaa lukea tällaisia viestejä.
"Ero tulossa" => Syy?

"Mieheni on käyttänyt suhteemme ajan alkoholia välillä enemmän ja vähemmän" => Syy vai seuraus?
Totuushan on että nälästä pääsee eroon syömällä ja vaimosta eroon juomalla. Taitaa olla yli 87% kansasta joka käyttää "enemmän tai vähemän" alkoholia.

"Nyt 31vuotiaana kahden lapsen äitinä täytyisi uskaltaa ja lähteä tällaisesta hankalasta liitosta.. ja lähdenkin." => Lähde ihmeessä. Unohda ne papin höpötykset niistä vastanyppylöistä. Yhteiskunta on kuitenkin jo kertakäyttö-sellainen. Uusi parempi mies voi odottaa jo kulman takana.
"Tänne nettiin on hyvä käydä purkamassa olojaan kun ei viitsi lähipiiriään rasittaa näillä ikuisuus kysymyksillä." => Varsinkaan miestään ei näillä kysymyksillä kannata suotta rassata. Ja jos rassaat niin älä missään tapauksessa anna hänelle suunvuoroa vastata, saati esittää omia mielipiteitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rohtoraunioyrtti kirjoitti:

Ero tulossa, talo myyntiin ja uusi elämäntilanne . Vielä sitä rohkeutta tarvittaisiin jostain lisää.. Mieheni on käyttänyt suhteemme ajan alkoholia välillä enemmän ja vähemmän , kuitenkin meidän perheen kannalta ongelmaksi asti. Nyt 31vuotiaana kahden lapsen äitinä täytyisi uskaltaa ja lähteä tällaisesta hankalasta liitosta.. ja lähdenkin. Tänne nettiin on hyvä käydä purkamassa olojaan kun ei viitsi lähipiiriään rasittaa näillä ikuisuus kysymyksillä. Tuntuu olevan vähän liiankin ajankohtaista... Miksi ihmisten täytyy satuttaa toisiaan? Voi kuin kaikki voisi mennä hyvin ja ei tarviis riidellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu