Uusi työpaikka??

Miten jengi ottaa vastaan yleensä uuden työntekijän?
Vähän pelottaa kun en ole ollut töissä pitkään aikaan ja uusi ala kyseessä. Varmasti kattovat alussa, että mikäs jätkä toi on oikeen. :( Toivottavasti on mukavaa porukkaa. Mun mielestä työpaikassa yksi tärkeintä on mukavat työkaverit. Jos on taas vittumaista jengiä, niin ei siellä viihdy kauaa.
52047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ihan ensin kerron tämän.Uuden työtekijän"sisäänajaminen"yrityksen työtehtäviin
ja"tutustuminen"työyhteisöön vie väh.1-vuoden.Tutkittu asia tämä.Ikävä tosiasia on,että mitä enemmän ihmisiä yriyksessä, sitä suurempi on epämiellyttävän työkaverin läsnäolo.Ota uutena kasvona reipas ote ja aito olemus peliin.
Tuo sinun(jännitys)ja epävarmuus on ihmillisen ihmisen piirre, joten Take it easy.

Äänestä
  • "No toi ei osaa kyllä yhtään mitään".

    Äänestä

  • kyllä meidän työpaikalla uudet työntekijät otetaan vastaan hyvinkin nopeasti ja sanoisin, että 2:ssa kuukaudessa on kaikki sopeutunut ja päässyt sisään. TEhtävien oppiminen vie oman aikansa, mutta niinhän se aina. Kyllä 1 vuosi on aivan liian pitkä aika sopeutumiseen. SIinä vaiheessa aletaan jo suunnitella työpaikan vaihtoa. Eli ei ole tutkittu tai jos on, niin laitatko linkin.

    Äänestä

Niin pitkään kuin esimies on paikalla olet semmoinen lepposa, hymyilet ja tervehdit porukkaa. Kun esimies on jättänyt sinut työtovereidesi seuraan, toimit tietenkin seuraavasti:

Otat heti luulot pois. Katot isoimman jannun ja heti riveliin kiinni, mielellään tuuppaat nokkaan niin että ottaa lukua heti. Sitten otat nyhverön ja pyörittelet sitä vähän aikaa siinä kentässä. Älä kuitenkaa liikaa, vaan päästät sen vähän helpommalla, saat siitä helposti liittolaisen itsellesi.

Sitten tsekkaat näteimmän typykän ja lähdet panee sitä vessaan.

Tämän jälkeen onkin vuorossa pomo...

Aika helppoa-kun ajattelee omalla päällä, vai mitä?

Äänestä
  • uuh... tää sun on kyllä paras mitä olen näillä palstoilla konsanaan lukenut!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miten on?? kirjoitti:

Miten jengi ottaa vastaan yleensä uuden työntekijän?
Vähän pelottaa kun en ole ollut töissä pitkään aikaan ja uusi ala kyseessä. Varmasti kattovat alussa, että mikäs jätkä toi on oikeen. :( Toivottavasti on mukavaa porukkaa. Mun mielestä työpaikassa yksi tärkeintä on mukavat työkaverit. Jos on taas vittumaista jengiä, niin ei siellä viihdy kauaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu