Hei..
elän avoliitossa miehen kanssa, oltu yli vuosi jo yhdessä. Koko suhde alkoi niin, että mies "nappasi" minut ja minä ikäänkuin opettelin rakastumaan häneen. Ja nyt olenkin rakastunut ja kasvanut häneen jo vähän kiinni. Hän on kuitenkin ensimmäinen poikaystäväni..
Olenkin elänyt viimeisen puoli vuotta välillä niin aaltoilevaa elämää tunteideni kanssa, etten välillä kestä sitä. Eräs opiskelijatoverini, poika, on tullut minulle tosi läheiseksi ja vaikuttaa olevan miltei sielunkumppanini. Olen siis ihastunut..ja tiedän varmuudella, että hänkin on minuun.
Mutta mitäpä tekisin..en kuitenkaan halua jättää nykyistäni, sillä hän on hyvä mies ja minulle rakas. Silti nuori mieleni kaipaa tätä seikkailua, muitakin miehiä..Toisinaan ajattelen, että tämä meidän suhteemme varmaan loppuu joskus ja tutustun sitten muihinkin miehiin..ja että nappaisin sitten tämän ihastukseni.
Inhottavaa tämä elämä, kun toisaalta haluaisi heittäytyä, toisaalta jäädä turvallisesti paikoilleen. Vaikka haaveilenkin kaikenlaisesta, en siltikään pelkää suunnitella avoimesti poikaystäväni kanssa yhteistä tulevaisuutta/lapsia/taloa. Ei se edes ahdista, kauheasti..
Muilla samoja kokemuksia?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tehkää rauhassa niitä suunnitelmianne, mutta pitäkää ne luonnostilassa älkääkä toteuttako niitä vielä moneen vuoteen.
Jotenkin kirjoituksestasi huokuu se, ettet vielä oikein tiedä mitä rakastuminen ja rakkaus on. Tämä on vasta sinun ensimmäinen poikaystäväsi ja olet oppimisen tien alussa.
Selvittele tunteitasi ihan rauhassa, älä anna kumppanisi hoputtaa.
siis ihan kuin omia ajatuksia lukisin...itsellä täysin samatilanne..eikä tiedä mitä tekisi ja mitä todella haluaisi...kun rakastaa kummiskin omaa ukkoaan mutta toisaalta on ihastuksia toisiinkin ja mietityttää että mitä jos joku toinen onkin se ns.oikea,mutta taas toisaalta haluais vaan mennä ja olla vapaa,loopujen lopux sitä on aina palannut vaan sen oman turvalllisen kullan luo.Ja miettinyt olen kuinka rohkenisin jättää tämän nykyisen ukkoni,niin en vaan loppujenlopuksi rohkenisi särkeä hänen sydäntä kun hän on niin rakastunut,mutta eikö kummiskin loppu peleissä pitäisi ajatella itseään?onko oikeasti onnellinen nykyisen kanssa jos tuntee jotakin ns.puuttuvan tai haluavan jotain muuta?tulee sitten miettineeksi sitäkin että jos alkaa katua päätöstä että on jättänyt ukkonsa ja haluaakin hänet takaisin mutta hän ei enää huoli sinua..ja lopuksi voin sanoa että vain sellaiset vastaa tai kommentoi tähän joilla samoja kokemuksia,eikä mitään haukkuma viestejä yms.
Mä olen hiukan samas tilantees paitsi olen mieheni kanssa ollut jo vuosia.Minulla on salasuhde toiseen mieheen ja nyt olen huomannut että olen ehkä ruvennut tuntemaan toista miestä kohtaan enemmän kuin nykyistä.Hankalaa kun kaipailee toisen luo...varsinkin kun mä olen naimisissa.En uskalla rakastajalleni kertoa tunteistani kun alunperin itse hänelle sanoin etten miestäni missään tapauksessa jätä,niinpä hänkään ei sellaisia puhele,vaikka meillä on aina tosi mukavaa yhdessä ja tuntuu että ymmärrämme toisiamme..mietin vaan että jos nykyinen mieheni ei sitten olekaan se oikea..