Reseptejä..

I.S.

TATTARIPUURO UUNISSA

2dl tattariryyniä
1 l vettä,josta osa voi olla maitoa
suolaa
öljyä tai voinokareita päälle

Ainekset pannaan uuniruukkuun ja annetaan kypsyä (alle 200 astetta) lähes kaksi tuntia. Tattaria ei tarvitse hämmentää välillä. (Vuoksela )
Uunipuuro tattarista lihan kera(tattariryynipuuro) tehtiin niin,että noin 3kkp tattariryynejä pantiin 2-3 litran vetoiseen uuniruukkuun.Sianlihapala pannaan kokonaisena keskelle. Jos lihaa ei käytetä, rasvanokareita pinnalle.Pannaan kuumaan leivinuuniin paistumaan. On hyvä sekoittaa välillä. Ennen uuniruukut otettiin pitkävartisella uhvatalla uunista ja sekoitettiin ja pantiin taas takaisin. (Kivennapa )


PATAKUKKO

Patakukko on erikoinen ruoka, jonka toivoisi saavan enemmän huomiota myös ravintolaruokana. Patakukkoon käytetään pieniä kaloja ja niistä tulee meheviä taikinakuoren alla. Patakukko tunnettiin kaikkialla Karjalassa, etelässä nimellä kalapotti tai pottikala. Leivänpaistopäivänä kantena käytettiin ruisleipätaikinaa, muulloin sekoitettiin piirakkataikina.
tarvitaan uuniruukku, joka täytetään kaloilla
tuoretta kalaa, mieluummin ahvenia


2-3 rkl ruisjauhoja
suolaa
voinokareita
vettä
Kanneksi piirakkataikina: 1-1½ dl vettä, hieman suolaa ja
ruisjauhoja sen verran, että seoksesta tulee tiivis taikina


Saviruukkuun ladotaan peratut kalat ja suolaa väliin. Ruukku täytetään vedellä, mukaan suolaa ja ruisjauhoja sekä voinokareita päälle. Piirakkataikina levitetään paksuksi kanneksi päälle ja painetaan ruukun reunoja vasten ilmatiiviisti. Paistetaan uunin jälkilämmössä 2-3 tuntia ja syödään lämpimänä perunan ja leivän kanssa.
(Lumivaara-Kurkijoki )

Hiitolassa patakukkoon käytettiin ahvenia, kiiskiä, särkiä ym. pikkukalaa. Peratut kalat ladottiin saviruukkuun, joukkoon sipulia, pippuria ja suolaa maun mukaan. Voinokareita runsaasti joukkoon ja päälle. Päällimäiseksi hapanleipä- tai piirakkataikinasta muovailtu kansi tai muu tiivis kansi. Pannaan uuniin jälkilämpöön hautumaan, jolloin ruodot hautuvat kypsyessään pehmeiksi. Ruokaa voi syödä lämpimänä tai kylmänä, se on aina yhtä herkullista. Sopii leivän höysteeksi tai pääruokana nautittavaksi. Patakukkoa tehtiin ennen keväisin kutuaikana viikottain, muulloin harvemmin.

( Hiitola )

Heinjoen kalapotti tehdään niin, että hyvin peratut ja huuhdotut ahvenet pannaan uuniruukkuun (pottiin ) ja mausteeksi voita, suolaa ja pippuria. Taikinakansi päälle, reunat tiivistetään. Paistoaika jälkiuunissa 4-5 tuntia. Kalat hautuvat voiliemessä tiiviin taikinakannen alla. Pöytään otettaessa voidaan vielä survoa tiiviiksi muusiksi. Ruodot eivät tunnu lainkaan. Syötiin pääruokana perunoiden, perunapiiraiden tai leivän kanssa. (Heinjoki )


KALAPOTTI

kalalaatikko
n. 1½ kg pieniä
ahvenia ja muuta
kalaa
2 sipulia
voita tai siansilavaviipaleita
vettä
n. ½rkl suolaa

KANSI:
3 dl ruisjauhoja
(osa voi olla ohrajauhoja )
vettä
vähän suolaa
(sekä n. 10-20 g hiivaa )
tiiviiksi kanneksi sekoitettuna

Ahvenista leikataan piikkikarat pois, kidukset ja osa päästä poistetaan. Kalat huuhdellaan, suomut saavat jäädä paikoilleen, mikäli ne on hankala poistaa.
Kalat ladotaan pottiin, sipuli silputaan väliin, samoin suola. Päälle siansilavaviipaleita tai voinokareita ja vettä niin paljon , että kalat peittyvät. Ruisjauhot ja hiukan suolaa sekoitetaan lämpimään veteen hiivan kanssa (aiemmin ei käytetty hiivaa ) . Tästä taikinasta muovataan kansilevy kalojen ja siansilavan päälle. Levy sivellään voilla ja pannaan uuniin .
Paistamista seurataan ja vettä voi lisätä kannelle, jos neste näyttää kuivuvan. Kun ruoka on hautunut kypsäksi, kansi avataan ja syödään lämpimänä ateriana kalojen kanssa. Myöhemmin voi syödä kylmänä. Tehtiin Muolaassa yleensä syksyllä, jolloin saatiin paljon pikku kalaa, mm. kiiskiä, joista tällätavoin paistaen saatiin maukasta ruokaa. Vrt. patakukko. (Muolaa )

RIISIRUNKO (jälkiruoka)

200 g kylmää riisipuuroa
2 dl kermaa
1 dl keksin tai
kakun muruja
2 tl kanelia
2 tl manteleita

Riisipuuro ja kerma sekoitetaan hyvin ja kaadetaa pitkään vuokaan. Keksin tai kakunmuruja päälle, niiden päälle asetetaan makeita manteleita sinne tänne ikään kuin oksia. Tarjotaan kastimehun tai mansikkahillon kanssa. Ohje on peräisin 1800-luvulta, mummolta opittu. ( Suistamo )


PORKKANAPIIRAAT

KUORI:
ruis-vehnäjauho-
seoksesta tai
vehnätaikinasta

SYDÄN:
porkkana- ja ryyniseosta:

porkkanoita
riisi- tai ohraryynejä
maitoa
suolaa
(siirappia)

Porkkanat keitetään ja survotaan. Riisi tai ohraryynit keitetään puuroksi. Sekoitetaan puuro ja porkkanasose keskenään, lisätään suolaa tarvittaessa. Siirappia myös jos halutaan makeampaa. Kuoret kaulitaan kakkaroiksi, halkaisia noin 15cm. Täyte levitetään toiselle puoliskolle, toinen käännetään kanneksi ja reuna rypytetään kiinni. Annetaan hiukan kohota. Pistellään. Voidellaan munamaidolla ja pannaan uuniin. Paistetaan hyvässä lämmössä kauniin ruskeaksi. Piirakat voi voidella voisulalla. Pinotaan päällekkäin ja laitetaan liina päälle. Syödään voin kanssa.
(Vuoksenranta )

KULITSA LAATOKAN KARJALASTA

( Kulitsa eli pääsiäisleipä Muolaan Kyyrölän tapaan valmistettuna, ohje on siirtynyt ortodoksikodin perintönä jälkipolville. )

1½ kahvikupillista haaleaa maitoa
2 dl kermaa
n. 40 g hiivaa
3 munaa
1 kkp sokeria
1½ tl kanelia
1 tl vanilijaa
5 tippaa sitruunamehua
1 dl rusinoita
hiukan suolaa
50 g voita
vehnäjauhoja alustamiseen

Aineet mitataan astiaan ja sekoitetaan. Vehnäjauhoja lisätään sen verran, että saadaan löysä seos, jota sekoitetaan voimakkaasti vispilällä. Annetaan hetken aikaa käydä. Alustetaan vehnäjauhoilla tiivis taikina, joka kohotetaan.
Kohonneesta taikinasta leivotaan pyöreä leipä, joka nostetaan paistinpannuun tai suureen vuokaan reunoihin asti. Taikinasta hierretään tankoja, joista muodostetaan leivän päälle ortodoksinen risti ja sen kummallekin puolelle kirjainparit KY (= Kristus ylösnoussut ) ja XB (= Kristus ylösnoussut, venäjäksi ). Ortodoksiseen ristiin kuuluu kaksi poikittaista vaakasuoraa tankoa (ylempi lyhyempi ja tarkoittaa Jeesuksen ristissä ollutta kirjoitusta " Tämä on juutalaisten kuningas ", ja alempi tanko se poikkipuu , johon Jeesuksen kädet naulittiin ) sekä niiden alapuolella vino tanko, jonka oikea pää painetaan alas (kuvaa Jeesuksen kuolemaa ja hautausta ), jolloin vasen pää nousee ylöspäin (kuvaa ylösnousemusta kolmantena päivänä ).
Alimman ristin tangon ja kirjainten ympärille painellaan yksittäisiä rusinoita, jotka ovat kärsimyksen vertauskuvia. (Suistamo )


PASHA MUOLAAN KYYRÖLÄSTÄ

5 dl rahkaa
1dl kermaa
100 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl rusinoita

Voi vaahdotetaan sokerin kanssa. Kerma vatkataan vaaahdoksi. Seokset yhdistetään varovasti rahkaan, lisätään rusinat ja maustetaan vaniljasokerilla. Sideharso kostutetaan ja sillä vuorataan puinen pashamuotti, johon seos valutetaan. Toinen mahdollisuus on panna seos kahvinsuodattimeen kostutetun suodatinpaperin sisään. Saa jähmettyä kylmässä tai jääkaapissa vuorokauden. Pasha kumotaan tarjoiluvadille. ( Muolaa- Äyräpää )

Pääsiäisleipää eli kulitsaa syötiin pashan kanssa. Pashaa siveltiin kulitsaviipaleelle kuin voita. Nautittiin kahvin kanssa.

3

4243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • laittoi..

      patakukkoa niin, että laittoi sinne myös rasvaista sian-lihaa ahvenien ym. sekaan. Ihan kuin kala-kukkoa, mutta helpommassa muodossa. Nam, tuli lapsuus mieleen!

      • vanha kokki

        on kotoisin Pirkko Sallinen Gimpl:n Kirjasta Karjalainen keittokirja sivu 224. Hyvä vanha ohje sinänsä, mutta onko tekstin lainaaja itse valmistanut patakukkoa, tai muita mainitsemiaan ruokia kirjan ohjein? Patakukko on eräs mieliherkuistani, mutta teen sen aina muikuista ja laitan sian sivua väliin ja kannen alle, sekä vielä nokareita voita, myös kannen päälle. Kannen teen usein useammasta jauhosta, esim. Ohraa, ruista, kauraa ja vehnää. Pataa pidän uunissa tuntikausia, jolloin tulos on pehmeä, mutta mehukas. Kantta otan aina hiukan ja sipaisen voita mukaan, syödessäni varsinaista kukkoa.
        Hieman epämääräiseltä näyttävä patakukko saattaisi olla hieman vaikea ravintolaruokana monestakin syystä, vaikkakin se on tavattoman maukasta.
        Patakukon teko on äärimmäisen helppoa, joten jos mielesi tekee, niin kannattaa nähdä se pieni vaiva, minkä kalojen siivoaminen aiheuttaa.


      • laittaa vielä riisiryyniä myös siankylki siivujen lisäksi..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      20
      3784
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      24
      3179
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      2385
    4. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2149
    5. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      22
      2000
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      27
      1648
    7. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      41
      1631
    8. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      32
      1512
    9. Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta

      Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava
      Luterilaisuus
      502
      1473
    10. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1424
    Aihe