Siis löytyykö ihan oikeasti muita ihmisiä minun lisäkseni, jotka ei haluakkaan löytää itselleen kumppania, vaan mieluummin elävät yksin?
Vaikuttaa yleensä siltä ,että lopulta suurin osa haluaa jossain vaiheessa löytää kumppanin, vaikka olisi vaiheita että viihtyy paremmin sinkkuna.
Itse en tosin käytä koko sinkku-sanaa itsestäni, koska sana sisältää oletuksen, että sinkkuus on kuitenkin väliaikainen olotila. Koska itse en koskaan halua löytää kumppania, käytänkin sanoja pariton tai itsellinen, kuvaamaan sitä, miten suhtaudun tähän parin kanssa elämiseen.
Vaikuttaa yleensä siltä ,että lopulta suurin osa haluaa jossain vaiheessa löytää kumppanin, vaikka olisi vaiheita että viihtyy paremmin sinkkuna.
Itse en tosin käytä koko sinkku-sanaa itsestäni, koska sana sisältää oletuksen, että sinkkuus on kuitenkin väliaikainen olotila. Koska itse en koskaan halua löytää kumppania, käytänkin sanoja pariton tai itsellinen, kuvaamaan sitä, miten suhtaudun tähän parin kanssa elämiseen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En ymmärrä mitä tekisin parilla, tai mitä se tekisi minulla. Minulla on kädet täynnä tekemistä eikä siihen yhtälöön naista mahdu. Ah tätä vapautta. Ai miksi kuitenkin olen sinkut palstalla? Miksi en olisi, ei se yksinoleminen sitä tarkoita ettei saisi kuunnella erilaisia mielipiteitä ja surffata millä palstalla haluaa :D
toista. oma päätäntävalta omassa kämpässä. muuten haluaisin kyllä naisen, vaikka seksistä minulla on vähän "taiteellisempi" näkemys kuin ihmisillä yleensä.
olen just tuollainen...mikään ei tunnu niin keskinkertaiselta ja tylsältä kuin parisuhde. en itsekkään käytä itsestäni nimitystä sinkku...halventaa pahasti asialleen omistautuneen poikamiehen
Olen yli nelikymppinen, mutta en ole asunut kenenkään kanssa opiskelija-asuntolavuosieni jälkeen. Kaikenlaisia miesehdokkaita kyllä on ollut, mutta ei mitään niin vakavaa, että olisi pitänyt ruveta miettimään kimppa-asumista.
Joskus kaipailisin kumppania, mutta poikkeuksetta ajatuksiin pulpahtaa myös asian käytännön puoli: luopuisinko yksinäni asumisen ja elämisen ihanuudesta jonkun miehen takia? Millaista olisi jakaa (siis joutua jakamaan) joka ikinen asia jonkun muun kanssa? Kauhistuttavaa, kun ajattelen tarkemmin. Nuorempana minua huvitti joidenkin julkkisten avioelämä: naimisissa ollaan, mutta asutaan naapureina; nyt tuo järjestely on mielestäni aivan loistava kompromissi kumppanuuden parhaiden puolien maksimoimiseksi. Mistäpä vain löytyisi aikuinen mies, joka ei loukkaantuisi sanoista "mee kotiis siitä jo, kulta"? :D
Olen varmasti ihan kaavoihini kangistunut ihminen, mutta tykkään niistä kaavoista kovasti. Olen tarpeeksi vahva ja kyvykäs sekä henkisesti että muuten selvitäkseni aivan kaikista käytännön asioista itse (olen mm. yrittäjä), enkä pysty näkemään itseäni "puolikkaana" sen enempää kuin "puolis(k)onakaan". Sieluntoveri, kumppani ja rakastaja olisi mukava löytää, mutta tässä iässä on turha enää pyristellä - potentiaaliset kumppanit ovat kangistuneet tahoillaan omiin kaavoihinsa ja ex-kumppaniensa kaavoihin ja normielämiseen.
Itsekin asun yksin, enkä ole kotiani jakanut soluasuntoaikojen jälkeen. Osaisikohan sitä edes? Kaavat kangistavat välillä jo neuroottisuuden puolelle, jolloin ei voi kuin nauraa tapojensa ja ajatustensa jumittuneisuudelle.
Vaikkei tämä seuranhakupalsta olekaan, voisitko kertoa hieman siitä, millaisen miehen näet potentiaalisena kumppanina? En siis tarkoita ihannemiehen määrittelyä, vaan joitakin ehtoja, jotka hänen on välttämättä täytettävä?
Itse olisin nimittäin kiinnostunut itsenäisistä naisista. Jos alkaa molemmista vaikuttaa siltä, että kannattaa tutustua, voitaisiin jatkaa sähköpostilla.
Lopuksi jotain sirpaletietoa itsestäni: 180 cm, n. 90 kg (5 kg:n tarkkuudella), tupakoin (ainakin vielä), ei alko-ongelmia. Olen opiskelu-työttömyys-pätkätyö-vakkari -ruletissa pyörähtänyt taas pätkätyön kohdalle. Muutama vuosi sitten iski kohtalainen masennus, joka parani lääkehoidolla - lopetin lääkkeiden syönnin tarpeettomana kolme vuotta sitten. Viihdyn kotonani Länsi-Hämeessä oikein mainiosti - ehkä liiankin hyvin, ihmissuhteita saisi olla enemmänkin. Ei ex-vaimoja, lapsia eikä lemmikkejä.
Vastaile kun kerkiät.
Ei kaikille kumppanin löytäminen ole se ainoa elämäntehtävä. Mua jotenkin ihmetyttää miten toisille, niin naisille kuin miehille, perheen perustaminen yms tuntuu olevan se tärkein päämäärä elämässä. Tuntuu jotenkin primitiiviseltä...
Itse olen vielä melko nuori. Kolmenkympin rajapyykkiinkin on vielä pari vuotta, eli että ehkä nämä tunnot jossain vaiheessa muuttuu, en tiedä. Nyt vain tuntuu mahdottomalta että löisin ns hynttyyt yhteen yhtään kenenenkään kanssa.
Katselen toki, ja tapailenkin... kyllä sitä niin paljon joskus kaipaa toisen läheisyyttä. Pariutuminen ei vain ole siellä prioriteettilistan kärjessä, ainakaan nyt. On niin paljon kaikkea muutakin tekemistä ja kokemista, asioita joissa haluan kehittyä ja menestyä.. miehelle ei vain löydy aikaa eikä energiaa! Sitäpaitsi, eipähän ole kukaan nalkuttamassa vieressä, neuvomassa tai valtaamassa mun paikkaa sohvalta! :)
Et ole ollenkaan nuori enää.
Minulla oli sinun iässäsi 7 ja 4-vuotiaat pojat, että et ole lapsi enää, kuten kai kuvittelet.
tehdä niitä kakaroita, jos se noin paljon vituttaa...
vaikka seurustelenkin tällä hetkellä, olen juuri tuota ihmistyyppiä. Pariutuminen vaatii huomattavat synergiaedut, jotta sellaista viitsisi toteuttaa. Jollen olisi nykyisen kumppanini kanssa, olisin taatusti yksin. Jos eroamme joku päivä, tulen olemaan taas pitkät pätkät, ellen lopullisesti, yksin.
Huono suhde rasittaa miestä, joskus hyväkin.