Olihan saamaton ja epäjournalistinen raportti Suomussalmen nikkelikaivokselta TV:ssä! Yleisellä tiellä tulee filmausryhmää tönimään ja komentelemaan vartiointiliikkeen tyyppi. Tämä määräilee ja kukkoilee porukalle jossa lienee äänittäjä, kameramies toimittaja, sekä autonkuljettaja. Vartija käskee lopettaa filmaamisen, vaatii henkilötiedot ja esiintyy röyhkeästi. Mitä tekevät journalistit? Melkein piipittämällä kertovat tietonsa ja pakokauhuisina kääntelevät kameransa kanervikkoon. Taisivat mennä oikein polvilleen pyytelemään anteeksi. Mitä raportin teko tämä oli? Kerrankin haastava aihe, tapahtumaa ja selvästi lainvastaista touhua ja nämä luovuttaa. Olisivat vetäneet kuminauhan kireälle ja vaikka tapelleet. Olisi tullut jotakin konkretiaa nikkelikaivoksen toiminnasta, sen vallasta ja lainvastaisuudesta.
Yle älä laita enää saamattomia lapsosia tekemään ohjelmaa. Sehän maksaa ja mitään ei tule takaisin. Tässäkin yhtiön miehet naureskeli kysymyksille, kun ei osattu kysyä jatkokysymystä. Annettiin vastaajan vain kehua yhtiötä, itseään ja vähätellä tapahtumia. Missä on ammattitaito, uskallus ja yrittäminen ylen porukassa. Kyllä missit saadaan haastateltua ja urheiluhullulta kysyttyä “miltä nyt tuntuu”, mutta asiaohjelmassa ei mitään.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sen päätehtävä on pitää kansa pimennossa. Oikea toimittaja saisi kenkää vilauksessa eikä sen tekemät jutut pääsisi sensuurin läpi.
TV tarjoaa puutarhaunelmia ja puhelintyttöjä tissipaidoissaan ja muuta roskaa. Netin ansiosta tiedämme sentään jotakin maailman tapahtumista, eikä siinä todellakaan ole kysymys puutarhaunelmista.
Ikävä kyllä useimmat ovat liian laiskoja ja/tai tyhmiä ottaakseen asioista selvää, jankutetaan vain ”ei ilmasto muutu koska se on aina muuttunu”. Sama sumutus koskee kaikkia muitakin elämän aloja.
Kyllähän se niin on, että nimenomaan hyväosaiset hyötyvät eniten tästä ilmastonmuutoshömpästä, jota tulee nykyään joka tuutista.
Samalla käännetään huomiota pois yhteiskunnallisista epäkohdista, kuten eriarvoistumisesta ja työelämän kurjistumisesta.
Sopii nykyiseen ylen linjaan. Uutiset nykyään. Ydinvoimaa, Aseita,Uniformuja, Metsäteollisuutta, ja viihteeksi vanhoja höpösarja uusintoja. Kun tyhmälle kansalle toistetaan sanomaa niin mantra uppoaa mieleen ja massa jättää sanomatta ei ratkaisun hetkellä.