Juoksetteko mieluiten yksin vai kenties hyvän ystävän kanssa? Itse ottaisin mukaan kaverin jos toisenkin. Seurassa olisi kiva jutella niitä näitä sekä hieman kilpailla esim. ylämäissä, muutenkin olisi kivempi liikkua yhdessä. Onneksi koriskentille lähtee silloin tällöin kavereita.
Onko mahdollista ettei juoksu ole nuorison mielestä "trendikästä" vai mistä johtuu haluttomuus lenkkipoluille.
Olen yrittänyt mainostaa kavereilleni juoksun tuomaa hyvää oloa ja kuinka lenkin jälkeen tunnet itsesi uudeksi ihmiseksi, mutta he eivät liiemmin ole kiinnostuneet. Yhden jannun sain edellisenä keväänä lenkkikaveriksi, mutta hän vetosi laiskuuteen, lopetti ja suuntasi mielummin kotiin xboxin ääreen :(
Onko mahdollista ettei juoksu ole nuorison mielestä "trendikästä" vai mistä johtuu haluttomuus lenkkipoluille.
Olen yrittänyt mainostaa kavereilleni juoksun tuomaa hyvää oloa ja kuinka lenkin jälkeen tunnet itsesi uudeksi ihmiseksi, mutta he eivät liiemmin ole kiinnostuneet. Yhden jannun sain edellisenä keväänä lenkkikaveriksi, mutta hän vetosi laiskuuteen, lopetti ja suuntasi mielummin kotiin xboxin ääreen :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin. Kyllä kai se yksin juokseminen ón semmoinen asia jonka on pakko maistua, jos meinaa harrastaa, saati kilpailla juoksua.
Sitten on erikseen ne jotka yksin tekemisen lisäksi nauttivat porukkalenkeistäkin. Itse en oikein osaa ajatella juoksemista sosiaalisena suorituksena. Teen mielummin pitkän lenkinkin yksin. Tämä ei johdu pohjimmiltaan edes siitä, että on vaikea löytää samanvauhtista porukkaa. Mikä on jo sinällään ongelma, jos harrastus on vakavaa laatua.
Kuitenkin itselleni pitemmät ja kovemmat harjoitukset ovat henkisesti helpompia yksin.
Tiedän monia, jotka tkevät pitkiä lenkkejä mielellään porukassa ja toiset jopa vetoharjoituksia ja sellaisia.
Yksilöllistä lienee. Mutta kaiketi yksin harjoitteleminen ei mitenkään voi olla täysin vastenmielistä, jotta harrastuksesta saisi mitään irti.
Juoksemisen aloittamisen suurin este on kuvitelma juoksusta äärimmäisen raskaana lajina. Sitä se onkin aluksi, mutta tietyn pisteen jälkeen ei ole enää kyse ylivoimaiisesta fyysisestä rasituksesta, vaan paremminkin henkisestä rasituksesta joka liittyy säännölliseen ja pitkäjänteiseen harjoitteluun.
Harva ei-juoksija tietää, että juokseminen helpottuu alkuvaikeuksien jälkeen ja lopulta se on nautintoa, jopa kilpailutasolla.
extremelajeista kovinta. nuoriso tulee messiin koko ajan enemmän. saa hyvät kiksit ja jälkimömmöt.
Ehkäpä et saa porukkaa lenkeille, koska monet eivät pidä juoksemisesta lainkaan. Itse joudun harrastukseni puolesta tekemään monenlaisia lenkkejä monta kertaa viikossa ja voin melkeimpä sanoa inhoavani juoksua. Alle tunnin verkkalenkit vielä menevät yksikseen, mutta pitemmät tai raskaammat yksin juostuna ovat aivan tuskaa. Kaveriporukka helpottaa selvästi taakkaa, sillä pystyy keskittymään muuhun kuin itse suoritukseen ja kaverit ovat hyvänä tsemppinä kovemmissa treeneissä. Mutta en pidä lenkkeilystä edes kavereitten kanssa. Juokseminen on minulle jopa hyvinkin vastenmielistä aika-ajoin.
Minä tykkään lenkkeillä yksin. Otan ipodin mukaan ja hyvää musaa soimaan, ja kelailen kaikkea mahdollista. Ja vitsi että lenkin jälkeen tuntuu hyvältä! Adrenaliini vaan virtaa! :)
Itekki käyn yksin lenkillä kun kukaan muu ei jaksa vaivautua vaan ajelevat mielummin mopoilla pitkin kyliä.