OIVALLUS

Koin tässä vähän aikaa sitten hyvinkin kirkkaan oivalluksen. En oikein tiedä, minne tämän oivalluksen laittaisin näillä keskustelupalstoilla, mutta kokeillaan tänne.

Lueskelen hyvin paljon ja aina tulee jotain mielenkiintoista vastaan aiheesta kuin aiheesta. Vähän aikaa sitten tutustuin välimeren kulttuurien käsitykseen maailmankaikkeuden rakenteesta. Monessa kohtaa tuli vastaan käsitys, joka on ilmeisesti tullut intian kautta kreikkaan ja sieltä taas muihin välimeren maihin, että aurinkokunta on maapallokeskeinen( oisko geosentrinen?) ja että sitä kiertää 7 taivaankappaletta, planeettoja nekin. Monissa muissakin kulttuureissa on ilmaisuja näistä seitsemästä taivaankappaleesta, mutta se minua kiehtoo eniten, että miten esim. kreikkalaiset tiesivät muista planeetoista? Kysymys saattaa tuntua sekopäiseltä, mutta tietääkseni siihen aikaan ei ollut mitään mainittavaa optiikkaa, ensimmäiset linssitkin kehitettiin arabiassa vasta 800-luvulla. Olin siis yhtenä iltana kaverini pihalla ja tällainen ajatus heräsi meidän mielessämme. Katsoin tähtiä ja kysyin kaveriltani, että mikäs tähti tuo on ja hän siihen:" Ei se ole tähti, se on planeetta." Ihmettelin, että mistä huomaa eron? Hän sanoi, että väri on hieman erillainen. Joten tästä heräsi kysymys: Miten voit tietää n. 2500-3000 vuotta sitten muista planeetoista, eritoten 7:stä????? Vaikka väri olisikin erillainen, niin korkeintaan heräisi sellainen ajatus, että se on erillainen tähti, eikä iso kivimöhkäleplaneetta. Monia muitakin tapauksia on... Talmudissa on Abrahamista kertomus miten hän päättelee kuunvalon olevan heijastunutta valoa auringosta, sama tarina on heijastettu koraaniin. Augustinuskin kirjoittaa samasta aiheesta. Onko kellään kommentteja asiasta??? Olisi hauskaa kuulla jonkun mielipidettä, joka on tutustunut oikein kunnolla välimeren tähtitieteeseen ja sen kehitykseen.
2773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hups! Tuli kahteen kertaan.

Äänestä

Taivas oli tärkeä asia muinaisissa sivistyksissä, koska sen uskottiin olevan joko jumalten asuinsija ja/tai heijastavan ja ennustavan maanpäällisiä asioita.

Päätoimisia astronomeja ja astrologeja toimi Egyptissä, Mesopotamiassa, Kiinassa, Kreikassa ja Intiassa tuhansia vuosia sitten. Nämä tyypit eivät olleet mitään turhia vesseleitä, vaan havainnoijia ja matemaatikkoja, joilta ei taatusti planeettojen l. 'kiertotähtien' ero tavallisiin tähtiin jäänyt huomaamatta. Planeettojen radat laskettiin ja niiden sijainnit pystyttiin ennustamaan hämmästyttävän tarkasti jo muinoin. Kiinalaiset laskivat Jupiterin kiertoajan Auringon ympäri jo 4000 vuotta sitten.

Kreikassa puhuttiin seitsemästä planeetasta, koska geosentrisessä järjestelmässä Kuu ja Aurinko laskettiin planeetoiksi. Spekulaatioita, että maailmankaikkeus onkin aurinkokeskeinen oli Intiassa jo vajaat kolmetuhatta vuotta sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...ehkä... kirjoitti:

Koin tässä vähän aikaa sitten hyvinkin kirkkaan oivalluksen. En oikein tiedä, minne tämän oivalluksen laittaisin näillä keskustelupalstoilla, mutta kokeillaan tänne.

Lueskelen hyvin paljon ja aina tulee jotain mielenkiintoista vastaan aiheesta kuin aiheesta. Vähän aikaa sitten tutustuin välimeren kulttuurien käsitykseen maailmankaikkeuden rakenteesta. Monessa kohtaa tuli vastaan käsitys, joka on ilmeisesti tullut intian kautta kreikkaan ja sieltä taas muihin välimeren maihin, että aurinkokunta on maapallokeskeinen( oisko geosentrinen?) ja että sitä kiertää 7 taivaankappaletta, planeettoja nekin. Monissa muissakin kulttuureissa on ilmaisuja näistä seitsemästä taivaankappaleesta, mutta se minua kiehtoo eniten, että miten esim. kreikkalaiset tiesivät muista planeetoista? Kysymys saattaa tuntua sekopäiseltä, mutta tietääkseni siihen aikaan ei ollut mitään mainittavaa optiikkaa, ensimmäiset linssitkin kehitettiin arabiassa vasta 800-luvulla. Olin siis yhtenä iltana kaverini pihalla ja tällainen ajatus heräsi meidän mielessämme. Katsoin tähtiä ja kysyin kaveriltani, että mikäs tähti tuo on ja hän siihen:" Ei se ole tähti, se on planeetta." Ihmettelin, että mistä huomaa eron? Hän sanoi, että väri on hieman erillainen. Joten tästä heräsi kysymys: Miten voit tietää n. 2500-3000 vuotta sitten muista planeetoista, eritoten 7:stä????? Vaikka väri olisikin erillainen, niin korkeintaan heräisi sellainen ajatus, että se on erillainen tähti, eikä iso kivimöhkäleplaneetta. Monia muitakin tapauksia on... Talmudissa on Abrahamista kertomus miten hän päättelee kuunvalon olevan heijastunutta valoa auringosta, sama tarina on heijastettu koraaniin. Augustinuskin kirjoittaa samasta aiheesta. Onko kellään kommentteja asiasta??? Olisi hauskaa kuulla jonkun mielipidettä, joka on tutustunut oikein kunnolla välimeren tähtitieteeseen ja sen kehitykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu