Kuulin vasta uutena asiana, että nokkosruokia ei saisi lämmittää uudelleen.
Onko kellään tarkempaa tietoa, että miksi ei?
Alkoi huolestuttaa, kun yksi päivä tein kasvissose-nokkoskeittoa ja koska kaikki perheenjäsenet söivät eri aikaan, piti keitto aina lämmittää uudelleen ja uudelleen. Vielä ylijäänyt keittokin säilytettiin jääkaapissa, lämmitettiin ja syötiin pois.
Mitä haittaa siitä on? Hengissä ollaan sentään vielä koko porukka.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sama syy kuin pinaatti ja muissakin yrttikeitossakin?
Siis yrtit muuttuu kitkerän makuiseksi kun niitä keitetään/lämmitetään uudestaan.
Säikähdin jo, että se on terveydelle vaarallista ja uudelleen lämmitettäessä muodostuu jotain haitallisia yhdisteitä. Hienoa jos asia ei olekaan näin. En huomannut, että keitto olisi maistunut sen pahemmalta useamman lämmityskerran jälkeen, tosin siihen ei tullutkaan hirveästi nokkosta, enenmmän vihanneksia.