Suomalaisten naisten taso on surkea

On todella ikävää katsella tasottomia suomalaisnaisia (tietysti joitkain loistavia poikkeuksiakin on joukossa).

Itse olen siirtänyt seksielämäni vallan Tallinnaan jossa käyn työn takia mieltei viikottain, sillä siellä naisten taso on TODELLA paljon korkeampi kuin Suomessa. Virolais- ja venäläisnaiset todella panostavat ulkonäköönsä ja naisellisuutensa.


Ei todellakaan jaksa katsella lyhyttukkaisia, ylipainoisia suomalaisnaisia.
243589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

suomalaisilla miehillä on enemmän ylipainoa kuin naisilla?

Tullakseen huomatuksi Tallinnassa "kannattaa" pukeutua naisellisesti, niin kyllähän suomi-jurpokin tulee tekemään rahallisia ehdotuksiaan. Kokeilin ja menin hotskuhuoneen kautta vaihtamaan vähemmän naisellista päälle. Silti muuten sain seuraa irlantilaisista, saksalaisista ja italialaisista kundeista ja pyöri siinä ympärillä muutama eestiläinenkin. Puhelinnumeroitakin sain, vaikka en sitten soitellut.

Äänestä

rahalla saa mitä saa. Ikävää että sun rahoillas saa vaan virolaishuoraa.

Äänestä
  • naisia löytyy, mutta ilmeisesti et ole heidän tasoaan, koska täytyy lähteä viroon helppojen naisten perään. Virosta saa kuka tahansa suomalainen ,järkyttävänkin näköinen tapaus...onnea matkaan

    Äänestä

Minkälainen se taso siellä loppujen lopuksi on- Kuinka moni niistä tapaamisista hyväpukeisista naisista on työelämässä, vai oletko vain katsellut heitä kaukaa ja salaa ja loppu onkin mielikuvitksen työtä-

Itseasiaas juuri Moskovasta tulleena huoasin saman asian, että naiset ovat päivääläkin iltapukeissa. Paikallinen ystäväni venäläinen mies kertoi, että heillä ei ole muuta tekemistä kuin herätä aamuisin ja laittaa itsensä päivää varten kaduille näyttelykuntoon jne.

Melkoisen alkukantaista ja moukkamaista alkaa haukkumaan oman maan naisia ja kehumaan muiden maiden naisia, se haiskahtaa jo heti huonon itsetunnon omaavan miehen juttusilta. Meissä jokaisessa on hyvää ja huonoa riippumatta ulkonäöstä tai hiusten pituudesta. Ikä ehkä on sellainen mittari, joka kertoo ihmisen kypsyyden, eikö vain- Sun juttujesi perusteella olet joku parikymppinen tai nuorempi-

Mielestäni suominaisten taso ylipäätänsä on aika hyvä, on kaikennäköisiä ja kokoisia eikä kaikki ole kaavoihinsa kangistuneita jonkun tietyn muotin tai muotioikun mukaan. Nuoret naiset fresejä jne. Venäjällä ja ehkä Virossakin monet naiset pukeutuvat valitettavasti vain miestä miellyyttääkseen edelleenkin, joten persoonallisuus puuttuu katukuvasta. MuttA JOS SELLAINEN PERsoonaton tyyli houkuttaa ja miellyttää, niin hyvähän se on. Mutta persoona on se, joka yleensä kantaa pitemmän korren suhteessa kuin suhteessa. ö










äoisialik

Äänestä

kun olet Tallinnassa melkein viikoittain. Jokaisella on makunsa ja arvomaailmansa. jos tyydyt siihen, että sinä kelpaat vain naiselle rahan voimalla mikäs siinä.

Äänestä

luettuani, että rakkaassa suomessa mikään ei ole muuttunut: naiset ovat edelleen hyviä ja aina oikessa eikä suomipoika saa kuin rahalla...

Äänestä

Onneksi tästä aiheesta joku aina suurinpiirtein kerran viikossa jaksaa uuden provoilukeskustelun avata.

Äänestä
  • saa aidsin,niinkuin se kaakkoissuomalainen julli,tietääpä käyneensä painelemassa halpaa lutkaa.

    Äänestä

niiden naisten kanssa!

Äänestä

..kun olet niin idiootti, ettet näytä tietävän, että kolme viikkoa sitten oli viimeksi uutisissa, että Viron ja Venäjän tuliasina tulee huolestuttava määrä HIV-tartuntoa Suomeen, monta sataa vuodessa. Aivan sama missä tarpeesi tyydytät, mutta tajuat kai riskit. Mitä sillä minihameella ja 10 sentin koroilla, jos saa taudin jota ei voi parantaa. Pelkästään Tallinnassa on tuhansia HIV-positiivisia naisia. Tilanne on pahin koko euroopassa. Mielummin tuulipuvussa kuin AIDS-kantajana - kiitos.

Äänestä
  • ...että olisi itselläsi tauti?! Käytitkö kondomia, oliko suu... You know. Todellakin huolestuttavaa, että idiootit suomaismiehet tuo tosi pahoja tartuntoja kotin. Moni aviovaimo on sairastunut viime vuosina AIDS:iin, kun mies on käynyt bisnesmatkoilla Virossa. Ne naiset antaa joka päivä eri miehille, riittää kun tarjoaa ravintolaillan, joskus täytyy maksaa palveluista selvää rahaa. Montako tuhatta miestä panevat vuodessa? Luuletko ettei ole tauteja vai? Miehet on aivottomia, jos luulee jotain saavuttavansa reposteluillaan, pikemmin säälittää, ettei naista ole muuten löytynyt. Elä loppuelämäsi pelossa, tai mene todella testeihin. Kondomikin voi fuskata. Missä on miesten TERVE JÄRKI!

    Äänestä

johtunee siitä kun suomalaisilla miehillä on niin huono itsetunto etteivät siedä sitä että vaimo/tyttöystävä pukeutuu hyvin ja seksikkäästi ja näyttää muutenkin hyvältä,kun luulevat että joku vie sen.se kelpaa kyllä alussa mutta kun on nainen "pullossa"täytyy pukeutua verkkareihin yms.ja tämä on tosi.suomalaisen miehet on niin mustasukkaisia.

Äänestä

on persoonallisen kauniita naisia ja he ovat todella suloisiakin.

Äänestä
  • mutta en minä niitä suloisiksi tai kauniiksi sanoisi, kun on muunmaalaisia naisiakin tullut nähdyksi ja kokeilluksi,

    Suomalaisen naisen ongelma on "jätkämäisyys". Poltetaan tupaakkaa kuin korsteeni, ryypätään ja kiroillaan. Ei sellainen herätä positiivisia ajatuksia. Kaunis nainen on herkkä ja muistuttaa miehen seurassa kehräävää kissaa.

    Äänestä

  • matkaaja* kirjoitti:

    mutta en minä niitä suloisiksi tai kauniiksi sanoisi, kun on muunmaalaisia naisiakin tullut nähdyksi ja kokeilluksi,

    Suomalaisen naisen ongelma on "jätkämäisyys". Poltetaan tupaakkaa kuin korsteeni, ryypätään ja kiroillaan. Ei sellainen herätä positiivisia ajatuksia. Kaunis nainen on herkkä ja muistuttaa miehen seurassa kehräävää kissaa.

    Kyllä niissä muissakin maissa naiset polttavat kuin korsteeni mm. Espanjassa, Kreikassa, Venäjällä ja Brasialiassa. Olen tämän vuoden aikana käynyt näissä maissa, joten on tullut nähtyä. Mitään pahempaa en ole nähnyt kuin venaläinen akka piikkikoroissa ja minihameessa, täydet tällingit päällä ja naamassa senttikerros pakkelia, jolla tupakka hampaassa tai näiden lisäksi vielä kännissä kuin ankka jahtaamassa miehiä. Sehän se niiden harrastus on kapakoissa ja kaduilla kuulemma, paikallisten mukaan-että sillee.

    Äänestä

  • perusnainen kirjoitti:

    Kyllä niissä muissakin maissa naiset polttavat kuin korsteeni mm. Espanjassa, Kreikassa, Venäjällä ja Brasialiassa. Olen tämän vuoden aikana käynyt näissä maissa, joten on tullut nähtyä. Mitään pahempaa en ole nähnyt kuin venaläinen akka piikkikoroissa ja minihameessa, täydet tällingit päällä ja naamassa senttikerros pakkelia, jolla tupakka hampaassa tai näiden lisäksi vielä kännissä kuin ankka jahtaamassa miehiä. Sehän se niiden harrastus on kapakoissa ja kaduilla kuulemma, paikallisten mukaan-että sillee.

    Miten niin Suomessa ei ole kauniita ja hyvinpukeutuvia naisia? Et varmaan ole koskaan käynyt missään liiketalouden oppilaitoksessa. Ärsyttää tuollainen yleistäminen, että suomalainen nainen on lyhyttukkainen tuulipukuinen ja .. puhtoinen. Olisiko ehkä vähän liian mustavalkoista ajattelua.

    Äänestä

uskomattoman TYHMIÄ yksilöitä, vuosimalleissa -75.

Siinä ei enää edes ulkonäkö auta.

Äänestä

Tavallaan olet kyllä oikeassa. Suomessa on ollut perinteenä, että täällä ei saa näyttää paremmalta kuin mitä muut ovat. Tätä jatkui 1980-luvun loppuun asti. Vasta 1990-luvulta me naiset olemme uskaltaneet alkaa kukoistaa.

Sitä ennen näytti enemmänkin epäilyttävältä, jos yritti liikaa.

Tämä ei valitettavasti koske miehiä vieläkään. Suurin osa on edelleenkin 1980-luvulla. Mitä hittoa teille pitäis tehdä? Onko se niin tärkeää, että paita on samasta kaupasta ostettu kuin naapurilla?

Äänestä

tänne siitä kirjoittaa....
Ettei vaan olis niin että Suomalaisten naisten vaatimustaso on korkea....

Äänestä
  • Just noin! Ite taidat olla sen verran rupsahtanut, että et saa kuin rahalla... Suomi on täynnä upeita, fiksuja, kauniita naisia, mutta heillä on itselläänkin myös vaatimuksia miehille. Eli koitapa ite tsemppailla ittes kanssa, niin EHKÄ joku suomineitokin huolii sut! Ja jos olet niin juntti, että pidät "huoratyyliä" pukeutumisessa tyylikkäänä ja naisellisena, niin huh-huh! Et ainakaan DI voi olla, kuulostaa ihan amk-inssien touhulta!

    Äänestä

Meneppä sinä hakemaan ulkomailta heilasi. Nykyäänhän kunnosta huolehtiminen tarkoittaa lähinnä median mallinaista joista naisellisuus on kadonnut laihdutuksen myötä, ei kiitos.

Äänestä

Suomessa on ylivoimaisesti parasta se, että täällä ei ole pakko olla! Saa muuttaa sinne ulkomaille ja hakea ihan toisen maan kansalaisuuttakin!

Joten laukkuja vaan pakkaamaan ja viisumia hakemaan Venäjälle! Ja kun enemmän Siperiaan päin muutat niin et varmasti tarvitse nhdä Suominaista.

Sillä se ongelma Suomalaisen naisen kamaluudesta häviää. Hyvin helppoa!

Äänestä

Se on tietysti jokaisen oma asia, missä seksitarpeensa tyydyttää. Muista kuitenkin suojautua seksitaudeilta, kun virolaishuorien HIV-kantajuus on tutkimusten mukaan kovinkin yleistä. Jos suomalaisnaisten taso on mielestäsi kehno, ovatko suomalaismiehet mielestäsi tasokkaita? Huolehtivatko he ulkoasustaan, kunnostaan ja ovatko olemukseltaan miehekkäitä? Eivät varmaankaan kaikki eli taitaa olla sama ongelma sitten miehilläkin.

Äänestä

Tunteet-palstalla kerrotaan, että miehille ei kelpaa nainen, joka on ollut kakkosena. Käykää katsomassa Monikohan itänainen etsii miestä kuin miestä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


inssi-75 kirjoitti:

On todella ikävää katsella tasottomia suomalaisnaisia (tietysti joitkain loistavia poikkeuksiakin on joukossa).

Itse olen siirtänyt seksielämäni vallan Tallinnaan jossa käyn työn takia mieltei viikottain, sillä siellä naisten taso on TODELLA paljon korkeampi kuin Suomessa. Virolais- ja venäläisnaiset todella panostavat ulkonäköönsä ja naisellisuutensa.


Ei todellakaan jaksa katsella lyhyttukkaisia, ylipainoisia suomalaisnaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu