Tiedot perustuvat yhteistyössä suomalaisten, brittiläisten ja saksalaisten pitkänajan ennustemalleihin. Tänään satuin kuulemaan radiosta, kun haastateltiin ylimeterologia, oli oikein mielenkiintoinen keskustelu. Tässä parhaimmat palat siitä koottuna.
Kesäkuu oli siis lämpöoloiltaan melko tavanomainen, ehkä hivenen tavanomaista lämpimämpi. Kesäkuussa Ilmatieteenlaitos ennusti lämmintä heinäkuun ensimmäiselle viikolle ja viileämpää ja sateisempaa koko loppukuulle. Ennustus meni nappiin. Heinäkuu on tuntunut hyvinkin kolealta; ollaanhan viimeisien vuosien aikana totuttu jopa monien viikkojen hellejaksoihin - edellisestä koleasta heinäkuusta on monia vuosia. Itse asiassa heinäkuu on kuitenkin ollut tähän mennessä lämpöoloiltaan hyvin tavanomainen, sillä yöt ovat olleet nyt hyvin lämpimpiä, vaikka päivät viileitä. Keskinmäärin nyt on etelä- ja keskiosissa maata päivälämpötila ollut 18 (norm. 21) ja yölämpötila 13 (norm. 10) ja keskiarvohan näistä on sama.
Mitenkäs sitten loppuheinäkuu? Suursäätila näyttää erittäin epävakaiselta koko Länsi- ja Pohjois-Euroopan alueella, matalapaineita tulee jatkuvalla syötöllä. Joten mitään muutosta ei säähän tule heinäkuun aikana. Hyvällä tuurilla, jos aurinkoa jossain nähdään, voidaan rikkoa helleraja, mutta keskimäärin pysytellään koko maassa 15...20 asteessa. Taitaapa muuten tästä heinäkuusta tulla ennätyssateinen.
Kaikista helteisin, kuumin, suorastaan tukalin ilmamassa on koko kesän majaillut Suomen itä- ja kaakkoispuolella. Elokuun alussa suursäätila alkaa muuttua siten, että matalapaineiden reitti alkaa vähitellen olla enemmänkin Suomen eteläpuolella, mikä mahdollistaa sen, että Suomeen pääsee vihdoin virtaamaan kuivempaa ja lämpimämpää ilmaa idästä. Elokuussa siis huomattavasti kuivempaa, enemmän aurinkoa ja lämmintä. Ei kuitenkaan poikkeuksellisen lämmintä, mutta 20...25 asteen lukemia yleisesti, ajoittain helteistä. Kuumin ilmamassa on yhä tässä vaiheessa Kaakkois-Euroopassa.
Suursäätila kuulemma jatkuu Pohjois-Euroopan kannalta suotuisana ja varsin kesäisenä pitkälle syyskuuhun, jolloin Etelä- ja Keski-Euroopassa sataa ja Pohjois-Euroopassa paistaa. Lämpötilat hieman keskimääräisiä korkeammissa lukemissa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
joopa joo mä meen asuntoautoretkelle tässä kuussa (heinäkuu) ja voi saatana jos koko kuukausi sataa vettä. ai vittu ku vihaan sitten suomen kesää ja talvee
Datapohjaiset ennustemallit eivät kykene ennustamaan juurikaan 5-6 vuorokautta pidemmälle. Yli 10-14 vuorokauden yli on pelkän säätyypin ennustaminen arvausta. Nämä pitkän ajan ennusteet ovat silkkaa kokeilua. Tietokoneiden laskentakyky ei vielä riitä käsittelemään kaikkia niitä satoja suureita, joita säämallien laskemisessa tarvitaan.
Nyt kaikkien ennustelaitosten data näyttää siltä, että epävakainen säätyyppi jatkuu heinäkuun lopun. Parviajojen keskiarvo pysyttelee sinnikkäästi hiukan normaalia viileämmällä puolella.